Edellisen postauksen jälkeen matka kävi El Nidoon minibussilla, vanhalla vihollisellamme (matkustusepämukavuuden huipentuma). Meidät haettiin noin puoli tuntia jäljessä aikataulusta, ja matkaan päästiin tuntia myöhemmin. Normihommaa siis. J sai luonnollisesti bussin huonoimman paikan, eikä hänen istuimensa pysynyt lainkaan paikoillaan. Brasilialaisnainen, joka istui kanssamme takapenkillä, yritti kiivaasti järjestää J:lle parempaa istumapaikkaa, mutta tuloksetta. Viiden tunnin lievästi pelottavan ajomatkan jälkeen olimme kuitenkin ehjinä kohteessa. Matkalla oli aika upeita maisemia, eikä kuskikaan tainnut olla kaikista pahin reikäpää, vaikka minibussikuskit tuntuvat olevan ihan oma ihmislajinsa vailla itsesuojeluvaistoa.
El Nidossa ei tietenkään päästy majoittumaan siihen resorttiin, jonka olimme valmiiksi ykkösvaihtoehdoksi katsoneet. Päädyimme naapurin sukellusresorttiin, joka oli muuten ok, muttei todellakaan vastannut haaveisiimme merenrantamajoituksesta. Vähän aikaa jaksoimme olla pahoillamme taas yhdestä tahmeasta alusta, varsinkin kun koko El Nido vaikutti varsin mitäänsanomattomalta. Paikka antoi kuitenkin loppua kohden jatkuvasti kovempia näyttöjä, ja olisimme voineet jäädä pidemmäksikin aikaa, ellei muita juonia olisi jo ehditty aktiivisesti punoa.
Minua hieman jännitti etukäteen sukeltaminen Filippiineillä, eikä toiminta ihan samanlaista ollutkaan, kuin mihin olemme vaikka Koh Taolla tottuneet. El Nidossa tasapainotusliivini vuoti kuin seula, mutta sukellusopas vakuutti sen olevan kunnossa. Eipä se pinnan alla haitannutkaan, mutta pinnalla odotellessa sitä sai jatkuvasti täyttää välttyäkseen vajoamiselta. Nidon sukelluksista jäi kuitenkin hyvä mieli, ja bongasimme ensimmäistä kertaa kilpikonnan! Reissulla kuulimme myös hyviä tarinoita sukellusoppaista, jotka eivät erota ilmatankkia Nitroxista ja muuta rohkaisevaa.
Nidon kohokohta oli saarihyppely kuuluisassa Bacuit Archipelagossa, joka muistuttaa karstikallioineen esimerkiksi Phi Phi -saaria Thaimaassa. Reissulla snorklailtiin selkä ja pakarat punaisiksi koralleja ja kaloja tuijotellen, ja J paini vähän meduusan kanssa.
Majoituimme El Nidossa hiljaisella Corong-Corong Beachilla, jossa ei ollut kauheasti vaihtoehtoja ruokapaikkojen (tai minkään muunkaan) suhteen. Majoituksen hintaan kuului ihan mukiinmenevä aamiainen, mutta se ei ollut koskaan ajallaan valmiina, vaikka meiltä nimenomaan kysyttiin retkipäiviä ajatellen erikseen, milloin haluaisimme syödä. Kertaalleen kävimme kurkkaamassa päärannalla meininkejä, muttei sielläkään valtavaa palvelupaljoutta ollut. Huomaa selvästi, että suurimmissakin Filippiinien turistikohteissa turismin kehitys on vielä alussa verrattuna vaikka Thaimaahan - sekä hyvässä että pahassa.
Suureksi suunnitelmaksemme El Nidon jälkeen muodostui lähteä ennenaikaisesti Cebulle, koska Palawan ei ollut täysin hurmannut meitä ensimmäisen viikon aikana. Niinpä edessä oli taas armoton matkapäivä minibussissa ja lentokentällä. Lennolla bongasimme myös saman brasilialaisnaisen, joka matkusti kanssamme El Nidoon. Itse lento oli miellyttävän lyhyt, ja muutenkin takuulla hauskin, jolla olen ollut. Lentoemot vetivät pienen biisikärpäsen matkustajille. Valitettavasti olimme heikoilla, sillä tunnistettavat biisit taisivat olla paikallisia erikoisuuksia. Filippiiniläiset ovat muuten todella kovia laulamaan, koko ajan ja kaikissa tilanteissa.
