Ranongista iltaa. Jälleen on yksi uuvuttava matkapäivä selätetty, ja olemme valmiita uuteen koitokseen heti huomenna. Huomenna ei pitäisi olla paha siirtymä, mutta olemme jo oppineet, ettei niin lyhyttä matkaa olekaan, ettei siihen menisi koko päivää. Hyvä, että älysimme ottaa pit stopin tähän Ranongiin, emmekä haihatelleet taittavamme koko matkaa Koh Phayamille samana päivänä.
Lautta Taolta Chumphoniin oli loppuunmyyty. Ensimmäinen ilmeisesti Chumphoniin lähtenyt lautta oli aivan täyteen ammuttu kansipaikkoja myöten, mutta meidän lautassamme, joka lähti heti perään, oli hyvinkin väljää. Kummallista. Lauttamatka oli taas aika villi, vaikka merenkäynti olikin jo paljon kesympää kuin mennessämme Taolle. Taolla meille naureskeltiinkin, että olimme valinneet kaikista pahimman myrskypäivän.
Mukavuudenhaluisina ostimme jo check-inin yhteydessä lauttafirmalta lipun Chumphonin satamasta bussiasemalle, jotta pääsisimme jatkamaan mahdollisimman sujuvasti matkaa. Satamassa oli vähän kujailuhommia, ja löysimme bussille viimeisinä. Kaikki heitettiin bussista ulos rautatieasemalla, josta ihmiset ohjattiin tuk-tukin kyytiin. Heti, kun kaikki olivat ahtautuneet mahdollisimman epämukavasti kyytiin, kuljettaja pyysi 100 bahtia per henkilö kyydistä. Ala siinä nyt sitten venkoilla vastaan. Mutta kyllä taas oli viilattu linssiin tai sitten teimme itse virheen jossain kohtaa (mahdotonta). Jos ostaa lipun bussiasemalle, olisi kiva päästä sinne bussiasemalle eikä rautatieasemalle, jossa pitää maksaa kaksinkertaisesti ensimmäisen lipun hinta päästäkseen perille.
Bussiasemalla matka alkoi kääntyä plussan puolelle, vaikka bussin lähtöön olikin tunnin odotusaika. Bussi oli kuitenkin edullinen ja mukava, lisäksi vehreät maisemat matkalla olivat kivaa katseltavaa. Ranongissakin kyyti hotellille järjestyi näppärästi, ja samalla selvisivät huomisen taksi- ja laivahommat.
Sitten otsikkoon viitaten parin päivän takaisiin tunnelmiin. Uudenvuodenaattona heräsimme reippaasti aamusukellukselle. Ryhmässämme oli meidän ja espanjalaisen oppaan lisäksi kaksi muutakin, ranskalainen tyttö ja kenties espanjalainen poika. Laivalla oli toki muitakin ryhmiä, mutta hämmästykseksemme mukaan ei sattunut edes ketään puolituttua. Kun pääsimme ensimmäiselle sukellussaitille, opas käski meitä menemään pukemaan varusteet päälle. Siinä vaiheessa ryhmämme kaksi muuta jäsentä kaatoi itselleen kahvit. Oppaan ja J:n kanssa saimme sitten odotella täysissä pukeissa näitä sankareita aimo tovin. Kun meidän piti kaikkien olla valmiita lähtemään, selvisi, että poika, nimetään hänet vaikka Jaskaksi, oli unohtanut laittaa tankin remmin kiinni, ja tankki putosi kolisten takaisin telineeseen. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen pääsimme veteen, jossa vielä odotti reipas aallokkouinti poijulle. Laskeutumisessa en meinannut päästä millään alas, ja J sai vetää minua perässä. En ehkä ollut täysin sopeutunut juuri edelliskerralla kevennettyihin painoihin. Vedessä oli surkea näkyvyys, enkä olisi erottanut valashaita sukeltajasta, vaikka olisin sellaisen nähnyt. Sukelluksen edetessä kävi myös selväksi, että tämä Jaska on varsin holtiton sukeltaja, jota ei paljon kiinnosta, missä muu ryhmä huitelee. Jaska halusi uida ihan omia polkujaan, mikä on tosi kivaa noinkin suuressa ryhmässä ja huonossa näkyvyydessä. Ensimmäisen sukelluksen jälkeen olin jo vähän sitä mieltä, ettei toiselle ehkä kannattaisi edes lähteä.
Toiselle sukellukselle tietenkin silti lähdettiin, enkä vaivautunut lisäämään painojakaan, kun laskeutumisen jälkeen painot olivat olleet ihan hyvät. Toinen sukelluskohde oli hylky, jolla on kokemuksemme mukaan aina ollut huono näkyvyys - se ei kuitenkaan valmistanut meitä siihen ikuiseen pimeyteen, joka pohjassa odotti. Olematon näkyvyys yhdistettynä ryhmämme spedesukeltajaan oli aika kovaa kamaa. Tuli ensimmäisen kerran sellainen olo pinnan alla, että täytyy ihan tosissaan keskittyä pitämään huoli itsestään ja oppaan mukana pysymisestä. Kun samoilla nurkilla on lisäksi miljoona muuta sukeltajaa, on aika vaikea erottaa juuri omat ryhmäläiset kaikista muista sammakkomiehistä. Holtiton Jaska ei tietenkään pienistä hämääntynyt, vaan jatkoi ihan omaa sooloiluaan. Jaskaa etsittiin muutamaankin otteeseen sukelluksen aikana, mutta kuin ihmeen kaupalla selvisimme kaikki yhdessä pintaan. Turvapysähdyksen aikana ryhmäämme liittyi myös eräs oman ryhmänsä kadottanut pulikoija. Painoihin kajoamattomuus kostautui minullekin turvapysähdyksen aikana, ja jouduin heittämään villejä kuperkeikkoja polskien pohjaa kohti pysyäkseni pinnan alla edes jotenkin. Tankki olikin pikku urheilun jäljiltä harvinaisen tyhjä pinnalla. Luonnollisesti Jaskaa jouduttiin noutamaan turvapysähdyksenkin aikana, ja minä pidin sen aikaa oppaan puolesta pintaan lähetetyn merkkipoijun narua. Oujee, se vasta oli hauska lisä omien nosteongelmien kylkeen. Pinnalla opas pyyteli minulta ja J:ltä anteeksi sukelluksen kulkua, ja saimme vähän kehujakin. Sokeiden keskuudessa yksisilmäinenkin on kuningas!
Yksisilmäisestä tulikin mieleen samalla laivalla ollut ruotsalainen mies, jolla oli proteesijalka. Ensimmäisellä sukelluksella hän onnistui saamaan terveeseen jalkaansa ikävän pusun meduusalta. Hän myös kertoi Phi Phi -saarilla sukeltaessaan raapineensa saman jalan koralleihin niin, että tulehduksesta oli edelleen antibioottikuuri päällä. Ettei vaan olisi vähän tapaturma-altis kaveri?
Kun olimme lähdössä sukelluskoululta, kuului ihme kolaus. Ja toinen. Ystävämme Jaska oli tällä kertaa mopon selässä, ja hänellä taisi olla vähän vaikeuksia senkin hallinnan kanssa. Kaikki esteet hän ainakin kartoitti ajamalla niitä päin. Turvallista matkaa vain Jaskalle ja muille Taon teillä liikkuville.
Uudenvuoden vietimme muutamien muiden suomalaisten kanssa syöden, juoden ja iltaa istuen. Rannalta oli ihan komeat ilotulituksetkin. Välillä suorastaan jännitti, mäjähtääkö joku posauspommi omaan tauluun. Silmä- ja muilta vammoilta kuitenkin vältyttiin ilmeisestä onnettomuusriskistä huolimatta. Koska myöskään täysin sietämätöntä tropulaa ei tullut, voi kai sanoa, että ilta oli onnistunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti