It's a holiday in Cambodia

Punakhmerimäisen riehakkaat terveiset täältä sympaattisen Pol Potin aikanaan hallitsemasta Kambodzasta. Edellisen postauksen jälkeen on taitettu pitkä siivu matkaa, ja tämänhetkinen sijaintimme on Sihanoukville. Sihanoukville, joka Snooky(ville)näkin kuulemma tunnetaan, on kaiketi Kambodzan ainoa rantakohde.

Changilla keskityimme lähinnä auringonottoon ja syömiseen. Kuten uhosin, kävimme sukellus-/snorklausreissulla yhtenä päivänä. Reissu oli ihan mukava, mutta sukellussaitit itsessään olivat hieman väsyneenpuoleisia. Tylsyys lähes iski, kun pulikoimme vain alle 10 metrissä samojen korallien ja kalojen seurassa melkein tunnin kummallakin sukelluksella. Oppaat olivat pakanneet minulle vahingossa liian isot räpylät mukaan, ja ai jumankekka että niissä oli potkua. Lähti kuin Nato-ohjus. Miten muka voi edes ottaa väärät räpylät, jos on kirjoittanut oikean koon ylös ja räpylöissä seisoo kissankokoisilla kirjaimilla toinen koko?

Sukelluslaivalla oli myös jonkun toisen koulun rastapäinen sukellusopas, joka otti tehtäväkseen kiusata meitä tyttöjä kiinnittelemällä teipinpätkiä takareiteen ja painamalla leimoja ihoomme aina tilaisuuden tullen. Epäilyttävä heppu. Hänköhän se kävi mystisesti nyysimässä sukellusvermeeni ja kantamassa ne toiselle puolelle paattia? Tein veneellä myös henkilökohtaisen ennätykseni ottamalla kolmet nokkaunet kuuden tunnin aikana.

Viime perjantaina oli jälleen lempparipäivän eli matkapäivän vuoro. Ne on niin pahoja. Lähdimme vähän ennen kahdeksaa aamulla hotellilta minibussilla, jota sattumalta kuljetti sama jannu kuin tullessamme. Mira ei kuitenkaan viitsinyt kysyä kameransa perään. Todennäköisyys saada se takaisin oli edelleen surkea, ja uusi kamerakin oli jo ostettu. Minibussilla hurautimme satamaan ja siitä lautalla yli. Mantereella vaihdoimme minibussia kertaalleen ennen kuin palasimme satamaan odottamaan joitain kyydistä jääneitä matkalaisia. Oli ollut vähän kommunikaatio-ongelmia kuulemma. Hauskinta oli, että pariskunta, jota odottelimme, oli ollut samalla sukellusreissulla edellisenä päivänä. Ehkä emme olisi muuten tunnistaneet, mutta heillä molemmilla oli luottamusta herättävää asfaltti-ihottumaa jaloissa. Satavarmat mopopannut.

Minibussimatka rajalle tuntui kestävän ikuisuuden. Joutuisaa matkantekoa ei ainakaan auttanut se, että kuljettaja bongaili puista koko ajan jotain superyrttejä. Oli hieman hämmentävää, kun vähän väliä hän veti liinat kiinni, peruutti vähän matkaa ja jäimme katselemaan ikkunasta kun kuski kiipesi puuhun poimimaan lehtiä. Sitten hän palasi onnellisena saaliinsa kanssa ja pullisteli hauistaan huutaen Kippari-Kallea. Lehdet katosivat hänen suihinsa reipasta tahtia, ja saatoimme vain toivoa, että ne eivät ole mitään erityisen päihdyttäviä. Muutenkaan kuljettajan itsesuojeluvaisto ei ollut ihan kohdallaan, eräästäkin risteyksestä painelimme täyttä vauhtia katsomatta sivuille. Päälle kuljettaja vain naureskeli. Jotkut minibussissa, mm. jäsen J, maistoivat lehtiä, eivät kuulemma olleet erityisen herkullisia.

Tuntien tuskan jälkeen pysähdyimme rajan lähettyville, ja luotettavanoloinen uusi matkanjohtaja vapautti meidät ylimääräisistä rahoistamme pienimuotoisen viisumikoijauksen muodossa. Ainakin operaatio oli meille helppo, ja se säästi hieman aikaa myös varsinaisella raja-alueella. Odottelimme viisumiemme valmistumista ravintolassa, jossa oli luultavasti maailman ankein asiakaspalvelu. Minä ja J emme saaneet edes ruokaa tilatuksi. Pitäköön tunkkinsa. Olisin myös unohtanut ainoan pitkähihaisen paitani minibussiin, ellemme olisi sattumalta jatkaneet matkaa samalla kulkuneuvolla. Suomeen palatessa olisi taas syönyt miestä.

Rajalla valeopas yritti saada meitä nostamaan Thaimaan bahteja, jotka voisi vaihtaa hyvällä kurssilla Kambodzan rieleiksi. Dollareilla ei hänen mukaansa kannata maksaa lainkaan, koska hinnat moninkertaistuvat sen myötä. Ihan karmeaa scheissea meidän kokemustemme perusteella. Onneksi emme menneet halpaan. Rieleitä saa yleensä aina pienen määrän vaihtorahana dollareilla maksaessa, koska täällä ei käytetä kolikoita. Kiinteällä kurssilla yksi jenkkidollari vastaa 4 000 rieliä. Esimerkki vaihtorahasta: ostokset $6,75, maksat 10 dollarin setelillä -> vaihtoraha $3 ja 1 000 rieliä. Rielithän ovat siitäkin hauskoja, että niitä ei saa viedä Kambodzan ulkopuolelle. On edelleen hieman epäselvää, miksi tämä matkanjohtajaherra yritti syöttää meille pajunköyttä. Kambodzan puolella hän koitti saada ihmiset valitsemaan "kalliin" taksikyydin jo maksetun bussin sijaan uskottelemalla, että matka kestää bussilla tuhottoman kauan.

Itse raja oli varsin vilkas ja huonosti valvotun oloinen. Veikkaan, että tuon Poi Petin rajan yli kulkee kaikenlaisia laittomuuksia jatkuvalla syötöllä. Kambodzan maahantuloviranomaisten toimistossa kasvoi leikkisästi komea puu katon läpi. Odottaminen oli pirun puuduttavaa, mutta heti Kambodzan puolella oli mukavasti erilainen tunnelma kuin esimerkiksi Thaimaassa. Muuta bussiseuruetta odottaessa oli melkein mukavaa katsella ihmisten vetämien kärryjen, joihin oli lastattu hurjia riisikuormia, lipuvan ohi. Tuli pitkästä aikaa tunne, että ollaan todella kaukana kotoa ja päästään seuraamaan oikeaa elämänmenoa. Tai sitten se oli sisäinen siirtomaaisäntäni, jonka mielestä on mukava katsella köyhien paiskivan töitä. Toivottavasti ensimmäinen.

Kun saavuimme illalla Siem Reapiin normaalin 14 tunnin matkustamisen jälkeen, valitsimme helpoimman vaihtoehdon ja otimme tuk-tukin hotellille, jonka sijainnista meillä ei ollut hajuakaan. Oli jäänyt kotitehtävät tekemättä Kambodzan-visiittiä ajatellen. Purskahdimme yhdessä nauruun, kun kuljettaja pysähtyi noin 200 metrin matkan jälkeen majapaikkamme ovelle. Ei olisi ollut paha matka, jos suunta ja oma sijaintimme olisi ollut tiedossa. Ystävällinen kuljettaja olisi tarjoutunut heittämään meidät ilmaiseksi, jos olisimme sopineet hänen kanssaan kyytikeikan seuraavalle päivälle. Maksoimme kuitenkin hyvillä mielin, koska emme olleet selvillä suunnitelmistamme.

Majapaikkamme oli todella kiva, ja yllätyin myös siitä, miten paljon paremmin kambodzalaiset puhuvat englantia kuin thaimaalaiset. Hintataso oli todella edullinen, vaikka Siem Reap lienee pahin turistirysä koko maassa Angkorin temppeleiden ansiosta. Ensivaikutelma uudesta ja vieraasta maasta oli todella positiivinen pitkän matkan jälkeen.

Seuraavana päivänä tutkimusretkeilimme Siem Reapissa ja suunnittelimme seuraavan päivän pistäytymistä Angkoriin. Jos joku ei paikasta mitään tiedä, se on helkkarinmoinen temppelikompleksi, jonka rakentamiseen on mitä luultavimmin vuodatettu tynnyrikaupalla verta, hikeä ja kyyneliä. Jos ei pidä pyöräilystä helteessä, liikkuminen temppelialueiden välillä on kätevintä hoitaa tuk-tukilla. Päädyimme tuk-tuk-kyytiin senkin takia, että halusimme mennä paikalle seuraamaan auringonnousua. Aamuyön pyöräharhailu ei kuulostanut houkuttelevimmalta vaihtoehdolta. Siem Reapissa oli muuten yllättävän viihtyisiä ravintoloita ja letkeä meno. Muutakin kuin turisteille rakennettua kulissia oli paikka paikoin nähtävillä. Kerjäläisiä oli myös enemmän kuin muissa vierailemissamme paikoissa.

Olimme kuin olimmekin Angkor Watissa, päätemppelillä, ennen auringonnousua. Lippujen ostaminen oli tarkkaa puuhaa, ja lippuihin printattiin vierailijan kuva väärinkäytösten estämiseksi. Pidin 20 dollarin sisäänpääsymaksua melko suolaisena maan muuhun hintatasoon nähden. Kävijöitä kuitenkin näytti riittävän, ja ehkä 5 000 muutakin omaperäistä turistia oli keksinyt tulla seuraamaan aamun valkenemista. Totta puhuen minusta aamunkoitto temppelillä ei ollut mitenkään erikoinen. Liekö sää ollut turhan pilvinen tai sitten en vain ymmärtänyt asian hienoutta. Epäilen jälkimmäistä. Sen sijaan se oli aika jännää, kun paikalle pimeässä hiippaillessa ei nähnyt yhtään mitään, ja vähitellen ympäriltä paljastui temppelikokonaisuus. Turismi on pilannut osan hienoudesta, ja kahvilamyyjät kaupittelivat aamiaisiaan todella aktiivisesti koko ajan, kun piti keskittyä olennaiseen.

Aamu jatkui loputtomilla temppelikierroksilla, ja lyhyen aikavälin yliannostus kivenmurikoita oli valmis aika pian. Minusta temppelit ovat melkein hienompia valokuvissa kuin paikan päällä. Opas olisi voinut myös näin jälkikäteen ajatellen olla järkevä investointi, tuntuu, että visiitti jäi melko pintapuoliseksi. Jouduimme J:n kanssa myös heti alkuun katalien temppelihuijarien satimeen. Temppelin sisällä vaarattoman näköinen ukkeli työnsi yllättäen käteemme suitsukekimpun ja tuuppi Buddha-patsaalle harjoittamaan jotain uskonmenoja heidän mukanaan. Jonkun rukousmaton alta paljastui luonnollisesti käteiskassa, johon saimme luovuttaa yhteensä 10 dollaria korvauksena piirileikistä. Luulisi meidän jo oppineen.

Toisella temppelikohteella eksyimme Mirasta ja Tanjasta, mutta törmäsimme sitäkin useampaan kiinalaisturistiryhmään. Oikeasti, aivan uskomatonta väkeä. Kiipeilevät iloisina kiellettyihin paikkoihin, tukkivat käytävät ottaessaan tuhat valokuvaa samasta kohteesta ja pitävät jäätävää mekkalaa. Ketkään muut eivät myöskään liiku sellaisissa valtavissa ryhmissä. Pihalla kohtasimme vihdoin M:n ja T:n, jotka olivat ehtineet jo käydä saamassa pakit toiselta temppeliltä. He olivat ajattelemattomasti pukeutuneet säädyttömiin shortseihin, joita temppelinvartija ei ollut katsonut hyvällä. Koska meillä oli J:n kanssa pyhäkouluvaatteet, kävimme tsekkaamassa temppelin heidän puolestaan. Hirveä kiipeäminen ylös asti pelottavine portaineen.

Lopulta temppelit näyttivät silmäämme niin samanlaisilta ja olimme niin uupuneita, että emme edes pysähtyneet aivan kaikille temppeleille, joille kuljettaja olisi meidät vienyt. Viidakkotemppeli oli aika hauska, puita kasvoi todella omituisissa paikoissa. Kirotut kiinalaisturistilaumat estivät tehokkaasti perusteellisemman ihailun. Jo ennen puolta päivää lähdimme kohti hotellia mielestämme kaiken nähneinä. Ehkä kiertäminen olisi parasta jakaa pieniin osiin usealle päivälle, mutta en minä sinne monena päivänä jaksaisi silti raahautua. Vaikuttavat temppelit, mutta siinä kaikki. Tuskin tarvitsee toiste mennä.

Seuraavana aamuna pakkasimme jälleen rinkat, ja jäimme kaupungille odottelemaan yöbussin lähtemistä illalla. Aikamme kuluksi pyysimme tuk-tuk-kuljettajaa viemään meidät kiertoajelulle. Kävimme paikallisilla kuoleman kentillä, joilla Pol Potin jengi laittoi vihollisiaan eli about kaikkia koulutettuja ja sivistyneitä kylmäksi. Olivat vallankumouksen tiellä kai. Paikalla oli buddhalainen stupa, joka oli täytetty tapettujen pääkalloilla, luilla ja vaatteilla. Pol Potin kausihan ei kestänyt kuin muutaman vuoden 1970-luvun lopulla, mutta jälki oli sitäkin vaikuttavampaa: neljäsosa maan väestöstä pääsi hengestään.

Kiertoajelulla poikkesimme myös leppoisammissa kohteissa, jollain temppelillä (taas) ja krokotiilifarmilla. En ole ihan varma, mitä Animalia sanoisi niistä oloista. Ainakin älytön määrä apaattisia krokotiileja oli saatu mahtumaan pienehköihin aitauksiin. Edes muiden vierailijoiden aitaukseen heittämät kalat eivät saaneet niitä erityisesti innostumaan. Ostettavana olisi ollut myös eläviä kanoja ja ankkoja, joita olisi voinut heittää krokotiileille. Hyi ny.

Kiertoajelupäivän mittaan oloni oli mennyt kurjemmaksi ja kurjemmaksi, ja mietin tosissani, miten selviän koko päivän kaupungilla hengailusta puhumattakaan uhkaavasta 10 tunnin bussimatkasta Sihanoukvilleen. Otin huomaamattomia nokosia J:n seurassa ravintolassa sillä aikaa kun M ja T kävivät mani- ja pedikyyrissä. Olo ei siitä kohentunut enkä pystynyt syömään mitään. Kun lähdimme ravintolasta, meidän piti poiketa apteekissa muun muassa kyselemässä minulle jotain superrohtoja. Heti kun astuin apteekkiin sisään, tilani ns. romahti ja jouduin poistumaan ulos penkille vetämään henkeä. Lopputulos kaiverrettiin historiankirjoihin siten, että tyhjensin kauppakassimme vesipulloista ja lähdin kirmaamaan vimmattua vauhtia kohti ravintolamme vessaa. Varotoimenpide tuli kuitenkin tarpeeseen, ja heitin huomaamattomat pienoksut pussiin vauhdissa keskellä kaupunkia kerjäläispojan roikkuessa hihassani. Elämän tähtihetkiä.

Kun kykenin edes välttävästi liikkumaan, siirryimme hotellille odottamaan kyytiä bussille. Harkitsin todella vakavasti ottavani lisäyön hotellissa ja tulevani perässä pelipaikalle, mutta päädyin pumppaamaan itseni täyteen kaikkia mahdollisia lääkevalmisteita, joita tavaroistamme löytyi. Cocktail ilmeisesti onnistui, ja nukuin kuin pikkuvauva koko bussimatkan.

Ennen bussiin astumista matkustajia riivasi sitkeä lapsikerjäläinen, joka roikkui hihassa ja yritti jopa anastaa vähäiset matkaeväämme. Pahaa teki katsella, mutta olen ymmärtänyt, että varsinkaan lapsikerjäläisille annettu raha ei välttämättä päädy tarvitsevien käsiin. Minut lapsi jätti aika nopeasti rauhaan istuskellessani etäämmällä pahaa oloani. Taisi olla sopiva ilme.

Meiltä oli kysytty lippujen ostamisen yhteydessä, haluammeko ylä- vai alakerran paikat. Kuvittelimme, että kyseessä on siis kaksikerroksinen bussi. Mutta ei, kyseessä olikin yksikerroksinen bussi, jossa sängyt oli sijoitettu kahteen tasoon kerrossängyn tapaan. Voi morjes. Lisäksi sängyissä ei ollut tarpeeksi jalkatilaa edes minulle puhumattakaan pidemmistä seurueemme jäsenistä. Peikkomainen flaksi ei loppunut siihen, vaan paikkamme olivat joidenkin pirun pömpelien kohdalla, ja ne veivät käytännössä melkein puolet toisesta paikasta. Tietysti ainoat sellaiset paikat. M ja T onnistuivat suorittamaan ovelan paikanvaihdon, mutta minä ja J kärvistelimme samoilla sijoilla koko matkan. Matka meni kuitenkin olosuhteet huomioon ottaen erinomaisesti, vaikka aluksi meinasi tulla ensimmäistä kertaa kunnolla äitiä ikävä.

Ennen kuin huomasimmekaan olimme perillä Sihanoukvillessä. Kukaan ei tietenkään viitsinyt ilmoittaa, että olemme päätepysäkillä, joten ihmiset makoilivat paikoillaan ties kuinka pitkään. No, mihinpä siinä olisi ollutkaan kiire ennen kuutta aamulla. Otimme kyydin hotellillemme, jolla onneksi oli henkilökuntaa jo siihen aikaan. Huoneemme eivät tietenkään olleet vielä valmiit silloin, mutta saimme istuskella hotellin ravintolassa. Itse olin aika lähellä vetää ranteet auki, kun meille lupailtiin huoneita klo 12 aikoihin. Kuoleman olotila palasi heti, kun nousin bussista, joten päivästä oli tulossa todella pitkä. Onneksi saimme huoneet kuitenkin jo yhdeksän jälkeen, ja en voi sanoin kuvailla sänkyyn rojahtamisen autuutta siinä tilassa.

Illalla M, T ja J olivat istumassa rantabaarissa, kun pahamaineiset rannekorukauppiaat iskivät. M ja T olivat nähneet jotain mieleistä ja jäivät hieromaan kauppoja tuotteista. Kolmas kauppias, nuori tyttömäinen poitsu, oli kuitenkin saanut J:ltä pakit saman tien. Kauppias sai kuitenkin maaniteltua J:n ottamaan vastaan "näytekappaleen", jonka poika punoi paikan päällä. Ilmaiseksi tietysti luvattiin. Kun työ oli valmis, J tarjosi kohteliaisuuseleenä dollaria kiitokseksi korusta. Tätä kauppias ei kuitenkaan kelpuuttanut. Sen sijaan hän alkoi vängätä, kuinka epäreilua on, että hänen kaverinsa saavat kaupat ja hän ei. J kertasi kohteliaasti kieltäytyneensä ja tehneensä selväksi, ettei aio ostaa mitään. Siitäkös poika veti herneet nenään. J tarjosi rannekorua takaisin, ja poika otti sakset esiin ja leikkasi hyvin dramaattisesti korun poikki ja heitti sillä J:tä. Meni vissiin ihan nappiin taas. J:kään ei ikinä opi, ettei ilmaisia lounaita ole. Tässä kohtaa pitänee korostaa, ettei myyjä ollut kuitenkaan lapsi, vaikka mielestämme lapsellisesti käyttäytyikin. Onneksi en joutunut osallistumaan tähän välikohtaukseen, vaan makasin hotellihuoneessa kuoleman kielissä. Rannalla sama poika katselee J:tä edelleen vihaisesti.

Päivät ovat kuluneet suurimmaksi osaksi ilman sen kummempaa ohjelmaa. Olemme kärsineet erilaisesta vatsataudista vuorotellen (Tanjaa lukuunottamatta), ja kynnelle kykenevät ovat tyytyneet ottamaan aurinkoa rannalla tai altaalla. Epäilen, että Kambodzan bakteerikanta on jotenkin ratkaisevasti erilainen kuin muilla vierailemillamme mailla. Läheisillä saarilla olisi ollut kiva poiketa, mutta seurueen sairastilastojen valossa onneksi emme ehtineet varata mitään reissuja. J:llä on ollut täälläkin valtava sukellushimo. Mira ja Tanja testasivat paikallisen erikoisuuden, happy pancaken. Maistui kuulemma ihan normaalilta, eivätkä he huomanneet päihtymisoireita.

Eilen kävimme myös hieman kauempana, rauhallisella Otres Beachilla, jolla olisi voinut käydä useammankin kerran. Paikallisilla rannoilla tuulee mukavan voimakkaasti, eikä hikoilu ole aivan niin infernaalista kuin yleensä. Koko Sihanoukville on varsin rauhallinen verrattuna esimerkiksi Thaimaan rantakohteisiin. Kun palasimme Otresilta, raivokas tuk-tuk-kuskimme törmäsi kanaan. Itse olin niin keskittynyt katselemaan paikallisten vaatimattomia asumuksia, etten edes huomannut asiaa muuten kuin muiden reaktioista. Kana kuulemma pääsi jatkamaan matkaansa. Heti suurimpien keskittymien ulkopuolella on myös runsaasti vaeltelevia lehmiä. Sähköt tykkäävät pätkiä aina tilaisuuden tullen. Ei siinä muuten mitään, mutta kun läppärissäni ei ole todellakaan yhtään akkua. Tätäkin kirjoittaessa kone on sammunut ainakin kolmesti. J:lle on kaupattu kahdesti huumeita kadulla.

Eräänä iltana vietimme vihdoin joulua glögin juomisen merkeissä, jes! Tanja olikin kantanut glögiaineksia jo monta viikkoa mukanaan. J sai vihdoin myös kaipaamaansa ihailua naisilta, kun joku kanadalainen misu oli lähestynyt häntä alakerran baarissa. J oli jäänyt katsomaan tennistä, kun me suuntasimme muualle syömään. Naapurissamme asuu myös ilmeisesti panomiehiä, sillä harva se yö kuuluu epämääräistä urahtelua.

