Backpackerin vapauksia

Viikko on ehtinyt vierähtää, ja olemme kokeneet mitä erilaisimpia seikkailuja. Lähdimme Balilta Singaporeen viime päivityksen jälkeen, ja nyt olemme jo Langkawilla Malesiassa, melkein Thaimaan rajalla. Emme oikein itsekään tiedä, miten tässä näin kävi. Suunnitelma kun oli matkata hissuksiin Singaporen kautta Malesian niemimaata pitkin ja päätyä Thaimaahan ehkä vajaan kuukauden reissailun jälkeen. En tiedä sitäkään, mistä kannattaisi aloittaa, joten aloitan alusta. Tätä tekstiäkin olen runoillut parina päivänä, joten antakaa anteeksi epäloogisuudet.

Viime perjantaina heräsimme kolmen maissa aamuyöllä ja aloimme suunnitella lentokentälle siirtymistä. Hotellin respan tiskin takaa pilkottivat jalat, ja jouduimme herättämään uinuneen virkailijan. Taksin nappaaminen lennosta siihen aikaan ei tuntunut onnistuvan, joten palasimme vielä hetken kuluttua pyytämään häntä uudelleen tilaamaan meille taksin. Toinenkin pariskunta, mahdollisesti australialainen, ilmestyi odottamaan taksia samoissa aikeissa, ja lopulta matkasimme samalla taksilla. He olivat menossa Kuala Lumpuriin ja sen jälkeen Singaporeen. Erikoista oli se, että bongasin heidät jo seuraavana päivänä Singaporen Chinatownista. Eivät ilmeisesti oleilleet KL:ssa kovin pitkään, jutulle emme jääneet. Lento sujui väsyneissä tunnelmissa, ja ruoka oli taas aika hirveää. Ruokaillessa saa kuitenkin mukavasti hetken aikaa kulumaan. 

Lentokentältä päätimme ottaa heti Singaporen kehutun julkisen liikenteen haltuun. Metropysäkki oli eri terminaalissa, minkä vuoksi hassunhauska terminaalien välinen skytrain tuli myös testatuksi. Pienellä kujailulla saimme liput ostetuksi, ja metron vaihtaminenkin kävi ongelmitta. Viimeistään silloin olin varma, että minulla ja Singaporella synkkaisi. 

Olimme varaamallemme hostellilla reilusti ennen puoltapäivää, ja check-in oli vasta kolmelta iltapäivällä. Saimme kuitenkin jättää ylimääräiset tavarat jemmaan, hengailla hostellilla ja jopa askarrella itsellemme aamiaisen (joka tietysti olisi kuulunut meille vasta seuraavana aamuna). Hostellimajoitus oli meille uusi juttu, johon erityisesti J suhtautui hyvin skeptisesti. Eivät tainneet J:n ennakkoluulot aivan hälvetä, mutta minusta se oli hauskaa vaihtelua. Sikäli kävi huono tuuri, että yläpuolellamme majaili joku ihme munapää, jonka kuorsaus hajotti viimeisenä yönä yhdessä paukkuvan ukkosen kanssa kaikki kanssaeläjät henkisesti. Yöllisessä möykässä oli jotain pelottavan tuttua, aivan kuin hyvä ystävämme herra Tinailija olisi ollut paikalla. Joku ystävällinen henkilö oli tuonut meille yöllä korvatulpatkin, harmi, ettemme huomanneet niitä silloin. Sängyissä oli hieman outo design, sillä päätysängyissä, kuten meillä, alhaalla oli kahden hengen sänky ja ylhäällä yhden hengen. Yhden hengen sänky oli luonnollisesti kapeampi, ja asia oli ratkaistu jättämällä aukko yläsängyn ja seinän väliin siihen, missä alasänky vielä jatkui. Niinpä yläkerran munapää onnistui tiputtamaan päälleni hiiren (onneksi vain tietokoneen hiiren). Se oli kuitenkin lähinnä helpotus, sillä oli pelännyt saavani kaljapullosta, kaverilla kun oli tapana tulla pienessä sievässä nukkumaan ja tissutella vielä hieman pedissä. Päivät jannu piereskeli ja feisbuukkaili sängyssä. Todella hämärä tyyppi, varsinkin kun hän silmämääräisesti arvioiden lähenteli keski-ikää. 

Hostellimme sijaitsi Little Indiassa, jota opaskirjassa kehuttiin vuolaasti. Joo hyi, oli helposti inhokkikaupunginosani. J:n antipatiat olivat ehkä vieläkin suurempia, sillä hän onnistui nappaamaan jonkun vatsapöpön, joka juoksutti häntä ensimmäisenä yönä, mikä oli tietysti upeaa hostellimiljöössä. Kliinisen puhdas Singapore excluding Little India. Itse en edes herännyt tähän ravaamiseen. Söimme intialaista mättöä ensimmäisenä päivänä, ja J on varma, että hän sai pöpön siitä. Minulla on ollut sammumaton intialaisen ruuan himo tässä jo jonkin aikaa, ja nyt on entistäkin vaikeampaa jekuttaa J alan ravintoloihin syömään. 

 

Little Indiahan on kaupunginosana kuulemani mukaan syntynyt, kun Intiasta ja muista köyhemmistä Aasian maista on tullut rakennustyömaille ihmisiä tekemään töitä, jotka eivät singaporelaisille kelpaa. Little India oli siis hyvin erilainen kuin muut kaupunginosat, joissa kävimme. Ymmärrän kyllä senkin, että ko. kaupunginosa on joidenkin mielestä tosi hauska ja kotoisa. Me emme vain syttyneet kojuista, likaisuudesta, vanhoista rakennuksista ja väenpaljoudesta, sillä niitä on meillä tällä reissulla edessä ja takana aivan riittämiin. 

Ensimmäisenä Singapore-päivänä tutustuimme siis lähiympäristöön. Lisäksi kävimme Orchardin himoshoppausalueella ja Asian Civilisations Museumissa, jonne oli sopivasti ilmainen sisäänpääsy. Toisena päivänä kävimme Chinatownissa, Marina Bay Sandsin överikompleksilla ja Gardens By The Bayn puutarhoilla. Toisena päivänä tuli vähän vettä, mikä hieman haittasi paikkoihin tutustumista. Lisäksi J oli toipilas, jota ei olisi kauheasti napannut pyöriä missään. Kolmas päivä oli eläintarhapäivä. Ikävä kyllä en ollut varmistanut kameran akkutilannetta, ja akku loppui parin ensimmäisen otoksen jälkeen. Noh, kyllähän noista eläimistä voi vaikka googlata kuvia, jos ei muuten tiedä, miltä ne näyttävät. Suosikkejani olivat hiiripeurat, pygmihipot ja erikoiset jättiläislepakot, joita pääsi katselemaan lähietäisyydeltä.

Singapore oli kaupunki minun makuuni. Kaikki oli ihanan puhdasta ja vähän överiä. Ostoskeskukset olivat aivan uskomattomia, olisinpa päässyt hyödyntämään tarjontaa. Taidan lähteä joskus toiste shoppailulomalle sinne. Viikon lomaa varten on kuitenkin syytä varata ainakin tämän meidän neljän kuukauden matkamme budjetin verran pätäkkää. Viimeisenä iltana yritimme päästä sisälle myös Singaporen kuuluisaan kulinaristiseen skeneen, ja huh, että olimme täynnä hostellille palatessamme. Mahdollisimman montaa suolaista ja makeaa herkkua piti kokeilla pienistä ruokakojuista koostuvassa food courtissa. Hauskoja olivat esimerkiksi kalanmuotoiset makeat vohvelit, joissa oli sisällä kinkkua ja juustoa sekä ihmeelliset taikinapallerot erilaisilla täytteillä. Testasimme tässä yhteydessä myös originaalin mustekalatäytteen. Ei vakuuttanut aivan varauksetta. Maistoimme myös mm. erilaisia lihavartaita, yhdestä perunasta sorvattua sipsivarrasta, jogurttijäätelöä, brownieseja ja panna cottaa. Muutamat muffinit vielä ostimme seuravalle päivälle evääksi.

Koska kuluttavaa kaupunkilomailua ei jaksa loputtomiin, maanantaina suuntasimme Malesian rajalle bussilla. Jossain vaiheessa suunnistamisemme ilmeisesti epäonnistui jollain tavalla, sillä emme löytäneet bussiamme enää mistään. Eipä se meitä aluksi kauheasti haitannutkaan, sillä olimme jo mukavasti Malesian puolella Johor Bahrussa ja vieressä oli jonkinlainen ostoskeskus, jossa saatoimme hioa jatkosuunnitelmaa donitsien äärellä. Siinä vaiheessa bussin hävittäminen hieman ketutti, kun tajusimme, että päästäksemme seuraavalle etapille meidän on päästävä ensin muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle bussiasemalle, jonne olisimme mitä ilmeisimmin päässeet bussillamme veloituksetta. Koska piehtaroimme sillä hetkellä jo syvällä ahdistuksen suossa, päädyimme erittäin aloittelijamaiseen virheeseen, joka ensimmäisen ukottajan syndroomanakin tunnetaan. Siis maksoimme törkeän ylihinnan taksikyydistä tyypille, joka sitä ensimmäisenä hädän hetkellä tarjosi. Koko äijällä mitään oikeaa taksia lopulta edes ollut, vaan jonkun tavallisen henkilöautonraadon takapenkille kipusimme. Pimeät taksikyydithän ovat tunnetusti tosi hyviä. Ehdimme kuitenkin Melakaan lähtevään bussiin juuri mainiosti, joten ketutus vähän laantui.

Malesialaiset bussit ovat melko hulppeita kotimaiseen kalustoon verrattuna, ja muutaman tunnin matka taittuikin mukavasti. Olimme suunnitelleet muutaman yön pysähdystä Melakaan, jotta emme olisi aivan saman tien KL:ssa. Kaupunkiloma heti toisen perään kun ei tuntunut parhaalta vaihtoehdolta. Meillä ei kuitenkaan ollut majoitusta varattuna, ja tarkoituksemme oli hankkiutua yhteyksien ääreen bussiasemalla tai kaupungilla ja tutustua vaihtoehtoihin. Jotenkin koko Melaka vaikutti kuitenkin hyvin ankealta paikalta (bussiaseman perusteella paras tehdä heti päätelmät), ja jouduttuani käymään hyvin ällössä reikävessassa heitin J:lle läpällä, että menisiköhän vaikka Penangiin vielä iltalentoja. Siitähän se ajatus sitten lähti. Ensin ajattelimme jatkaa matkaa KL:iin, asemalla kun jo olimme. Matka olisi kestänyt pari tuntia. Sitten suunnitelma alkoi tuntua huonolta, koska ilta oli tulossa kovaa vauhtia. KL:ssa olisimme jälleen ilman majapaikkaa ja yleisesti hukassa. Niinpä räväytimme ja ostimme bussiliput Penangiin, jonne oli kuuden tunnin matka. Bussi lähti vasta yhdentoista maissa illalla, joten järkeilimme säästävämme yhden yön majoituksen matkustamalla yön. Right. Eipä yhtään taas kiristänyt saapua jollekin syrjäiselle, lähes autiolle bussiasemalle ennen viittä aamulla. Siitä jouduimme jälleen ottamaan taksin Georgetowniin, jossa olimme taas yhtä neuvottomia kuin aiemmin. Taksikuski, varmasti vitsiniekkana, jätti meidät erittäin epäilyttävän kadun varrelle. Päätimme istua alas kadun varrelle ja nauttia pitkään säästelemämme muffinit. Olivat muuten hyviä. Kadulla pörräsi lähinnä jotain paikallisia kiimaisia amiksia tuunatuilla autoillaan sekä rakkauden ammattilaisia, jotka hieroivat amisten kanssa kauppaa. Varmaan jotain muutakin auton heittämistä pilderingeistä päätellen. Siinä vaiheessa, kun muutaman metrin päässä alettiin tapella ja ottaa ravintolan tuoleja aseiksi, katsoimme parhaaksi siirtää tarkkailuasemaamme. Eräs ukrainalainen matkailijakin pysähtyi jutulle, mutta emme tainneet olla kaksista keskusteluseuraa, koska hän häipyi melko äkkiä.

Muutaman tunnin istuskelun jälkeen uskalsimme lähteä liikkeelle, ja se olikin jälleen tuskien taival. Tiedoksi, Georgetownissa ei luultavasti aukea yksikään internetillä varustettu paikka ennen yhdeksää. Viimeisen odottelutunnin kulutimme erään ostoskeskuksen hierontatuoleissa. Elämänhalu palaili pätkittäin, mutta valitettavasti ei uskaltanut nukahtaa. Ostoskeskuksen ovet siis olivat auki, mutta yksikään liike ei ollut. Vessassa käydessäni minut yllätti joku erittäin järkyttynyt muslimivartija tmv., joka ei muuten nauranut takaisin. Lukko ei ollut aivan ässä. Vakavaa sakkia, luulin, että Aasiassa hymyilemällä selviää joka tilanteesta.

Lopulta mahtavaksi osoittautunut pelastajakahvila aukesi, ja saimme hengen- ja ruumiinravintoa. Aivan huippuhyvää white coffeeta, mitä ikinä oikeasti pitikään sisällään. Saimme hotellin varailtua, ja lähtiessämme tarjoilijapoju kysyi J:n nimeä voidakseen pyytää tätä Facebook-kaverikseen. Oikein lapulle piti pistää. Kaveripyyntöä ei kuitenkaan ole kuulunut. Liittyisiköhän J:n tuottamiin hieroglyfeihin? Sellaista se hiljainen charmi teettää!

Alkujärkytyksen jälkeen Georgetown oli ihan kiva, käymisen arvoinen paikka. Ajattelimme suunnata Penangin rannoille lyhyen kaupunkiloman jälkeen, mutta koska meitä kohtasi edelleen jatkuva majoituskriisi, päätimme pysyä liikkeessä ja siirtyä Langkawin saarelle. Jostain syystä kaikki järkevät majoitukset on buukattu täyteen, ja jäljellä on vain huonoja ja/tai kalliita vaihtoehtoja. Erittäin ikävää. Nytkin olemme "neljän tähden" hotellissa, koska hinta-laatusuhde vaikutti asiallisimmalta. Neljä tähteä tämä on nähnyt korkeintaan unissaan, mutta pesee kaikki tähänastiset majapaikkamme. Viime yön vietimme motellissa, jonne sattumalta löysimme ensiyrittämällä. Sisseinä emme ottaneet satamasta taksia, vaan lähdimme kävelemään, vaikka hädin tuskin muistimme koko paikan nimeä. Lauttamatkasta olimme lukeneet todella pelottavia kertomuksia, mutta itse nukuin kuin pieni possu. J on valitettavasti kyvytön nukkumaan päiväsaikaan. Ostimme oikein pahoinvointipillereitä varmuuden vuoksi, pah. Eilen kävimme myös Langkawin suurimmassa ostoskeskuksessa. Öh. Muut mahtavat olla pieniä.

Otimme kurssin aamiaista kohti tänä aamuna pakattuamme reput jälleen kerran. Oli oikea yllätysaamiainen se, en yhtään tiedä, mitä söimme. Ilmeisesti kananmunilta näyttävät pallerot olivat ainakin kalapullia. Minusta on todella kyseenalaista, jos jotain myydään tittelillä seafood. Sehän voi olla mitä vain. Jätän aina tilaamatta, jos tarjolla on vaikka noodles with seafood. With prawns tai with fish voin ottaakin. Nyt imailimme koko vuoden seafood-kiintiön täyteen pikku kielimuurin vuoksi. Byörgh.

Kun pääsimme tänne puoliasialliseen hotelliin ja saimme pitkästä aikaa hieman aurinkoa, elämä alkoi hymyillä. Tämä Langkawikin on aika upea paikka, ainakin jos maisemia arvostaa. Valitettavasti en jaksa jäädä latailemaan kuvia, koska se veisi pahimmillaan tuntitolkulla aikaa. Seuraava majapaikkamme ylihuomisesta lähtien on jälleen vaatimattomampi, ja aiomme ottaa skootterin alle tutkiaksemme saaren sopukoita perusteellisesti. 

Tässä on muuten joku kirous, kaamea cover-bändi alkoi soittaa heti, kun saavuimme tänne hotellin aulaan hoitamaan yhteyksiämme ulkomaailmaan. 

Haha, nyt sanon sen: hajotkaa sinne pakkaseen!