Bloggaaminen on jäänyt viime aikoina vähiin, sillä olemme hurahtaneet liian syvälle taolaisuuteen. Siis kohtaolaisuuteen. Bungaloweissamme ei valitettavasti ole nettiä, eikä wifillä varustetussa ravintolassamme pistorasioita. Läppärimme, joissa ei ole ollut enää vähään aikaan akkuominaisuuksia, ovat olleet käytännössä hyödyttömiä viime viikot. Nyt kirjoittelen lainakoneella. Kuulumme nykyään myös virallisesti AA-kerhoon, kävimme näet OWD-sukelluskurssin jälkeen Advanced Adventurer -kurssin. Olemme siten oikeutettuja suklailemaan 30 metrin syvyyteen, hyvä me! Jos ennen Koh Taoa emme ole erityisesti päässeet tekemään tuttavuutta muihin suomalaisiin, täällä kontaktia on syntynyt senkin edestä. Yrittäkäämme käydä parin viime viikon tapahtumia läpi kronologisessa järjestyksessä.
Viime päivityksen jälkeen matkustimme Phuketista Surat Thaniin, jossa yövyimme uskomattoman kulahtaneessa hotellissa. Oli edullinen. Surat Thanissa oli todella vilkkaat iltamarkkinat, valitettavasti ihmisvilinän vuoksi emme kehdanneet jäädä tien tukkeeksi seuraamaan, miten kunkin kojun eriskummallisia antimia olisi kuulunut nauttia. Poistuimme markkinoilta tyhjin käsin ja menimme johonkin ketjupihviravintolaan syömään. Aika nöyrää. Seuraavana aamuna turhauttava matkustaminen sai jatkoa, kun minibussilla, bussilla, parilla eri lautalla ja jalan taitoimme loppumatkan Koh Taolle. Lautan aurinkokannella meillä oli ilo nauttia ihanan ääliömäisestä seurasta. Pari kaveria oli ottanut asiakseen vetää mahdollisimman kovat naamat mahdollisimman lyhyessä ajassa alkaen kello 10, jolloin lautta lähti satamasta. Heidän toleranssinsa ei kaiketi ollut mitään mestaruustasoa, ja möykkä oli infernaalista parin tunnin ajan. Toivoimme sormet ristissä, että kaiffarit hyppäisivät pois ennen Koh Taoa. Jo Samuilla heitimme yläfemmoja, kun näimme omin silmin sankareiden poistuvan aluksesta. Riemu oli kuitenkin ennenaikaista. Jostain mystisestä, ilmeisesti matkatavarasähellykseen liittyvästä syystä iloiset veikkoset kiipesivät aurinkokannelle suunnilleen vartin ihanan hiljaisuuden jälkeen. Onneksi laskuhumala oli jo saamassa heistä otetta, ja matka Koh Pha-Nganille sujui kohtuullisten hiljaisten poikien kanssa.
Ensimmäiseksi Koh Taolla suuntasimme Koh Tao Diversille, joka on siis suomalainen sukelluskoulu. Kielirajoitteinen matkatoverini J vaati suomalaista sukellusopetusta, enkä minäkään pahakseni pistänyt. Sovimme aloittavamme kurssin seuraavana päivänä, minkä jälkeen lähdimme etsimään mahdollista majapaikkaa. Emme jaksaneet kauheasti tehdä vertailua, vaan mukavalta vaikuttanut naapuriresortti InTouch valikoitui tukikohdaksemme. Otimme aluksi viisi yötä ja sillä tiellä olemme edelleen, yli kaksi viikkoa myöhemmin. Paikan emäntäkin naureskelee meille, kun käymme parin päivän välein kyselemässä lisäöitä.
Ensimmäisenä iltanamme Taolla oli Suomen itsenäisyyspäivä sekä asiaankuuluvat juhlat paikallisessa suomalaisten suosimassa ravitsemusliikkeessä. Päätimme pitkän kuivan kauden oikein perinteisiin Suomi-lärveihin suomalaisten keskellä. Sai taas hävetä itsenäistä itseään seuraavana aamuna. Ensivaikutelma Koh Taosta oli kaikesta huolimatta oikein hyvä, aivan kuin olisimme tulleet lomalle uudelleen. Hienovaraisessa jälkitaudissa oli mukava aloittaa sukelluskurssi iltateorialla.
Sukelluskurssi täytti kolme seuraavaa päivää varsin kokonaisvaltaisesti. Unikin tuli hyvin iltaisin, kun vietti päivät vedessä. Kurssiryhmämme oli sopivan pieni, kolme henkeä. Välillä kurssilla pääsi tuntemaan itsensä myös totaalitaukiksi, mutta pääpiirteittäin kurssi meni oikein leppoisasti.
Olimme kurssin jälkeen niin tyytyväisiä itseemme, että vietimme kurssijuhlia viisi päivää. Huh, en enää ikinä aio saavuttaa sellaista olotilaa. Lauantaiaamuna usean päivän juhlinnan jälkeen J herätti minut: "Annikaa, sää kuolet kun sää kuulet mitä mää kävin tekemässä!" J oli varannut meille sukellusjatkokurssin parin päivän päähän. Näinpä sukellustarinamme sai jatkoa parin päivän AA-kurssin muodossa. Innostuksen taustalla oli edellisilta, jonka olimme viettäneet juuri kurssin suorittaneen porukan ja kouluttajamme kanssa. J oli kuulemma päättänyt illalla, että osallistumme kurssille. Aamulla heti herätessään hän kävi varaamassa kurssin, jotta tilaa perääntymiselle ei jäisi. Viisaasti ajateltu. Muuta hyvää lauantaipäivässä ei sitten ollutkaan. Pystyin poistumaan bungalowista ensimmäisen kerran siinä viiden maissa iltapäivällä. Syöminen ei ollut silloinkaan helppoa.
Maanantain ja tiistain aikana teimme yhteensä viisi sukellusta, ja tiistain yösukelluksen jälkeen pientä uupumusta oli havaittavissa meillä kokemattomilla tekijöillä. AA-kortit nyt kuitenkin taskussa ja takana mm. hylky-, tietokone-, ja syvyyssukelluskokeilut, yhteensä 10 sukellusta. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että kouluttajallamme on alla noin 2 500 sukellusta. Näyttää hyvin helpolta, kun sen osaa. Eikä se aivan ylivoimaista kaltaisilleni tampioillekaan ole. Opetusvideoista jäi mieleen, että toinen syy siihen, että eläimet hyökkäävät ihmisten kimppuun, on se, että eläimet ovat aggressiivisia. Ok. J meinasi kuolla nauruun, kun näki minun tekevän ensimmäisen kerran vapaasukelluskokeilua. Näytin kuulemma ihan norpalta perä pinnalla ja pää kohti pohjaa pääsemättä sinne, yllätys. Heitin yösukelluksen jälkeen myös klassiset venepannut. Jäin ihmettelemään, minne toinen räpyläni joutui, kun sain kiivetyksi laivalle. J oli unohtanut sanoa ottaneensa sen. Kun olin pyörinyt tarpeeksi kauan liukkaalla kannella etsien räpylää, köyhän miehen spagaatti oli väistämätön. Kerran olin todella lähellä lähteä sukeltamaan kokonaan ilman räpylöitä, hups. Toisaalta epäilen, ettei siitä olisi minulle mitään haittaa, räpyläni ovat niin surullisen pienet ja potkutekniikkani sitäkin onnettomampi. Sukeltaminen vaikuttaa silti oikein mukavalta loma-aktiviteetilta, ja on siinä jotain koukuttavaakin. Ihanan kallista myös.
Sukeltamisen ohella olemme viettäneet aivan liikaa aikaa The Earth Housessa, aiemmin mainitsemassani suomalaisten suosimassa ravintolassa. Juomat ja ruuat edullisia ynnä ensiluokkaisia. Ravintolaa pitää mahtava englantilainen Suomi-fani(?) Kerry tyttöystävänsä kanssa. Pääsee verryttelemään oikeaa englannin kieltäkin välillä. Olemme pidättäytyneet toistaiseksi mopon vuokraamisesta, vaikka se onkin paikallinen päivittäistavara. Olemme silti hyvillä mielin matkustaneet kolme humalaista (kuski mukaanlukien) päällä ilman kypäriä tai muitakaan suojavarusteita näillä vaarallisilla teillä. Tälläkin hetkellä seurassamme istuu kaveri, jolla on erilaisia ruhjeita siellä täällä eilisen kaatumisen vuoksi. 15 000 bahtin matkamuistot. Mopon ruhjominen voi käydä kalliiksi, vaikka itselle ei kävisi mitään. Rahaa tykätään pyytää joskus myös keksityistä naarmuista. Rattijuopumuksen käsite on täällä joustava.
Viime viikkojen aikana olemme tavanneet mitä uskomattomimpia ja erilaisimpia, keskimäärin mahtavia tyyppejä. Olemme kuulleet kaikenlaisia viisauksia. Nyt tiedämme muun muassa, että krapulan parantaminen alkoholilla on yhtä tarkkaa puuhaa kuin ripulin parantaminen piereskelemällä. En ihmettelisi, vaikka palaisimme joskus tulevaisuudessa Koh Taolle. Ainakin joulun vietämme täällä, kenties uudeksi vuodeksi menemme Bangkokiin. Jouluaattona luvassa on kunnon jouluateria ja jopa joulupukki.
Life is good, valitettavasti reissua on jäljellä enää reilut kuusi viikkoa. Nyt täytyy vapauttaa verkko, bloggaamiseni estää muita pääsemästä nettiin. Yritän palauttaa normaalin bloggausrytmin viimeistään Bangkokissa. Lempeää joulua, ei hakata sitä perhettä lumihankeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti