Mopomaniaa

Tervehdys jälleen, uskolliset lukijat. Säät ovat vihdoinkin olleet suosiollisia viimeiset pari päivää. Kylmä ei ole missään vaiheessa onneksi ollut, mutta päivittäinen sade ei ole omiaan luomaan lomaeuforiaa. Sateen ja vedenalaisen huonon näkyvyyden takia emme ole käyneet sukeltamassakaan kuin yhdellä reissulla tähän mennessä. Uudenvuodenaaton kunniaksi menemme huomenna aamulla vielä sukeltamaan, mutta enempää ei varmaankaan täällä kerry.

Lähdemme perjantaina Ranongin kautta Koh Phayamille, joka on meille ennestään tuntematon. Kyseessä pitäisi olla hyvin rauhallinen saari, jolla on sähköäkin vain osan päivästä. Toivottavasti rusketustakin saisi edes vähän. Nyt on vain punakat reidet ja naama, samoin J:llä on oivallinen t-paitapunoitus. Näin kävi taas heti, kun turisti-Toivoset näkivät pienimmänkään pilkahduksen aurinkoa.

Tao-ohjelmallamme oli sukeltamista, mopoilua ja snorklailua. Kaikkia näitä on onneksi edes vähän tehty, mutta paremmilla säillä olisi voinut tehdä enemmänkin. Kirjojen lukeminen, Greyn anatomia ja pötköttely ovat olleet aika suuressa roolissa. Sukeltaminen pitkästä aikaa muistui mieleen vaikeuksitta, vaikka välillä epäilinkin tankissani olevan kenguruilmaa. Nosteen hallinta vaatii ihan liikaa keskittymistä. J hankki myös oman maskin ja snorkkelin. Hänen jaloille piirteilleen ei tusinamaskit kuulemma oikein sopineet. Olihan se kivempi käydä snorklailemassakin, kun oli asialliset välineet omasta takaa.

Ensimmäisenä sukelluspäivänä bongasin sukelluskoululta myös yhden tutun. Aiemmin reissuilla emme ole tainneetkaan törmätä sattumalta kehenkään. Illalla lähdimme syömään sukellus- ja ilmeisesti vähän muullakin porukalla. Tai niin oli tarkoitus, mutta emme lopulta löytäneet ravintolaa, joka olisi onnistunut mahduttamaan meidät kaikki 16(?) henkilöä. Täytyi siis jakautua kahteen leiriin, jotta saimme ruokaa vihdoinkin. Illan päätteeksi minun piti hakea vielä yksi olut ja maksaa lasku. Lopputulos: sain kaksi isoa olutta ja meinasin antaa kymmenkertaisen tipin ajattelemaani nähden, koska näköjään thaiseteleiden tunnistaminen on ylivoimainen tehtävä. Rehellinen täti kuitenkin palautti rahani heti, eikä kelpuuttanut niin suurta palvelurahaa.

Seuraavaksi illaksi sovimme treffit suomalaisen pariskunnan kanssa. Kun teimme lähtöä hotellihuoneelta, J:n takkia ei löytynytkään mistään. Se ei ollut kovin iloinen yllätys, koska ulkona oli jäätävä kaatosade. Takin kohtalo on edelleen täysi mysteeri, mutta tietysti kiva, että puuttuminen selvisi nyt eikä helmikuussa Helsinki-Vantaalla. Kävelymatka oli hyvin tunnelmallinen minunkin vedenpitävästä varustuksestani huolimatta. Mietin ensimmäisen kerran, että olisin mieluummin kotona kuin kaatosateessa ja pimeässä tarpomassa olosuhteisiin nähden aivan liian pitkää matkaa. Onneksi tulin heti sateensuojassa järkiini.

Tämä ja eilinen päivä on kulunut kauhistuttavan mopoilun parissa. Teiden kunnon takia mopopannut ovat erityisesti kokemattomalle kuljettajalle täällä vain ajan kysymys, ja olemattoman suojavarustuksen kanssa jälki maan kanssa kohtaamisesta voi olla aika häijykin. Puhumattakaan taloudellisista menetyksistä, joita vuokramopon kolhimisesta aiheutuu. Pelkäsin 95 % ajasta kuollakseni, enkä sentään joutunut ajamaan. Uljas mopomme jaksoi yhtä lukuun ottamatta kiivetä kaikki mäet kaksi päällä, vaikka niitä todellakin riitti. Ihan sama, minne päätieltä halusi poiketa, edessä oli aina järkyttävän vuoren kapuaminen. Ja se alastulo, huhhuh! Joku motocross-varustus sisäänrakennetulla ilmastoinnilla olisi varmaan ainoa oikea.

Tänä aamuna ajattelimme valloittaa yhden näköalapaikan ennen snorklaamaan menoa. Ei ollut ihan pala kakkua. Mopo hyytyi heti kärkeen, ja kuormaa piti keventää minun verran. J kävi kartoittamassa yksin reittiä, ja päätimme kiivetä jalkaisin ylös. Meinasin kuolla. Alaspäin laskeutuminenkin oli tuskallisen hidasta töpöttelyä spagettijalkojen varassa. Matkan varrella oli havaittavissa useita surullisia sandaalikohtaloita hylättyjen släpäreiden muodossa. Onneksi meidän släpärimme kestivät koitoksen. Illalla vähän jännitti, kun tulimme ihme poliisiratsian ohi. Meitä ei kuitenkaan pysäytetty, eikä meille selvinnyt sen tarkoitus.

Kun mopo vielä saatiin kunnialla palautetuksi ilman, että vuokranantaja olisi rahastaakseen väittänyt siihen ilmestyneen kolhuja vuokra-aikana, uskaltaa kai jo sanoa, että mopovuokra oli ilmeisistä uhkakuvista huolimatta ihan hyvä homma. Pelkästä ajelemisen ilosta noilla teillä ei kyllä ole järkeä huristella.

Täällä Taollahan on sattunut lähiaikoina parikin ikävää (turisti)juttua. Ensin kaksi brittituristia murhattiin rannalle (näistä tyttö toki kaupan päälle raiskattiin), eikä oikeita syyllisiä ole ilmeisesti saatu kiinni. Tai parilta burmalaiselta kaverilta kai kidutettiin ja uhkailtiin tunnustus ulos, mutta he ovat myöhemmin peruneet sen. Esitetty motiivi ei minusta kauhean uskottava ollut alkujaankaan, mutta toivottavasti syyttömiä ei teloiteta. Juuri ennen joulua norjalainen tyttö silpoutui veneen potkuriin ja kuoli sukelluskurssilla. Pintaannousu ei ehkä sujunut ihan suunnitellusti kokemattomalta sukeltajalta, tai sitten vene oli ihan väärillä mestoilla. Tässä valossa pienet auringonpolttamat ja äkillinen ötökkäinvaasio huoneessamme ei siis ole juuri mitään!

Rattoisaa ja turvallista uuttavuotta!

Iloinen uimaripoika

Joku hölmö halusi väkisin ottaa meistä yhteiskuvan

Täältä se hanavesi kai tulee

Happomäen päällä täytyi vähän levähtää

Släpäreiden kestävyyskoe

Kiven alta löytyi pygmi

Maalla, merellä ja ilmassa

Edeltävä viikko on sisältänyt eri kulkuneuvoissa istuskelua enemmän kuin tarpeeksi. Bussimatka Singaporesta Kuala Lumpuriin oli suorastaan miellyttävä lukuun ottamatta pientä rajahäslinkiä. Huomasin nimittäin kauhukseni matkalla bussiasemalle, että Singaporeen saapumisen yhteydessä annettu maastapoistumiskortti oli kadonnut passini välistä. Käsilaukku käännettiin ympäri sataan kertaan, mutta korttia ei vaan löytynyt. Ja tietenkin siinä luki kissankokoisilla kirjaimilla, että se on tärkeä ja pidettävä tallessa. Hikikarpalot hiipivät otsalle raja-aseman lähestyessä, ja maalailin kauhukuvia ikuisesta harhailusta ei-kenenkään maalla. Pääsin kuin pääsinkin poistumaan Singaporesta, vaikka kortin puuttuminen aiheuttikin rajavirkailijalle päänvaivaa. Häpeällinen sattumus kaltaiselleni elämäntapabyrokraatille!

Matkan varrella oli pahannäköinen skootterionnettomuus, mutta ruumiita ei tällä kertaa ainakaan lojunut enää paikan päällä. Kuala Lumpurissa navigointi meni nappiin, ja löysimme hotellin vähällä vaivalla. KL on edelleen mielestäni mahdottoman kiva kaupunki, ja siellä olisi voinut viipyä pidempäänkin kuin vaivaisen yhden yön. KL ei kuitenkaan ollut tällä kertaa varsinaisesti matkaohjelmallamme, vaan menimme kaupunkiin lähinnä sopivien lentoyhteyksien perässä. Teimme pienen kaupunkikierroksen ja siemailimme vanhaa suosikkiamme, white coffeeta, parissa kahvilassa. Illalla J johdatti meidät ruokapaikkaa etsiessä erittäin epäilyttävälle hämärälle kujalle. Rohkaisimme kuitenkin mielemme ja menimme ruokailemaan hyvin vaatimattomaan kojuravintolaan. Ruoka oli loistavaa! Lisäksi se oli lähes ilmaista. Kokin tervehdyksenä tarjoiltiin vielä ranskalaisiakin ihan pyytämättä. Pitäisi varmaan entistä ennakkoluulottomammin valita ruokapaikat.

Seuraavana aamuna oli jälleen matkustusta edessä, ja junailimme lentokentälle. KLIA2 tuntui aika sekavalta systeemeineen, mutta selvisimme lennolle ilman suurempia hämminkejä. Tuntui, että erilaisia turvatarkastuksiakin olisi ollut ainakin kolme. Jännitimme vähän etukäteen aikataulun puolesta, sillä meidän oli tarkoitus suoriutua Surat Thanista vielä Samuille saman päivän aikana, eikä meillä ollut kunnon tietoa laiva-aikatauluista tai lippujen saatavuudesta.

Pääsimme starttaamaan peloista huolimatta kutakuinkin ajoissa. Lento oli onneksi lyhyt, mutta se oli muuten ihan kamala. Olin aivan kusi sukassa koko matkan, ja mieli teki heittäytyä suuteloimaan maata, kun pääsimme yllätyksekseni turvallisesti perille. Surat Thanin pieneltä lentokentältä sai kätevästi ostetuksi lauttaliput bussikyyteineen satamaan. Valitsimme nopeimman lautan, jotta olisi mahdollisuudet ehtiä Samuille ennen pimeää. Bussimatka satamaan oli ihmeellistä säätöä, mutta lopulta perille jälleen päästiin. Merenkäynti on ollut aika rajua kuulemma viime aikoina, ja niin oli nytkin. Itselläni ei ole onneksi taipumusta matkapahoinvointiin, vaan nautin täysin siemauksin kyydistä. Jännä juttu, että lentokoneessa en osaa arvostaa samanlaista meininkiä. Moni muu kuitenkin oksensi matkalla, eikä heidän oloaan varmaan parantanut leveä hymyni, joka ei millään hyytynyt.

Samuilla meitä olivat vastassa turistirysän tunnusmerkit, yli-innokkaat taksikoijarit. Koska olimme nälkäisiä ja väsyneitä matkustamisesta, päätimme jäädä vielä syömään sataman lähelle. Ruokatilauksessakin voi epäonnistua karvaasti, ja tällä kertaa J jäi kokonaan ilman ruokaa. Kun olimme vihdoin kohtuullisen varmoja siitä, ettei annosta ole tulossa, oli J:n mielestä enää turha yrittää tilata uudelleen. Ravintolassa meitä alkoi myös jututtaa suomalainen eläköitynyt merimies, jolle kertoilimme matkasuunnitelmistamme.

Hotellihuoneessamme ei lupauksista huolimatta toiminut netti, ja sijaintikin oli pahimmalla turistialueella. Pariksi yöksi hotelli oli kuitenkin ihan ok siitä huolimatta, että kutakuinkin respan ovella oli heti saapuessamme kunnon tälläytynyt ladyboylauma houkuttelemassa turisteja tyttöbaariin, jos nyt niin voi tässä yhteydessä sanoa.

Seuraavana iltana tullessamme hotellihuoneelle huomasimme, että naapurimme ovat suomalaisia ja jäimme heidän terassilleen vielä istumaan iltaa. Kuten arvata saattaa, seurauksena oli vanha vihollisemme tropula eli trooppinen krapula. Aamulla saimme kuulla naapureilta, että he olivat baarista tullessaan ihmetelleet meillä edelleen palavia valoja ja kurkanneet sisään. Näky oli tietenkin vaikuttava: Toivoset nukkumassa ilkosillaan lusikassa. He olivat vielä huomaavaisesti pyytäneet vartijan tulemaan lukitsemaan ovemme. Saatiinpahan mahdollisimman monelle suut makeiksi. J:n lompakko oli ollut koko yön terassimme pöydällä odottamassa ottajaansa, mutta ei ollut kelvannut kenellekään. Naapurit vähän ihmettelivät, ettei meille muka koskaan ole sattunut mitään matkoilla. Turisti-Toivoset kuoriutuvat näköjään heti, kun alkoholi astuu vähänkään kuvioihin. Hämmentävä tapahtumasarja ja kylläpä hävetti.

Trooppisen darrapäivän kruunasi tietenkin matka Koh Taolle, jonka piti olla pikkujuttu. Pelottavan minibussikyydin jälkeen satamassa odoteltiin jälleen kerran tolkuttoman kauan, koska laivamme oli yli tunnin myöhässä. Odottelu oli kuitenkin pientä verrattuna kammottavaan laivamatkaan. Matkan piti kestää reilut puolitoista tuntia, mutta se taisi viedä kolme. Merenkäynti oli vielä todella paljon pahempaa kuin kaksi päivää aiemmin, ja ihmiset oksensivat vuoron perään. Lapset (ja monet aikuisetkin) olivat aivan kauhuissaan, ja kieltämättä itseänikin siinä rynkytyksessä vähän jännitti. Takanamme istui joku jannu, joka mölysi koko matkan J:n korvaan noin 200 desibelin voimakkuudella. Lisäksi takana ollut tyttö hoki koko ajan, kuinka kaikki kuolemme kuitenkin. Todella leppoisaa darrapuuhaa, suosittelen kaikille. Perille päästiin taas, vaikka laivasta poistuminenkin kesti varmaan tunnin.

Ultimaattisesta väsymyksestä huolimatta raahauduimme vielä samana iltana Koh Taolla vanhaan suosikkiravintolaamme, johon kannoimme viime reissullakin merkittävän osan matkabudjetista. Tarkoituksenamme oli tiedustella lippuja jouluaaton illalliselle, mutta ikävä kyllä ne oli jo myyty loppuun. Sitä osasimme vähän pelätäkin.

Eilen tutkailimme saarta kävellen ja varasimme huomiselle sukellushommia. Saari ei onneksi ollut muuttunut niin paljon kuin pelkäsimme, vaan mukavan rauhallista on näin pahimman sesonginkin aikaan. Illalla liityimme jouluruokailijoiden seuraan illallisen jälkeen, ja muutamia tuttujakin naamoja oli joukossa. Me tosimatkailijat olemme siis tähän mennessä lähinnä kiertäneet paikkoja, joissa olemme ennenkin käyneet ja hakeutuneet sielläkin aktiivisesti suomalaisten seuraan. Hehe.

Kyllä se lomafiilis tästä vähitellen, nyt ei onneksi tarvitse matkustaa ainakaan viikkoon mihinkään. Leppoisaa joulua siis vain. Lopuksi pieni kuvakimara tähän asti kertyneistä vähäisistä otoksista.

Singaporen ostoskeskushulinaa

Eksyksissä Sentosalla

Sentosan akvaariokierroksella

Cable car -lippuihin sisältyi hienot supersankaritamineet

Keksi kuvan supersankareille nimet

Jännittynyt matkustaja vailla maastapoistumiskorttia

KL

KL:n fantastinen kojuravintola

KLIA2

Kammottavan lentomatkan maisemat

Surat Thanin kentällä ilman housuja näköjään

Onnellinen merikarhu maakrapujen kiusana

Rantaa Samuilla

Normaalimiehen oravahymy

Lentomelu Samuilla oli omaa luokkaansa

Kauhujen laivamatka

Tsing-tsing-tsingapore

It's alive! Blogi on täällä taas ja Toivoset matkalla parin vuoden tauon jälkeen! Blogin nimikin on päivitetty niin julmetun hauskaksi ja älykkääksi sanaleikiksi, että heikompia hirvittää. Puujalkojen veistely jatkukoon seuraavat kymmenen viikkoa.

Teknisten vaikeuksien ja hektisen kaupunkiloman tiimellyksessä ensimmäinen postaus on viivästynyt näinkin pitkälle, viidenteen matkapäivään. Sallikaa tarinan siis alkaa alusta.

Lemmikki ja koti jätettiin heitteille maanantaina. Hövelit sukulaiset kyyditsivät meidät linja-autoasemalle, josta siististi cool EB vei jännittyneet matkalaiset suoraan Helsinki-Vantaalle. Sopivasti matkalla kentälle luin sähköpostin, jossa huomaavaisesti tiedusteltiin graduni etenemistä. Auts!

Kehitystä lentokentällä oli tapahtunut: itsepalveluautomaatti matkatavaroiden jättämistä varten minimoi epämiellyttävät ihmiskontaktit. J tosin epäili minun lähettäneen matkatavarat Nizhni-Novgorodiin tai muille teille tuntemattomille. Valitettavasti omat pakkaustaitoni eivät olleet kehittyneet, vaan rinkka oli painava ja käsimatkatavaroistakin löytyi turvatarkastuksessa nesteitä. Muistin kyllä pakata nesteet ruumaan ja lääkkeet käsimatkatavaroihin, mutta ymmärrys ei enää riittänyt siihen, että lääke (kortisonivoide) voisi olla nestettä... Sain sentään pitää iskemättömän tuubini. Passintarkastajan huumorikaan ei ihan heti auennut, vaan lähinnä hätäännyin, kun setä alkoi udella lisää matkasuunnitelmistani.

Kun pakolliset pahat oli ohitettu, pääsimme vihdoin odotetulle loungevisiitille. Ovella lippuja katseltiin niin tarkasti, että puliukkomainen habituksemme ei varmaan ainakaan huokunut bisnesluokan henkeä. Rahalla saa ja hevosella pääsee, niinpä meidät wannabe-bisnesmatkailijatkin laskettiin loungeen odottelemaan lentoa. Loungen ruokatarjoilut olivat mielestäni aika vaatimattomat, mutta avoimet viinihanat, mukavat lepotuolit ja huomattavan rauhallinen tunnelma tekivät kyllä loungesta hintansa arvoisen.

Lentomatka meni suorastaan mukavasti pituudestaan huolimatta. Takimmaisiakin penkkejä sai lasketuksi sen verran, ettei horrostaminen ollut mahdotonta. Ilmakuoppapätkällä minä heräsin ja J vihdoin nukahti.

Saavuimme Singaporeen paikallista aikaa alkuillasta. Siirtyminen lentokentältä hotellille meni jo melkein vanhasta muistista, vaikka majapaikkamme onkin aivan toisaalla kuin viime kerralla. Alamme muutaman päivän jälkeen olla aika eteviä metronkäyttäjiä, suorastaan metroseksuaaleja!

Ensimmäisenä iltana kävimme vain syömässä lähistöllä Chinatownissa. Suuri osa paikoista oli jo mennyt kiinni, ja valitsimme sopivannäköisen ravintolan vähistä vaihtoehdoista - tai niin luulimme, kunnes jälkikäteen havaitsimme, että korttelin takana olisi ollut vaikka kuinka paljon ravintoloita. Hämmentävistä ruokavaihtoehdoista otimme jotain etäisesti tutulta kuulostavaa, ja saimmekin maukkaat nuudelikeitot. Kaikkien ainesosien luonnetta emme kyenneet selvittämään, kenties mereneläviä eri muodoissa ravintolan nimestä päätellen. Lauantaimakkara ja jauheliha olivat mielestämme osuvimpia kuvauksia keiton sattumille. Lähes raaka kananmunakin oli keiton joukossa.

Nukahdimme ensimmäisenä iltana jo hyvissä ajoin, ja unet venähtivätkin yli 12-tuntisiksi. Unirytmissä on ollut edelleen toivomisen varaa. Illalla ei väsytä yhtään, mutta aamulla sitäkin enemmän. Huominen aikainen herätys lähinnä kauhistuttaa. Emme saaneet lippuja parempaan aikaan lähtevään bussiin, joten klo 7.15 pitää olla jo tikkana Kuala Lumpuriin suuntaavalla linjurilla. Sisäinen kelloni käy tuolloin vasta aamuyön tunteja, eli vaikeaa tulee.

Kauppakeskuksissa on pyöritty kiitettävästi, ja pari turistinähtävyyttäkin on kierretty. Shoppailuantia ovat olleet muun muassa tuiki tarpeelliset uudet kellot ja villaneule. No niinpä.

Kävimme eilen Sentosan saarella ja illalla vielä yösafarilla katsomassa eläimiä. Itse tosin pari kertaa pilkin kierroksen aikana, mutta mitäpä tuosta. Heitimme Sentosa-reissun yhteydessä kierroksen cable carilla, joka oli ihan kiva. Langkawin cable car oli tosin paljon hurjempi. Sentosa meni ihan urheilun puolelle, koska lähdimme rohkeasti ilman karttaa kiertämään saarta kävellen. Yhtäkkiä olimme pirun kaukana kaikesta, ja ainoa bussikin puoleen tuntiin meni aivan nenän edestä. Odottelemaan emme alentuneet, vaan jatkoimme hellekävelyä sinnikkäästi. Onneksi eilen säät suosivat meitä juuri pakollisten turistikierrosten verran, sillä tänään ja toissapäivänä tuli vettä suurimman osan päivästä kaatamalla.

Toissapäivänä olimme Marina Bayn kauppakeskuksessa syömässä, ja tilasimme juotavaksi mielestämme kaksi pulloa vettä. Saimme yhden lasillisen lämmintä (ei siis kuumaa eikä mitään kylmää tai taskulämmintä) vettä. Perverssiä edes tarjoilla sellaista ruokajuomaksi. Mieleen tulee eräs vodkaepisodi Balilta...

Perverssi lienee myös tämän äärimmäisen pienen hotellihuoneemme suunnittelija. Muuten en voi ymmärtää läpinäkyvällä lasiseinällä muusta huoneesta erotettua wc-/kylpyhuonekompleksia. Aiheuttaa kroonista ummetusta. Siitä huolimatta hotellimme on ollut ihan kiva ja sijainniltaan mainio. Ikkuna olisi plussaa, sillä ensimmäisenä yönä aprikoimme tosissamme, onko päivä vai yö. Harmi, että tajusimme vasta eilen, että hotellilta olisi saanut joka ilta yhdet ilmaiset drinkit. Lisäksi tänään selvisi, että kahvi on hotellivieraille ilmaista.

Pakkaamissani tavaroissa oli runsaudesta huolimatta pari ihan mitätöntä puutetta, kuten sheiveri ja vaihtorintsikat. Vanha kunnon kainalokarva-ketunnenäfeminismi oli siis enää yksien poltettujen rintaliivien päässä. Kaupunkiolosuhteissa varastojen täydentäminen oli onneksi helppoa, eikä J joudu häpeämään rantaeleganssiani vielä tavallistakin enemmän parin päivän päästä.

Kauhealla vaivalla mukana raahattu läppäri ei suostunut edes käynnistymään enää täällä Singaporessa, mikä tosiaan vähän viivästytti blogin kirjoittelua. Puhelimella bloggaaminen ei jostain syystä tuntunut kovin houkuttelevalta ajatukselta. Pienellä suostuttelulla kone alkoi kuitenkin kuin taikaiskusta pelittää. Katsotaan nyt, kuinka kauan tämä riemu kestää. Tänään jo ennestään epäsuosiossamme ollut kamera alkoi temppuilla, mutta sekin saatiin pienellä paukutuksella eheytymään. Nyt ei enää viitsi koetella hermojaan ja yrittää siirtää kuvia temppuilevasta kamerasta temppuilevaan koneeseen, joten katsellaan niitä harvalukuisia otoksia sitten myöhemmin...