Majoituimme "Cebulla" Mactanin saarelle lähelle lentokenttää yhdeksi yöksi ennen siirtymistä varsinaiseen päämääräämme, Boholille. Satamahommat olivat Cebun päässä vähän sekavat, eikä taksikuskikaan ollut niistä oikein kärryillä, mutta niin vain matkaan taas päästiin. Terminaalissa sokeat hierojat tarjosivat palveluita odottaville matkustajille, ja kukot kiekuivat pyrstösulat pilkistäen laatikoistaan. Matkatavaratkin käytettiin röntgenin läpi. Emme ole muuten käyneet katsomassa paikallista kansallisajanvietettä, kukkotappeluita.
Röntgenistä tuli mieleen, että kas kun en ole ainakaan Iltalehdestä lukenut mitään Bangkokissa vastikään tehdystä pommi-iskusta. Ei varmaankaan ole tarpeeksi raflaavaa, kun kenellekään ei sattunut mitään. Siam Paragon -ostoskeskukseen johtavalla kävelysillalla tai sen läheisyydessä oli siis räjähtänyt käsitykseni mukaan pari putkipommia. Samaa siltaa köpöttelimme lukemattomat kerrat Bangkokissa ollessamme. Isku on poikinut ainakin salaliittoteorioita kansainvälisessä mediassa - onhan se kummallista, ettei niin vilkkaaseen paikkaan asetettu pommi onnistu vahingoittamaan ketään.
Boholilla majoituimme paikan pahimpaan turistirysään, eikä tämäkään ole mielestäni kovin paha. Jos vain kyytikaupustelu ja retkien kauppaaminen olisi vähäisempää, turismin huonot puolet eivät juuri näyttäytyisi. Ravintoloissa on sopivasti valinnanvaraa, ja ranta on kohtalainen. Parasta ovat vedenalaiset näkymät, ja niiden takia tänne yleensä tullaankin. Mekin kävimme Balicasagin saaren ympärillä sukeltamassa, ja ne olivat minulle ehdottomasti parhaat sukellukset tähän mennessä. Kilpikonniakin nähtiin niin, ettei laskuissa pysytty.
Jotta matkalla ei liiaksi rauhoituttaisi, päätimme tehdä parin päivän reissun Apo-saarelle, joka on kuuluisa sukellus- ja snorklausmahdollisuuksistaan. Saaren edustalla on runsaasti suuria kilpikonnia, jotka käyvät matalikossa syömässä. Matka saarelle ei ollut ihan niin helppo ja nopea kuin olimme toivoneet, vaan matkan taittamiseen vaadittiin taas taksi-lautta-taksi-vene-kombo sekä kuusi tuntia. Lonely Planetin mukaan majoituksemme oli "top choice", mistä voi olla montaa mieltä. Maisemat parvekkeelta olivat upeat, ja huone oli meren rannalla, mutta kylpyhuone sekä hyttysarmeija jättivät vähän toivomisen varaa. Missään muualla ei ole ollut niin aggressiivisia hyttysiä, että niiltä tarvitsisi suojautua suorassa auringonpaisteessakin. Huoneen hintaan kuului aamiainen, lounas ja päivällinen, ja ruuat olivatkin oikein hyviä.
Snorklaillen jättikilpikonnia löytyi heti, ja olivathan ne hauskoja tarkkailtavia. Ranta oli niin karkeaa ja täynnä teräviä korallinpalasia, ettei siinä oikein kyennyt kävelemään paljain jaloin. Snorklailu puolestaan olisi mukavampaa vähän syvemmässä vedessä niin, ettei tarvitsisi pelätä mahastaan kiinni jäämistä koralleihin. Varsinkin kun yksistä shortseista irtosi nappi jo Vietnamissa...
Sukeltaminen ei mennyt minulta ihan putkeen, koska minulle ei löytynyt sopivankokoisia räpylöitä, ja niinpä liian suuret räpylät hinkuttivat stigmamaiset kipeät rakot jalkateriin. Koko sukelluksen ajan sattui jalkoihin niin, etten oikein pystynyt keskittymään mihinkään muuhun. Päätin jättää päivän toisen sukelluksen väliin. J sen sijaan ylisti sukelluksia Apolla vuolaasti. Sukellusliikkeen toimintaa ei mielestäni voi kehua erityisen ammattimaiseksi, ja sukeltaminen pitkän tauon jälkeen ensimmäiseksi tuolla olisi voinut olla aika epämiellyttävää. Allekirjoitusten saaminen sukelluslokikirjoihinkin oli niin hankalaa, että luovutimme. Eikä kukaan kysellyt sukelluskorttejamme.
Lähtö Apolta oli taas pientä säätöä, ja pelkän hotellilaskun saaminen oli hankalaa - puhumattakaan sisällön saamisesta oikeanlaiseksi. Standardimittaisen säädön, merivesipärskeiden ja ajankäytön jälkeen pääsimme mantereelle ja takaisin kohti Boholia. Pikkusatamassa herätti sympatiamme matkaajatytön selvä ahdinko, joka eleistä päätellen aiheutui turistiripulintyngästä erittäin huonossa paikassa. Sataman ainoat ällövessat olivat poissa käytöstä, ja tytön ilme oli aika priceless, kun ovet eivät auenneetkaan. Kyytimme lähti ennen loppuratkaisua, mutta raatimme olisi ehdottanut vaikka mereen hyppäämistä tässä hätätilanteessa.
Apo-matka oli siitä poikkeuksellisen mukava, että saimme jättää rinkkamme Boholin-hotellillemme ja matkustaa välillä vähän kevyemmin kantamuksin. Hyväksi havaitsemassamme hotellissa ei valitettavasti ollut tilaa kaikiksi viideksi yöksi, jotka Boholilla vielä vietämme, mutta pääsimme samaan puljuun kuuluvaan naapuriresorttiin yhdeksi yöksi (tosin hieman kalliimmalla hinnalla). Hauskaa muuttohommaa jatkuvasti, vaikka periaatteessa olemmekin paikoillamme. Suurta ärsyynnystä aiheutui, kun ensimmäisenä aamuna Apon jälkeen kömmimme aamiaiselle tuttuun tapaan, ja selvisi, ettei huoneemme hintaan enää sisällykään aamiaista, toisin kuin ensimmäisellä oleskelupätkällämme. Olisi tietysti pitänyt ymmärtää kysyä asiasta, mutta olisi ollut mielestäni asiallista myös huomauttaa muutoksesta ja kysyä, haluaisimmeko kenties ostaa myös aamiaiset. Päätimme kostaa hurjasti, ja olla käymättä kertaakaan enää oman resorttimme ravintolassa. Vaviskaa!
Aamiaisharmituspäivänä siirryimme myös naapuriresorttiin, jossa meitä odotti iloinen yllätys huoneen upgreidauksesta junior-sviittiin. Sen jälkeen oli kauhean vaikea olla enää vihainen hotellimme epätyydyttävästä asiakaspalvelusta. Huoneesta oli hienot merinäköalat ja valtava terassi. Illaksi repäisimme ja haimme punaviiniä porekylpyä varten. Meillä ei ollut poreammeen käyttö ihan hanskassa, mutta lopulta poreet saatiin asettumaan muutenkin kuin epämääräisiksi (ja suoraan silmiin suuntautuviksi) vesipommeiksi, jotka kastelivat koko kylpyhuoneen.
Filippiinit on mielestäni huikea kohde himosukeltajalle, mutta vesiaktiviteeteista vähät välittävälle en ehkä suosittelisi. Tälle välille sijoittuvana jäisin mielelläni vielä kiertämään muutamat paikat, mutta en usko palaavani tänne, ihan lähivuosina ainakaan. Rannat, joilla olemme käyneet, eivät vedä vertoja esimerkiksi Thaimaan rannoille. Filippiinit on kuitenkin hauskasti erilainen maa kuin nämä muut, joita on ehditty koluta. Esimerkiksi katolilaisuus näkyy selvästi, ja esimerkiksi tricycle-mopotakseihin on maalattu paljon Raamatun lausahduksia. Taksikuskit ajavat rukousnauhat heiluen, ja välillä tuntuukin, että he uskovat homman ihan herran haltuun... Filippiiniläiset vaikuttavat todella ystävällisiltä ja kielitaitoisilta, vaikka ma'am- ja sir-puhuttelu meneekin minusta turhan pokkuroinnin puolelle. Paikallinen ruokakulttuuri ei ole oikein auennut, mutta hirveästi vihanneksista ruuissa ei taideta perustaa. Monet hyvät ruuat on syöty, mutta jotenkin vaikeasti lähestyttävämmältä kuin monet muut tämä ruokakulttuuri tuntuu. Lopuksi täytyy vielä ylistää filippiiniläisten kauniita kasvonpiirteitä - en senkään takia yhtään ihmettele, että tämä on suosittu kohde vanhempien herrasmiesten keskuudessa. Hintataso on minusta yllättävän korkea, vaikkei tässä maailmankolkassa tietysti voi korkeasta hintatasosta oikein puhuakaan.
Röntgenistä tuli mieleen, että kas kun en ole ainakaan Iltalehdestä lukenut mitään Bangkokissa vastikään tehdystä pommi-iskusta. Ei varmaankaan ole tarpeeksi raflaavaa, kun kenellekään ei sattunut mitään. Siam Paragon -ostoskeskukseen johtavalla kävelysillalla tai sen läheisyydessä oli siis räjähtänyt käsitykseni mukaan pari putkipommia. Samaa siltaa köpöttelimme lukemattomat kerrat Bangkokissa ollessamme. Isku on poikinut ainakin salaliittoteorioita kansainvälisessä mediassa - onhan se kummallista, ettei niin vilkkaaseen paikkaan asetettu pommi onnistu vahingoittamaan ketään.
Boholilla majoituimme paikan pahimpaan turistirysään, eikä tämäkään ole mielestäni kovin paha. Jos vain kyytikaupustelu ja retkien kauppaaminen olisi vähäisempää, turismin huonot puolet eivät juuri näyttäytyisi. Ravintoloissa on sopivasti valinnanvaraa, ja ranta on kohtalainen. Parasta ovat vedenalaiset näkymät, ja niiden takia tänne yleensä tullaankin. Mekin kävimme Balicasagin saaren ympärillä sukeltamassa, ja ne olivat minulle ehdottomasti parhaat sukellukset tähän mennessä. Kilpikonniakin nähtiin niin, ettei laskuissa pysytty.
Jotta matkalla ei liiaksi rauhoituttaisi, päätimme tehdä parin päivän reissun Apo-saarelle, joka on kuuluisa sukellus- ja snorklausmahdollisuuksistaan. Saaren edustalla on runsaasti suuria kilpikonnia, jotka käyvät matalikossa syömässä. Matka saarelle ei ollut ihan niin helppo ja nopea kuin olimme toivoneet, vaan matkan taittamiseen vaadittiin taas taksi-lautta-taksi-vene-kombo sekä kuusi tuntia. Lonely Planetin mukaan majoituksemme oli "top choice", mistä voi olla montaa mieltä. Maisemat parvekkeelta olivat upeat, ja huone oli meren rannalla, mutta kylpyhuone sekä hyttysarmeija jättivät vähän toivomisen varaa. Missään muualla ei ole ollut niin aggressiivisia hyttysiä, että niiltä tarvitsisi suojautua suorassa auringonpaisteessakin. Huoneen hintaan kuului aamiainen, lounas ja päivällinen, ja ruuat olivatkin oikein hyviä.
Snorklaillen jättikilpikonnia löytyi heti, ja olivathan ne hauskoja tarkkailtavia. Ranta oli niin karkeaa ja täynnä teräviä korallinpalasia, ettei siinä oikein kyennyt kävelemään paljain jaloin. Snorklailu puolestaan olisi mukavampaa vähän syvemmässä vedessä niin, ettei tarvitsisi pelätä mahastaan kiinni jäämistä koralleihin. Varsinkin kun yksistä shortseista irtosi nappi jo Vietnamissa...
Sukeltaminen ei mennyt minulta ihan putkeen, koska minulle ei löytynyt sopivankokoisia räpylöitä, ja niinpä liian suuret räpylät hinkuttivat stigmamaiset kipeät rakot jalkateriin. Koko sukelluksen ajan sattui jalkoihin niin, etten oikein pystynyt keskittymään mihinkään muuhun. Päätin jättää päivän toisen sukelluksen väliin. J sen sijaan ylisti sukelluksia Apolla vuolaasti. Sukellusliikkeen toimintaa ei mielestäni voi kehua erityisen ammattimaiseksi, ja sukeltaminen pitkän tauon jälkeen ensimmäiseksi tuolla olisi voinut olla aika epämiellyttävää. Allekirjoitusten saaminen sukelluslokikirjoihinkin oli niin hankalaa, että luovutimme. Eikä kukaan kysellyt sukelluskorttejamme.
Lähtö Apolta oli taas pientä säätöä, ja pelkän hotellilaskun saaminen oli hankalaa - puhumattakaan sisällön saamisesta oikeanlaiseksi. Standardimittaisen säädön, merivesipärskeiden ja ajankäytön jälkeen pääsimme mantereelle ja takaisin kohti Boholia. Pikkusatamassa herätti sympatiamme matkaajatytön selvä ahdinko, joka eleistä päätellen aiheutui turistiripulintyngästä erittäin huonossa paikassa. Sataman ainoat ällövessat olivat poissa käytöstä, ja tytön ilme oli aika priceless, kun ovet eivät auenneetkaan. Kyytimme lähti ennen loppuratkaisua, mutta raatimme olisi ehdottanut vaikka mereen hyppäämistä tässä hätätilanteessa.
Apo-matka oli siitä poikkeuksellisen mukava, että saimme jättää rinkkamme Boholin-hotellillemme ja matkustaa välillä vähän kevyemmin kantamuksin. Hyväksi havaitsemassamme hotellissa ei valitettavasti ollut tilaa kaikiksi viideksi yöksi, jotka Boholilla vielä vietämme, mutta pääsimme samaan puljuun kuuluvaan naapuriresorttiin yhdeksi yöksi (tosin hieman kalliimmalla hinnalla). Hauskaa muuttohommaa jatkuvasti, vaikka periaatteessa olemmekin paikoillamme. Suurta ärsyynnystä aiheutui, kun ensimmäisenä aamuna Apon jälkeen kömmimme aamiaiselle tuttuun tapaan, ja selvisi, ettei huoneemme hintaan enää sisällykään aamiaista, toisin kuin ensimmäisellä oleskelupätkällämme. Olisi tietysti pitänyt ymmärtää kysyä asiasta, mutta olisi ollut mielestäni asiallista myös huomauttaa muutoksesta ja kysyä, haluaisimmeko kenties ostaa myös aamiaiset. Päätimme kostaa hurjasti, ja olla käymättä kertaakaan enää oman resorttimme ravintolassa. Vaviskaa!
Aamiaisharmituspäivänä siirryimme myös naapuriresorttiin, jossa meitä odotti iloinen yllätys huoneen upgreidauksesta junior-sviittiin. Sen jälkeen oli kauhean vaikea olla enää vihainen hotellimme epätyydyttävästä asiakaspalvelusta. Huoneesta oli hienot merinäköalat ja valtava terassi. Illaksi repäisimme ja haimme punaviiniä porekylpyä varten. Meillä ei ollut poreammeen käyttö ihan hanskassa, mutta lopulta poreet saatiin asettumaan muutenkin kuin epämääräisiksi (ja suoraan silmiin suuntautuviksi) vesipommeiksi, jotka kastelivat koko kylpyhuoneen.
Filippiinit on mielestäni huikea kohde himosukeltajalle, mutta vesiaktiviteeteista vähät välittävälle en ehkä suosittelisi. Tälle välille sijoittuvana jäisin mielelläni vielä kiertämään muutamat paikat, mutta en usko palaavani tänne, ihan lähivuosina ainakaan. Rannat, joilla olemme käyneet, eivät vedä vertoja esimerkiksi Thaimaan rannoille. Filippiinit on kuitenkin hauskasti erilainen maa kuin nämä muut, joita on ehditty koluta. Esimerkiksi katolilaisuus näkyy selvästi, ja esimerkiksi tricycle-mopotakseihin on maalattu paljon Raamatun lausahduksia. Taksikuskit ajavat rukousnauhat heiluen, ja välillä tuntuukin, että he uskovat homman ihan herran haltuun... Filippiiniläiset vaikuttavat todella ystävällisiltä ja kielitaitoisilta, vaikka ma'am- ja sir-puhuttelu meneekin minusta turhan pokkuroinnin puolelle. Paikallinen ruokakulttuuri ei ole oikein auennut, mutta hirveästi vihanneksista ruuissa ei taideta perustaa. Monet hyvät ruuat on syöty, mutta jotenkin vaikeasti lähestyttävämmältä kuin monet muut tämä ruokakulttuuri tuntuu. Lopuksi täytyy vielä ylistää filippiiniläisten kauniita kasvonpiirteitä - en senkään takia yhtään ihmettele, että tämä on suosittu kohde vanhempien herrasmiesten keskuudessa. Hintataso on minusta yllättävän korkea, vaikkei tässä maailmankolkassa tietysti voi korkeasta hintatasosta oikein puhuakaan.
Mietittiin tässä yhtenä päivänä, mikä on pahinta, mitä tällä matkalla on sattunut. Kaiketi sen yhden lennon peruuntuminen, ja siitäkin selvittiin vähällä. Toivottavasti ei tule enää mitään loppuhuipennuskatastrofia. Reilu viikko jäljellä, täytyy yrittää käyttää se viisaasti. Hongkong, tulossa ollaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti