Tsing-tsing-tsingapore

It's alive! Blogi on täällä taas ja Toivoset matkalla parin vuoden tauon jälkeen! Blogin nimikin on päivitetty niin julmetun hauskaksi ja älykkääksi sanaleikiksi, että heikompia hirvittää. Puujalkojen veistely jatkukoon seuraavat kymmenen viikkoa.

Teknisten vaikeuksien ja hektisen kaupunkiloman tiimellyksessä ensimmäinen postaus on viivästynyt näinkin pitkälle, viidenteen matkapäivään. Sallikaa tarinan siis alkaa alusta.

Lemmikki ja koti jätettiin heitteille maanantaina. Hövelit sukulaiset kyyditsivät meidät linja-autoasemalle, josta siististi cool EB vei jännittyneet matkalaiset suoraan Helsinki-Vantaalle. Sopivasti matkalla kentälle luin sähköpostin, jossa huomaavaisesti tiedusteltiin graduni etenemistä. Auts!

Kehitystä lentokentällä oli tapahtunut: itsepalveluautomaatti matkatavaroiden jättämistä varten minimoi epämiellyttävät ihmiskontaktit. J tosin epäili minun lähettäneen matkatavarat Nizhni-Novgorodiin tai muille teille tuntemattomille. Valitettavasti omat pakkaustaitoni eivät olleet kehittyneet, vaan rinkka oli painava ja käsimatkatavaroistakin löytyi turvatarkastuksessa nesteitä. Muistin kyllä pakata nesteet ruumaan ja lääkkeet käsimatkatavaroihin, mutta ymmärrys ei enää riittänyt siihen, että lääke (kortisonivoide) voisi olla nestettä... Sain sentään pitää iskemättömän tuubini. Passintarkastajan huumorikaan ei ihan heti auennut, vaan lähinnä hätäännyin, kun setä alkoi udella lisää matkasuunnitelmistani.

Kun pakolliset pahat oli ohitettu, pääsimme vihdoin odotetulle loungevisiitille. Ovella lippuja katseltiin niin tarkasti, että puliukkomainen habituksemme ei varmaan ainakaan huokunut bisnesluokan henkeä. Rahalla saa ja hevosella pääsee, niinpä meidät wannabe-bisnesmatkailijatkin laskettiin loungeen odottelemaan lentoa. Loungen ruokatarjoilut olivat mielestäni aika vaatimattomat, mutta avoimet viinihanat, mukavat lepotuolit ja huomattavan rauhallinen tunnelma tekivät kyllä loungesta hintansa arvoisen.

Lentomatka meni suorastaan mukavasti pituudestaan huolimatta. Takimmaisiakin penkkejä sai lasketuksi sen verran, ettei horrostaminen ollut mahdotonta. Ilmakuoppapätkällä minä heräsin ja J vihdoin nukahti.

Saavuimme Singaporeen paikallista aikaa alkuillasta. Siirtyminen lentokentältä hotellille meni jo melkein vanhasta muistista, vaikka majapaikkamme onkin aivan toisaalla kuin viime kerralla. Alamme muutaman päivän jälkeen olla aika eteviä metronkäyttäjiä, suorastaan metroseksuaaleja!

Ensimmäisenä iltana kävimme vain syömässä lähistöllä Chinatownissa. Suuri osa paikoista oli jo mennyt kiinni, ja valitsimme sopivannäköisen ravintolan vähistä vaihtoehdoista - tai niin luulimme, kunnes jälkikäteen havaitsimme, että korttelin takana olisi ollut vaikka kuinka paljon ravintoloita. Hämmentävistä ruokavaihtoehdoista otimme jotain etäisesti tutulta kuulostavaa, ja saimmekin maukkaat nuudelikeitot. Kaikkien ainesosien luonnetta emme kyenneet selvittämään, kenties mereneläviä eri muodoissa ravintolan nimestä päätellen. Lauantaimakkara ja jauheliha olivat mielestämme osuvimpia kuvauksia keiton sattumille. Lähes raaka kananmunakin oli keiton joukossa.

Nukahdimme ensimmäisenä iltana jo hyvissä ajoin, ja unet venähtivätkin yli 12-tuntisiksi. Unirytmissä on ollut edelleen toivomisen varaa. Illalla ei väsytä yhtään, mutta aamulla sitäkin enemmän. Huominen aikainen herätys lähinnä kauhistuttaa. Emme saaneet lippuja parempaan aikaan lähtevään bussiin, joten klo 7.15 pitää olla jo tikkana Kuala Lumpuriin suuntaavalla linjurilla. Sisäinen kelloni käy tuolloin vasta aamuyön tunteja, eli vaikeaa tulee.

Kauppakeskuksissa on pyöritty kiitettävästi, ja pari turistinähtävyyttäkin on kierretty. Shoppailuantia ovat olleet muun muassa tuiki tarpeelliset uudet kellot ja villaneule. No niinpä.

Kävimme eilen Sentosan saarella ja illalla vielä yösafarilla katsomassa eläimiä. Itse tosin pari kertaa pilkin kierroksen aikana, mutta mitäpä tuosta. Heitimme Sentosa-reissun yhteydessä kierroksen cable carilla, joka oli ihan kiva. Langkawin cable car oli tosin paljon hurjempi. Sentosa meni ihan urheilun puolelle, koska lähdimme rohkeasti ilman karttaa kiertämään saarta kävellen. Yhtäkkiä olimme pirun kaukana kaikesta, ja ainoa bussikin puoleen tuntiin meni aivan nenän edestä. Odottelemaan emme alentuneet, vaan jatkoimme hellekävelyä sinnikkäästi. Onneksi eilen säät suosivat meitä juuri pakollisten turistikierrosten verran, sillä tänään ja toissapäivänä tuli vettä suurimman osan päivästä kaatamalla.

Toissapäivänä olimme Marina Bayn kauppakeskuksessa syömässä, ja tilasimme juotavaksi mielestämme kaksi pulloa vettä. Saimme yhden lasillisen lämmintä (ei siis kuumaa eikä mitään kylmää tai taskulämmintä) vettä. Perverssiä edes tarjoilla sellaista ruokajuomaksi. Mieleen tulee eräs vodkaepisodi Balilta...

Perverssi lienee myös tämän äärimmäisen pienen hotellihuoneemme suunnittelija. Muuten en voi ymmärtää läpinäkyvällä lasiseinällä muusta huoneesta erotettua wc-/kylpyhuonekompleksia. Aiheuttaa kroonista ummetusta. Siitä huolimatta hotellimme on ollut ihan kiva ja sijainniltaan mainio. Ikkuna olisi plussaa, sillä ensimmäisenä yönä aprikoimme tosissamme, onko päivä vai yö. Harmi, että tajusimme vasta eilen, että hotellilta olisi saanut joka ilta yhdet ilmaiset drinkit. Lisäksi tänään selvisi, että kahvi on hotellivieraille ilmaista.

Pakkaamissani tavaroissa oli runsaudesta huolimatta pari ihan mitätöntä puutetta, kuten sheiveri ja vaihtorintsikat. Vanha kunnon kainalokarva-ketunnenäfeminismi oli siis enää yksien poltettujen rintaliivien päässä. Kaupunkiolosuhteissa varastojen täydentäminen oli onneksi helppoa, eikä J joudu häpeämään rantaeleganssiani vielä tavallistakin enemmän parin päivän päästä.

Kauhealla vaivalla mukana raahattu läppäri ei suostunut edes käynnistymään enää täällä Singaporessa, mikä tosiaan vähän viivästytti blogin kirjoittelua. Puhelimella bloggaaminen ei jostain syystä tuntunut kovin houkuttelevalta ajatukselta. Pienellä suostuttelulla kone alkoi kuitenkin kuin taikaiskusta pelittää. Katsotaan nyt, kuinka kauan tämä riemu kestää. Tänään jo ennestään epäsuosiossamme ollut kamera alkoi temppuilla, mutta sekin saatiin pienellä paukutuksella eheytymään. Nyt ei enää viitsi koetella hermojaan ja yrittää siirtää kuvia temppuilevasta kamerasta temppuilevaan koneeseen, joten katsellaan niitä harvalukuisia otoksia sitten myöhemmin...