M ja T muuttivat matkasuunnitelmiaan sen verran, että he lähtivät jo tänä aamuna Phnom Penhiin. Polte nähdä paikallinen kansanmurhamuseo ja kuoleman kentät kasvoi liian suureksi, ja he halusivat mennä siitä huolimatta, että heillä olisi ollut vielä yksi hotelliyö varattuna täällä. He lentävät huomenna Bangkokiin, ja paluu Suomeen odottaa 1.2. Kylläpä aika meni hujauksessa, eikä paljon mitään ehditty tehdä. Meillä matkaa on jäljellä 10 päivää, jotka tuntuvat lähinnä tuomion odottamiselta. Melkein voisin lähteä saman tien, koska loppu on kuitenkin sellaista löyhässä hirressä kiikkumista. Mitä sitä viivyttää. Oikeasti on myös ihan kiva mennä kotiin. Reissaamiseen on jo turtunut niin, että se tuntuu arkiselta. Suomesta on hyvä mennä hakemaan vähän vauhtia ja suunnittelemaan seuraavia seikkailuja.

Huomenna lähdemme perässä Phnom Penhiin hakemaan lähdön tunnelmaa S-21-vankilasta ja kuoleman kentiltä. Josko PP:ssä ainakin pari päivää viihtyisi, jotta ei tarvitsisi yli viikkoa pyöriä Bangkokissa.

Pian siis lempimästä kylmään!

Loppuarvoituksena voitte keksiä mielessänne sopivat kuvatekstit:

Bangkok - Pattaya - Koh Chang - WTF?

Tjaba!

Saapuneet vierailijat ovat pitäneet sen verran kiireisinä, että kirjoittelu ei ole ollut päällimmäisenä mielessä. Viimeisiin 13 päivään on mahtunut muun muassa fyysisiä ja psyykkisiä vammoja, ladyboy-tutkan treenaamista sekä matoja hotellihuoneessa.

Edellisessä päivityksessä unohdin kertoa siitä, kun sain J:n houkuteltua vihdoin parturiin Koh Taolla pelottelemalla typerillä rusketusrajoilla. Kukaan Taon tutuistamme ei tunnistanut J:tä enää sen jälkeen. Sekä sukelluskoulun tytöt että kotiravintolan pojat innostuivat yhtä lailla hänen uudesta lookistaan. Kieltämättä J nuortui puolen tunnin käsittelyssä setämiehestä vetreäksi 15-vuotiaaksi, mitä myös parturi naureskeli. Normaali ulkonäkö on siis enää muutaman viikon päässä?

Päivät Bangkokissa kuluivat nopeasti ennen vieraiden saapumista. Kiersimme uskomattoman määrän ostoskeskuksia ja yritimme keksiä keinoja välttää hotellia vastapäätä sijaitsevaa Pizza Companya. Siivoojat toivat meille lopulta normaalien roskapussien sijaan jätesäkin. Joku vinkki vai? J:llä kävi myös erittäin huono tuuri kävellessämme kaupungilla, sillä yllättäen hänen päälleen ruiskahti hirveä mutasuihku. Aluksi olimme ihmeissämme, mistä koko ruiskaus tuli, mutta hetken järkeilyn jälkeen selvisi, että syyllinen oli irtonainen katukivi, jonka alle oli päässyt vesiansa. Onneksi matka oli niin pitkä, että housut ehtivät kuivua yleisellä vesipisteellä suoritetun hätäpesun jäljiltä.

Viimein koitti odotettu vieraiden saapumispäivä. Samana aamuna teimme muuton rauhallisemmalta puolelta Bangkokia suoraan hiilikellariin eli Khao San Roadille. Taksimatka ei tälläkään kertaa ollut varsinainen menestystarina, vaikka varmistimme, että kuljettaja käyttäisi mittaria. No niin käyttikin, mutta aloitusmaksu oli noin viisinkertainen normaaliin verrattuna. Huomasin tämän asian hetikohta ja kysyin, onko mittari kunnossa. Siihen kuljettaja vastasi normaalin jeesjees hymyillen. Eipä siinä nyt jaksanut enää rinkkojen kanssa paeta kyydistä. Kirvelevä tappio ehkä noin kolme euroa.

Saavuimme hotellille puoli tuntia ennen varsinaista check-in-aikaa ja jouduimme odottelemaan aulassa. Äärimmäisen kirjavaa väkeä lappasi ovesta sisään ja ulos. Tuli siis maisemanvaihdos sitäkin kautta selväksi. Ennen hotellille valumista olimme käyneet syömässä kenties reissun surkeimmat ateriat reissun surkeimman asiakaspalvelun säestämänä. Hotellillakin asiakaspalvelu oli asiakkaiden näköistä: respan tytöt eivät selvästikään pelänneet menettävänsä kasvojaan, jos hieman kiihtyvät ja korottavat ääntään typerille turisteille. Huoneet olivat kuitenkin asialliset ja katolla oli viihtyisä uima-allas.

Illalla otimme taksin lentokentälle, jotta pääsisimme ottamaan kunniavieraat vastaan. Ikävä kyllä taksikuski ei noudattanut pyyntöjäni ja ohjeitani ajaa saapuvien eikä lähtevien mestoille. Lähtöaulasta oli hankala päästä saapuvien aulaan, eikä reittiä selvästikään ollut tarkoitus käyttää. Näytimme ilmeisesti siinä määrin epäilyttäviltä, että kentän pelottava turvamies tuli kyselemään meiltä passeja. Onneksi minulla oli sattumalta passini mukana, ja turvamieskin oli ihan leppoisa passin nähtyään. J:llä ei ollut passia mukana, mutta sen perään ei sitten enää kyselty, huh. Mitähän olisi tapahtunut, jos ei olisi ollut näyttää minkään valtakunnan passia? Olisi ollut melko noloa esimerkiksi päätyä kovakouraisten tullimiesten visiteeraamaksi mennessään kavereita vastaan.

Kohtalaisen pitkän ja tylsän odottelun jälkeen Mira ja Tanja, valkoiset vieraamme, bongasivat meidät. Olimme jo epäilleet olevamme väärässä paikassa odottamassa tai tyttöjen  myöhästyneen jatkolennolta, mutta onneksi odotuksemme palkittiin. Ilta oli jo pitkällä, kun pääsimme takaisin hotellille. Ensimmäiseksi piti saada vieraille murua rinnan alle sekä erityisesti kurkunkostuketta. Meillä oli siis huoneessa Hong Thong -pullo odottamassa, jotta saatoimme antaa vieraille makua paikallisesta alkoholiteollisuudesta. Laatujuomanhan tunnistaa siitä, että pullon kyljessä lukee "blended spirits". Saimme myös mahtavia Suomi-tuliaisia: salmiakkia, suklaata ja seiskan!

Päiviin Bangkokissa kuului syömistä, juomista, auringonottoa ja kojujen kiertelyä. Alkuperäinen suunnitelmamme oli lähteä suunnilleen saman tien Kambodzaan, mutta viisumitehokkuuden maksimoimiseksi päätimmekin jäädä ensin Thaimaahan. Eräs Miran Thaimaassa asuva kaveri kertoi järjestävänsä veneretkiä Pattayalta. Yhtäkkiä huomasimme olevamme matkalla Kambodzan sijaan Pattayalle, auts! Vain huolella valikoituja kohteita vieraillemme. Olemme J:n kanssa oikeita valematkaoppaita.

Matka Pattayalle taittui todelliseen maailmanmatkaajatyyliin taksilla ovelta ovelle. Kerrankin ei erityisesti matkapäivä kiristänyt. Siirtymiseen kului aikaa parisen tuntia, mikä on varsin kohtuullista verrattuna normaaleihin 12 tunnin siivuihin. Ensimmäiseksi totesimme, että meillä oli erittäin viihtyisä hotelli, joka sijaitsi aivan pahimpien tyttöbaarien lähellä. Siis erinomainen sijainti lyhyttä visiittiä varten. Heti kun lähdimme kävellen tutkimaan ympäristöä, joku hemmo yritti kaupata J:lle huumeita. Eipä ole sellaistakaan missään muualla tapahtunut.

Illalla lähdimme väsymyksestä huolimatta Miran kaverin opastuksella tutustumaan Pattiksen pahamaineiseen yöelämään. Kävimme ensin oppaamme tutun omistamassa baarissa muutamilla, ja tapasimme siellä useita muitakin suomalaisia. Vaikka baari oli pieni, siellä oli niin kova meteli, ettei keskustelusta meinannut tulla mitään. Seuraavaksi liikuimme tyttöbaarihelvettiin, joka ymmärtääkseni koostui useista pienistä baareista, vaikka ne saman katon alla olivatkin. Näytimme ilmeisesti tavallistakin väsyneemmiltä ja tylsiltä, koska seurueen muut jäsenet tarjosivat meille useita shotteja saattaakseen meidät juhlatunnelmaan. Pelailimme myös muutamia pelejä baarin tyttöjen ja "tyttöjen" kanssa. Meidän mielestämme ainakin yhdellä tädillä oli aika varmasti munat. Ei sentään niin varmasti kuin naapuribaarin tanssitytöllä, jolla vilahti vähän väliä hedelmäkori pitsipöksyistä.

Istuimme baaritiskin äärellä, ja säikähdin, kun Mira ja Tanja kiljaisivat yllättäen. Käännyin katsomaan, ja vieressä oli jo aiemmin erään paikallisen tytön pelästyttänyt käärmemies, jolla oli olkapäillään karmiva jättipyton. Silloin toki nauroin säikylle tytölle, mutta sain ansioni mukaan, kun hätkähdin aivan vietävästi. Eipä se mitään, mutta voin vain arvailla, mitä muutaman minuutin päästä paikalle saapunut kukkakauppias ajatteli reaktiostani. Mira oli nimittäin sanonut tunteneensa käärmeen koskettavan ihoaan ennen kuin oli kääntynyt katsomaan. Luultavasti tämän mielikuvan takia reaktioni siihen, kun tunsin jonkin koskettavan käsivarttani takaapäin, oli raivokas paniikkirääkäisy ja kumartuminen baaritiskin alle piiloon. Kukkakauppias ei jäänyt odottamaan selitystäni. Jännä juttu. Jotta en olisi maalannut itsestäni aivan liian ruusuista kuvaa kyseisessä ravitsemusliikkeessä, purskautin suullisen olutta baarityttöpojan päälle, koska tytöt muistuttivat minua kukkaepisodista juuri sopivalla hetkellä. Se oli totaalirepeäminen se. Tyttöpoika onneksi kettuili asiasta rempseästi koko loppuajan ja toi minulle paperia valmiiksi vastaavien tapausten varalle. Hän myös kulki ohitseni aina niin, että hän suojasi käsillä itseään mahdollisilta yllätyshyökkäyksiltä. Hyvä minä. J ei onnekseni nähnyt näitä episodeja, koska hän pelaili biljardia muutaman metrin päässä. Sille muistuttelulle ei ainakaan tulisi loppua ikinä.

Illan viimeinen määränpäämme oli joku kaksikerroksinen diskokikkelikeidas kävelykadulla, jolla voi nähdä kaikenlaista. J oli sen verran tarkkaavainen, että näki, kun ns. tavaraa tarkastettiin käsi housuissa ennen kaupantekoa. Illan aikana kilisteltiin kyllästymiseen asti milloin millekin asialle ja napsittiin mitä omaperäisimpiä valokuvia. Seurueemmekin kasvoi tasaista tahtia, koska miesjäsenille ilmaantui thaityttöseuraa. On muuten hauska seurata, kun aikuiset äijät vaihtavat kielikoukkuja ja polttavat tupakkaa suusta suuhun -menetelmällä tyttöjen kanssa. Meininki ihmisten ilmoilla muistutti lähinnä amiscorollan takapenkkiä. Rakkautta ilmassa. Ennen pitkää kuolemanväsymys alkoi saada yliotteen, ja piti kipittää hotellille uinumaan. Hävetti, että vaikutin täydellisen elämään kyllästyneeltä ihmiseltä koko illan. Ehkä verrattuna joihinkin olen?

Seuraavana päivänä yritimme korjata univajetta ja poistuimme hotellilta vain syömistä varten. Piti myös kerätä voimia seuraavana päivänä odottaneelle veneretkelle. Veneretkiaamuna lähdimme hyvissä ajoin liikkeelle, jotta ehtisimme syödä rauhassa matkalla. Kun olimme saaneet juuri ruuat nenän eteen, herra veneretkeilijä soitti Miralle ja kyseli, missä oikein viivymme. Hän oli unohtanut ilmoittaa muuttuneesta aikataulusta, hups. Niinpä lähdimme kiireen vilkkaa kohti satamaa. Tanja, Mira ja Juho saivat annoksensa eväslaatikoihin, mutta itse en viitsinyt edes kysyä, saisiko riisisoppaa otettua mukaan. Korkeintaan sotkua siitä olisi kuitenkin tullut. Nyyh. Veneellä kuitenkin odottelimme vaikka kuinka kauan muita matkustajia, joten jätin aamiaisen aivan turhaan pöytään.

Venereissu oli oikein leppoisa. Välillä pysähtelimme uimaan ja/tai kalastamaan, ja kerran myös rantauduimme. Maissa käyminen oli kuitenkin aivan tyhjä arpa, sillä meidän olisi pitänyt maksaa 100 bahtia per naama, jotta olisimme saaneet käydä nopeasti pulahtamassa meressä. Kyseessä oli ikään kuin aurinkotuolivuokra, mutta ei käynyt laatuun, että olisimme jättäneet tavarat pariksi minuutiksi rannalle, käyneet uimassa ja lähteneet pois. Meillä ei ollut mitään tarvetta tuoleille, koska olimme joka tapauksessa palaamassa saman tien veneelle syömään. Tällaiseenkaan pelleilyyn emme ole törmänneet aiemmin. Niinpä palasimme takaisin veneelle. J:n oli tarkoitus käydä hieman huuhtelemassa släpäreitään meressä ennen veneeseen kapuamista, ja mereen johtivat liukkaat kiviportaat. Loput varmaan arvaattekin. J liukui portaat alas kuin vesiliukumäkeä. Kaiteesta ei ollut paljon iloa, koska se lähti mukana. Emme tietenkään viisastuneet yhdestä haverista, vaan Mira päätti kokeilla samaa oikein varovaisesti. Jep. Se oli menoa heti, kun hän laski jalkansa ensimmäiselle portaalle. Voitte varmasti kuvitella, kuinka ruotsalainen Matias nauroi katketakseen tälle episodille. Jotkut suomalaiset olivat kettuilleet hänen ruotsalaisuudestaan koko päivän.

Illaksi olisi ollut jotain kreisibailuohjelmaa veneretkelle osallistuneille, mutta me jätimme väliin. Olimme taas niin uupuneita rentoutumisesta. Ennen venereissua olin iloinen siitä, että pääsisimme vielä tapaamaan samaa porukkaa kuin ensimmäisenä Pattaya-iltana ja näyttämään, että emme ole niin ankeita ihmisiä miltä vaikutimme silloin. Veneretkellä olimme kuitenkin vielä vähän ankeampia kuin edellisellä kerralla, jos mahdollista. Ehkä ihkaelävät seksituristit maksettuine seuraneiteineen eivät sittenkään ole tyylistäni seuraa.

Aamulla jätimme riettaan Pattayan taaksemme ja käänsimme kokan kohti Koh Changia. Matka Tratiin taittui täyteen ahdetussa minibussissa, mikä ei ollut varsinkaan minun juttuni. Olin myös meistä ainoa, joka oli kuvitellut bussin tarkoittavan isoa bussia. Mitä pidemmälle reissu on edennyt, sitä huonompi huumorintaju minulla on ollut matkustamisen suhteen. Tai no, istuisin kunnon bussissa tai junassa aivan hyvin vaikka 15 tuntia hievahtamatta paikaltani, mutta mielestäni minibussi ja lentokone ovat yleensä todella epämukavia matkustaa. Kulkuneuvojen vaihtaminen matkalla tuo oman turhauttavan lisänsä matkantekoon, ja siksi esimerkiksi saarille matkustaminen on yleensä poikkeuksellisen tympivää puuhaa. Tälläkin kertaa vaihdoimme Tratissa kertaalleen minibussia, ja satamassa hyppäsimme tietysti lauttaan. Minibussimatkalla pysähdyimme aivan liian monta kertaa. Oli muuten karu lautta, onneksi merimatka ei kestänyt kauaa. Hyvä puoli autolautassa oli se, että pääsimme jatkamaan matkaa majapaikalle suoraan "omalla" minibussillamme. Noin seitsemän tunnin matkustamisen jälkeen olimme perillä (vrt. ilmoitettu matka-aika 4 - 5 tuntia, aika perus). Jonkun muun matkustajan rinkasta oli mukavasti valahtanut suihkusaippuatahmat J:n rinkalle. Suuremmilta vahingoilta säästyttiin tässä yhteydessä.

Etukäteen meillä oli ollut suuria vaikeuksia saada varatuksi mitään edes lähes inhimillistä majoitusta, joten päädyimme jo valmiiksi hieman kurjalta kuulostaneeseen majapaikkaan. Minun ja J:n huone oli ihan ok, perusällö, mutta tyttöjen kylpyhuoneessa oli matoja ja muita häntäveikkoja. Hyi!

Pesimme mahdollisimman nopeasti reissussa rähjääntyneisyytemme pois, sillä olimme sopineet treffit J:n työkaverin ja hänen perheensä kanssa illaksi. He olivat viimeistä iltaa saarella, ja siksi muita vaihtoehtoja tapaamisajankohdaksi ei ollut. Ikävä takaisku oli, että Mira huomasi kadottaneensa kameransa. Muutaman soiton soittelimme ja kyselimme, mutta metsästys vaikutti todella toivottomalta. Ilmeisesti kamera oli jäänyt minibussiin, ja se on nyt laskettu tilastotappioksi. Kuvamateriaalia viime viikoilta ei siis käytännössä ole, koska olimme jättäneet kuvausvastuun innokkaampien harteille.

Harmituksesta toivuttuamme suhailimme taksilla, joka tosin täällä muistuttaa enemmänkin bussia toimintaperiaatteeltaan, White Sand Beachille, ja menimme isolla porukalla syömään. Ilta meni mukavasti tutustuessa näihin minulle tuntemattomiin ihmisiin, ja saimme jopa lisää lomalukemista. He myös jakoivat mielipiteemme Sanurista Balilla: ihan hanurista.

Eräänä iltana olimme guesthousemme naapurissa iltapalalla, ja lähdin etsimään vessaa. Pian erotinkin pimeästä vasemmalle osoittavan kyltin. Katsoin vasemmalle, ja näin vain rappuset ylhäällä sijaitsevaan pieneen mökkiin. Järkeilin käyneeni hullummissakin vessoissa, ja lähdin kiipeämään. Muutaman rappusen jälkeen jalkojeni välistä suhahti kissa niin, että meinasin paskahalvauksen lisäksi pudota tonttiin. Ylhäällä avasin oven ja totesin sängystä päätellen olevani jonkun kotona. Onneksi siellä ei ollut ketään. Olisihan minun pitänyt tajuta, että vasemmalle osoittava kyltti tarkoittaa, että pitää jatkaa suoraan. Ja itse wc oli helposti sieltä karmeimmasta päästä.

Meidän piti lähteä viidakkoretkelle toissapäivänä, mutta retkiopas olikin lomalla. Mira ja Tanja kävivät norsusafarilla viidakkoretken sijaan, oli kuulemma kivaa. Meitä ei J:n kanssa niin napannut lähteä.

Toissapäivänä lähdimme tarkastamaan, kumpi kahdesta potentiaalisesta hotellista vaikuttaisi paremmalta. Tässä mielestämme paremmassa hotellissa, jonne saavuimme eilen, yskäistiin tiskillä taas selkeästi korkeampi hinta kuin netissä. Niinpä ilmoitimme kohteliaasti tekevämme varauksen mieluummin netissä. Samalla reissulla törmäsimme jälleen yhteen suomalaispariskuntaan, joiden kanssa heitimme läppää sateen pitelyn ohessa. Tapasimme heidät sattumalta vielä samana iltana silloisilla kotinurkillamme. Heidän kalja-, seura- ja kaljaseurahampaitaan taisi hieman kolottaa, mutta heillä oli aikainen herätys viidakkoretkelle seuraavana aamuna, eivätkä he siksi jääneet sen enempää iltaa istumaan. Pariskunnan miehestä ehti kuitenkin tulla Juhon uusi idoli, koska hän kertoi, että hänellä on tapana ostaa loma-aamuiksi pari olutta, jotta hän jaksaa odottaa vaimon aikaavievän laittautumisen ajan. J:llä on tainnut olla vähän hankalaa tämän kasvaneen akkalauman kanssa.

Eilen muutimme tänne White Sand Beachille oikein viihtyisään hotelliin. Sääli, että netti ei lupauksista huolimatta pelitä huoneissa kunnolla ja että aamupalalla kaikki lämpimät ruuat olivat kylmiä. Kävimme eilen myös varaamassa sukellusreissun torstaille, ja tytöt tulevat samalle reissulle snorklaamaan. Kävin myös elämäni ensimmäisen kerran hieronnassa. Aloitin ujosti ottamalla jalkahieronnan, mutta mielikuvani jalkahieronnasta osoittautuivat ihan vääriksi. Luulin, että siinä hierotaan yksinomaan jalkateriä, mutta kyytiä saikin koko jalka nivusista asti. Lopuksi myös niskaa ja kasvoja hierottiin hieman. Kävelimme myös klassiseen ansaan, kun meiltä kysyttiin, haluaisimmeko myös jalkakuorinnan. Kuvittelimme kysymyksen yhteydessä ilmoitetun hinnan sisältävän sekä hieronnan että kuorinnan, mutta hinta tulikin hierontahinnan päälle. Hieman epäilinkin, että asia on niin, mutta enpä jaksanut kysyä selvennykseksi, koska hinta oli melko edullinen (ainakin Suomeen verrattuna) joka tapauksessa. Oppirahat, osa 4 529 tai jotain.

Kun pääsimme hieronnasta, kävimme kaupassa. Kaupan edustalla joku paikallinen viiksivallu alkoi flirttailla kovasti Miralle. Pääsimme pakenemaan juuri ennen kuin vallu ehti tulla juttelemaan. Muutenkin Mira on herättänyt runsaasti ihailua paikallisten keskuudessa.  Miran oma teoria on, että he menevät sekaisin maidonvalkeasta ihosta. Tanja puolestaan nimitti siskoaan valkoiseksi jätiksi. Ehkä yli 170-senttiset hyvin vaaleaihoiset naiset todella ovat täällä kiven alla?

Matkalla hotellille pääsimme vielä todistamaan pientä mopolla suoritettua sivuluisua. Kolaus oli kova, mutta paikallinen kuljettaja näytti olevan suunnilleen ok ja paikalle meni useita ihmisiä auttamaan. Näin perustelimme paikan kiertämisen mahdollisimman kaukaa. Turistina ei todellakaan tee mieli sotkeutua yhteenkään onnettomuuteen millään tavalla. Pääsee vielä maksumieheksi.

Matkaseurueemme on ollut viime aikoina kummallisen tapaturma-altista. Tänään oli Tanjan vuoro liukastua uima-altaalla. Nyt kuulemma kättä kolottaa viheliäisesti. J sen sijaan heräsi kuumeisena tänä aamuna, toivottavasti olisimme suunnilleen terveitä viimeistään torstaina. Itse rampautin itseni aivan oma-aloitteisesti. Eilen iski yllättävä, ellei jopa ainutlaatuinen treenausinto, ja vedin pienen kyykkyjumpan itselleni. Nyt kävelen suunnilleen samoin kuin paikalliset kulkukoirat ja -kissat. Omat venepannuni toki heitin jo aikaa sitten.


Koska J ei jaksanut lähteä tänään kanssamme syömään, näimme tilaisuutemme vihdoin koittaneen. Menimme tietysti syömään intialaista, kun J ei ollut heittämässä kapuloita rattaisiin. Ai juma että oli hyvää. Melkein toivomme salaa, että J on huomennakin liian kipeä poistuakseen hotellilta. Olimme kuitenkin reiluja ja toimme J:lle pitsaa hotellille.

Täällä Changilla meidän on tarkoitus olla perjantaihin asti ja sitten matkustaa Kambodzaan. Sitten, luultavasti ennen kuin ehdimme huomatakaan, koittaa helmikuu ja kotiinlähtö. Huhhuh.

Kaupungistuneet kreisibailaajat

Ympyrä on sulkeutunut. Olemme palanneet kolmen kuukauden jälkeen takaisin Bangkokiin. Täällä on muuten hirveästi kaikkia jouluvaloja ja -koristeluja, eipä ollut lokakuun alussa vielä (yllättäen). Saavuimme tänne lauantaina, ja odotettujen matkaseuralaistemme pitäisi laskeutua kolmen päivän kuluttua. Melko pitkä kaupunkistintti siis tiedossa, koska vietämme heidänkin kanssaan vielä ainakin kolme yötä Bangkokissa. Sitä seuraava etappi onkin kysymysmerkki.

Taon-visiittimme kesti yhteensä yli kolme viikkoa. Emme ole viipyneet missään paikassa matkamme aikana yhtä kauan. Balilla tosin olimme  neljä viikkoa, mutta siellä liikuimme koko ajan paikasta toiseen. Tässä tapauksessa jopa yövyimme samassa resortissa kaiken ajan. Ehdimme tosin testata kuusi eri bungalowia, koska varasimme aina vain muutamaksi yöksi eteenpäin ja jouduimme siksi tyytymään jäljellä oleviin vaihtoehtoihin ja pomppimaan mökistä toiseen. Vielä muutama viikko ja olisimme ehkä ehtineet nähdä jokaisen bungalowin.

Joulu oli tänä vuonna hieman... hmm... erilainen kuin muina vuosina. Pääsimme vaalimaan silti joitain perinteitä, ja ostimme joulujuhliin pienen lahjan, jotta saisimme itsekin jonkin lahjan. Ostaminen jäi tavalliseen tapaan viime hetkeen. Lähdimme siis vaeltamaan kohti juhlapaikkaa hyvissä ajoin, jotta  ehdimme ostaa lahjan matkalla. Näppärä kojun täti paketoikin lahjamme ja otti vähän käytetyt lahjapaperit jonkin mallipaketin päältä. Sillä aikaa kun istuimme välimojitoilla hyvin suoritetun tehtävän jälkeen, Raappana veti joulukeikan naapurirantabaarissamme. On kuulemma jo monta vuotta tehnyt samoin, aika hauskaa. Olisi ollut ihan kiva käydä kuuntelemassa, mutta nyt ei natsannut.

Joulujuhlat alkoivat kuudelta, ja olimme ensimmäisten joukossa paikalla. Alkumaljaksi tarjoiltiin kunnon glögiä(!), ja nopeasti paikalle valui tuvan täydeltä porukkaa. Viimeiset, joilla ei ollut etukäteen ostettuja lippuja, jouduttiin käännyttämään ovelta. Joulunoutopöytään kuului muun muassa makkaroita, munavoilla päällystettyä patonkia, kananugetteja, lihavartaita, herneiksi hämärässä luulemiamme wasabipähkinöitä, peruna(?)salaattia ja tietysti kinkkua. Pöydissä oli tarjolla naposteltavaksi normaalien pähkinöiden ja suolatikkujen lisäksi ilmeisesti friteerattua kanannahkaa. Ei ehkä ihan vielä alkanut maistua, mutta kenties aurajuustodipin kanssa voisi kuvitella syövänsä siipiä..? Nugetitkin olivat ihan hyviä, vaikka yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että sillä, joka lihaa paneroi, on muutakin salattavaa. Lahja-arvonnassa voitimme tällä kertaa 250 sytytintä. Ei huono, pääsimme sentään pukin polvelle ja lauloimme hänelle kauniisti Hei tonttu-ukot hyppikää.

Ilta meni nopeasti, ja tuli aika siirtyä jatkoille. Kävimme nopeasti yksillä läheisessä Moovissa ennen kuin lähdimme rantaan. Onneksi rantabaarissa emme J:n kanssa luultavasti oleilleet kovin kauaa, vaan huomasimme pian olevamme sen verran juhlatunnel(m)issa että olisi parasta lähteä nukkumaan. Hyvä ajatus. Emme sentään eksyneet kertaakaan esimerkiksi pahamaineiselle uima-altaalle, jossa jonkinasteisia loukkaantumisia tapahtuu luultavasti joka yö. Eräskin tyttö oli liukastunut ja laskeutunut kaakeliin suoraan pää edellä. Auts.

Aamulla en todellakaan kadehtinut erästä tuttuamme, joka lähti aamulautalla kohti Bangkokia ja siitä Suomeen. Yritin nukkua mahdollisimman pitkään, mutta puolilta päivin oli pakko nousta. Vakioaamupalapaikassamme törmäsin yllättäen teekutsuliikkeeseen. Tämä sekava suomalaisseurue (sisältäen jäsen J:n) oli tosin viettänyt teekutsuja Long Islandin tapaan. Ei auttanut muu kuin yrittää sulautua joukkoon, ja siinä istuskelimme käytännössä koko päivän. Eräs seurueemme jäsen oli viettänyt jouluyön tunnelmallisesti rantabaarin pöydässä nukkuen, eli kai meidän aattomme oli toisaalta sujunut aivan mallikkaasti. Luonnollinen seuraus J:n aamuvirkkuudesta ja teekutsuista oli tietenkin se, että hän oli päiväunien tarpeessa kohtalaisen pian. Unettoman välikuoleman jälkeen tämä älykkö ajatteli kohentaa vireystilaansa parilla paikallisella energiajuomashotilla, jotka eivät muuten ole mitään ihan lällyä kamaa. Varmaan terästetty amfetamiinilla tai jotain. Sen jälkeen olo vasta paha olikin, kuulemma. Väsytti ja teki mieli nukkua, mutta jäätävä vapina esti tällaisten haaveiden toteuttamisen. Päivän aikana kuulimme jälleen kerran mitä uskomattomimpia tarinoita. En esimerkiksi tiennyt, että akne voi äityä niin pahaksi, että tarvitaan parin kuukauden sairaalahoitoa ja että hengenlähtö voi olla sen takia todella lähellä. Eräs seurueesta oli puolestaan tavannut vanhan lapsuudenystävänsä edellispäivän joulubuffajonossa 20 vuoden jälkeen. Olemme odotelleet innokkaasti jotain yllätyskohtaamista täällä maailmalla, mutta toistaiseksi sellaista ei ole sattunut.

Eräs eniten naurattaneista jutuista liittyi sukeltamiseen. Tuttavapariskuntamme oli seurannut ravintolasta OWD-kurssilaisten harjoituksia rantavedessä, ja heille oli opetettu maskin huurtumattomuuskäsittelyä. Siis yksinkertaisesti sitä, että sylkäistään linssin sisäpinnalle, hierotaan räkä linssiin, huuhtaistaan nopeasti ja pistetään päähän. Harmi, että eräältä kurssilaiselta oli unohtunut tämä huuhtaisu välistä. Aahhah, olisin niin huono kouluttaja, koska olisin revennyt niin törkeään räkänauruun siinä tilanteessa! Reppana laittaa päähän lasit, jotka valuvat vihreää limaa ja kiroaa, kun ei näe mitään. Noh, kyllä niitä hölmöjä juttuja sattuu itse kullekin. Edellä mainitun häämatkalla olleen pariskunnan rakkaustarina oli sekin erittäin mieleenpainuva: he olivat tavanneet seksichatissa, ja rouva oli nähnyt herran mailan (joka oli profiilikuvana) kauan ennen tämän kasvoja.

Koska olimme viipyneet saarella niin "kauan", lähteminen tuntui aika haikealta. Tuskaa helpotti kuitenkin se, että kaikki ne, joiden kanssa olimme viettäneet eniten aikaa, olivat myös vähitellen lähteneet. Sillä saarella on kyllä uskomattoman paljon suomalaisia, pysyvästi ja vähemmän pysyvästi oleskelevia. Lähtöpäätöksen teimme jokseenkin yhtäkkiä, emme päässeet edes heittämään moroja niille tutuille, jotka olivat vielä Taolla. Viimeisenä varsinaisena Tao-päivänämme kävimme sukellusreissulla, joka olisi voinut mennä paremminkin, sillä molempiin oli iskenyt flunssa yön aikana. J:n mielestä flunssa oli minun vikani, koska tykkään pitää tuuletinta päällä öisin. Olen kyllä kuullut ac flusta mutta että fan flu? Jostain syystä vedessä oli kuitenkin oikein hyvä olla, vaikka pinnalla olo oli kuolemanväsynyt ja räkäinen. Pelkäsin myös, että poskiontelot ovat tukossa ja että ne räjähtävät sukeltamisen seurauksena. Pää on onneksi edelleen yhtenä kappaleena. Loppupäivän olimme kuitenkin niin uupuneita, että hädin tuskin poistuimme bungalowilta ostamaan liput ja varaamaan majoitusta. Söimme myös valtavat tonnikalat mieheen illalla, nam (ja sorry tonnikalakanta).

Seuraava päivä oli jälleen pahamaineinen matkapäivä. Niitä ei todellakaan ollut ollut ikävä. Tällä kertaa ei sentään tullut kiire, toisin kuin Phuketista lähtiessämme. Yliarvioimme silloin ujon kahvilatytön kokkausnopeuden. Takeaway-pussien kanssa juoksimme bussillemme, jossa matkatavaraluukut oli ehditty kertaalleen sulkea. Kokonaismatka-aika Taolta Bangkokiin oli melkein 12 tuntia, kulkuneuvoina lautta Chumphoniin ja siitä bussi edelleen. Monet ovat kehuneet yöjunaa mukavaksi matkustaa, ja tavallaan olisi tehnyt mieli testata. Juna on kuitenkin hieman kalliimpi(?) sekä hitaampi ja olisimme joutuneet odottamaan monta tuntia junan lähtöä Chumphonissa matkatavaroidemme kanssa. Valittu setti oli ihan hyvä, bussikaan ei pysähdellyt rasittavan usein, koska siinä oli vessa. Hotellille pääseminen oli oma show taas kerran, mutta pääsimme kuin pääsimmekin perille useiden vaiheiden ja kahden taksikuskin hotellille soittaman puhelun jälkeen. Ah, hotellilla on monia kaipaamiamme mukavuuksia, kuten kunnon netti huoneessa. Huoneemmekin on joku junior-sviitti, ei yhtään pöllömpi. Ainakin tilaa on. Kunhan flunssa hellittäisi, menisin koeajamaan hotellin kuntosalin. Lauttamatkan taitoimme vahingossa VIP-luokassa. Ainoastaan yhdellä osastolla oli mukavasti paikkoja jäljellä, ja kun tajusimme VIP-lisämaksun, oli jo liian myöhäistä. Kansipaikoille näytti roiskuvan pirusti merivettä, joten emme edes halunneet paeta vielä kun se olisi ollut mahdollista. Pehmeät oli penkit ja tehokas ilmastointi. Sellaista reppumatkailua tällä kertaa.

Olen niin onnellinen, tässä lähellä on myös kunnon ruokakauppa! Ostin toissapäivänä meille iltapalaksi pienen sushiboksin, hinta oli varsin kohtuullisen euron verran. Mm, tuoretta ananasta ja banaaneja, juustoa ja suolakeksejä. Jonkin valmiin tonnikalasalaatinkin ostin. Kauppakeskuksen, jonka yhteydessä marketti on, ravintolatarjonta on periaatteessa ilahduttavan runsas. Jostain syystä kuitenkin 95 % ravintoloista tarjoilee ainoastaan japanilaista ruokaa. Paha juttu, jos ei tee sillä hetkellä juuri yhtään mieli sushia tai muutakaan japanilaista. Liekö tässä lähellä joku kaupungin japanilaiskeskittymä?

Uutta vuotta juhlistimme juomalla halvinta punaviiniä (joka sekin on täällä kallista Suomen hintoihin verrattuna) hotellihuoneessa, syömällä suolakeksejä sekä juustoa ja katsomalla netti-tv:tä. Vuoden vaihtuessa heräsimme rakettien paukkeeseen. Todella vauhdikasta. Olisi ollut kiva mennä johonkin skybariin käymään, mutta olimme niin flunssassa eikä J:llä ole asiaankuuluvia vaatteita. En nimittäin usko, että pieruverkkarit ja lenkkarit tavoittavat toivotun vaikutelman pitkistä housuista ja umpikengistä. Johan tossa ehdittiin bailatakin.

Kävimme tänään pienellä ostoskeskuskierroksella, josta mieleeni jäi erityisesti sisustusliike nimeltä Kelvin Giormani. Kuulostaa aivan Calvin Kleinin ja Giorgio Armanin risteytykseltä. Voisin kuvitella, että Khao San Roadin kojuissa myytäisiin huonolaatuisia feikkituotteita tuollaisella brändillä. Kyseessä oli kuitenkin ilmeisesti laatuliike, voi herra Giormania!

Ei muuta ku fiiniä ihka uutta vuotta!

Tuon kissan olisin voinut ottaa mielelläni mukaan kotiin Lantalta

Veden päälle rakennettuja ravintoloita yms. Lantalla

Karvainen toveri J

Paikallinen paloasema Phuketissa

Pienipäinen sumopainija

Ostoskeskus Surat Thanin tyyliin

Aurinkoinen lauttamatka Koh Taolle - ei palovammoja!

Itsenäisyyspäivän iloja

Onko ny varmasti kaikki vehkeet ojennuksessa?

Onnellinen suklailija

Kirjaimellisesti kuumottavaa huvia baarikansalle. Varmasti ihan tyyppihyväksytty liekinheitin.

Kotiravintolamme terassi

Pääsimme molemmat pukin polvelle, siitä olikin aikaa

Kookas lemmikkilisko