Eloonjäämiskamppailuja

Taas on tovi vierähtänyt enemmän ja vähemmän tietoliikenneyhteyksien tavoittamattomissa. Viime tekstin jälkeen matkustimme Ubudiin, joka oli kyllä mielestämme aika tyhjä arpa. Monet ovat kehuneet paikkaa, mutta ainakaan ne nurkat, joita me kolusimme, eivät erityisesti säväyttäneet. Vähän sellainen hipsteripaikka. Alue taitaa olla tosin melko laaja. Kaikenlaista krääsäkauppaa ja ravintoloita, mutta mukavasti rauhallisempaa (= vähemmän aggressiivisia hihannykijöitä) ja edullisempaa Kutaan verrattuna. Viihtyisämpi majoitus olisi ollut poikaa. Majapaikkamme isäntä oli melkein liian ystävällinen, minusta sellainen nöyristely ei ole oikein kotoisaa. Muutenkin olen huono small talk -persoona. Se on big talk tai hiljaisuus. Isännällä oli myös tapana pitää jotkut hillittömät rukoussessiot aamuisin lähes ikkunamme alla niin, että saattoi huonolla tuurilla herätä pelottavaan manaukseen. Omat yöuneni eivät olleet mitään huippuluokkaa muutenkaan. Eläimistä voi lähteä uskomatoman paljon ääntä. Kissat, koirat, kukot, sammakot ja gekot yhdistivät voimansa yön tullen. Heh, suunnittelimme virittää isännän pieneen temppelirakennelmaan alttarin yli riippukeinut, hyvät kiinnitystolpat menivät ihan hukkaan. Pahinta majoituksessamme olivat kuitenkin terassilla vaeltaneet jättimuurahaiset. Aamiainen sen sijaan oli hyvä, mutta varsin hedelmällinen. Banaanijafflea, valtava hedelmäsalaatti ja hedelmämehua, joka muistutti koostumukseltaan enemmänkin smoothieta. Tarjolla olisi ollut munakastakin, mutta koska täällä tykätään laittaa joka ruokaan munia, ne ovat alkaneet vähän yököttää. Tuon jälkeen ovat hedelmätkin tökkineet.

Ubudin kohokohtia olivat kirjadivarit, joista saimme täydennettyä kirjavarastojamme jopa osittain suomenkielisin teoksin sekä purettua taakkaa myymällä heille jo lukemiamme opuksia. Toissapäivänä vuokrasimme polkupyörät ja ajelimme apinametsään. Ei silläkään retkellä koko päivää saanut tapetuksi, mutta aika kivaa oli kuitenkin. Apinat olivat onnistuneet nappaamaan jonkun onnettoman aurinkolasit, joten hoksasimme onneksi piilottaa omamme. J kun sai pleksit hankituksi vasta viime viikolla kovalla vaivalla. Melkein kuukauden sinnitteli ilman, jäipähän pahimmat naamiorusketukset saamatta. Apinat innostuivat J:n repun remmeistä sen verran, että kiipesivät niitä pitkin olalle. Ketkut yrittivät myös avata repun vetoketjuja ja napata sieltä löytöjä. Paluumatkalla oli helteeseen nähden todella pahoja ylämäkiä, joten oli pakko pysähtyä nettikahvilaan hetkeksi facebookkaamaan ja nauttimaan tuulettimista. 

Suunnitelmissamme oli lähteä Ubudin jälkeen käymään Gilin saarilla, mutta ne aikeet jäivät seuraavaan kertaan. Vaihtoehtona olisi ollut infernaalisen kallis speed boat tai yhtä hidas slow boat, jolla matka olisi kuulemma kestänyt noin kahdeksan tuntia. Koska meillä ei ole enää kuin muutama päivä jäljellä täällä, emme halunneet uhrata aikaa hitaalla veneellä matkustamiseen. Pikavene taas ei tuntunut rahanarvoiselta vaihtoehdolta, sillä mielikuvissamme Gili vastaa meille suurelta osin Lembongania, jossa kävimme jo. Ehkä tässä jäi taas joku elämän hienoin retki tekemättä, mutta onneksi voin aina kuvitella toisin.

Niinpä jouduimme käynnistämään jälleen kuumeisen pohdinnan seuraavasta matkakohteesta. Koska meillä on tässä vaiheessa hitosti seikkailunhalua ja mielikuvitusta, tulimme takaisin Kutalle. Aika nöyrää, mutta kun surffaamisesta jäi vähän hampaankoloon edellisellä kerralla. Täällä taas on mainio harjoitella surffaamista. Tulimme siis eilen aamulla (tilausmini)bussilla tänne. Bussi oli hyvää vaihtelua takseille ja lisäksi puolta halvempi. Bussi oli täynnä muita turisteja, joihin joku sosiaalisempi olisi voinut vaikka yrittää tutustua. Tyypillisinä suomalaisina istuimme ja jupisimme keskenämme takapenkillä.

Otin kerrankin valintavastuun seuraavasta majapaikasta ja jouduin kyllä taputtelemaan itseäni olalle onnistuneen valinnan vuoksi. Tämähän on aivan kuin oikea hotelli, kunnon aamiainen ja kaikkea. Kiva uima-allaskin on. Netti alkoi toimia pienen alkukankeuden jälkeen. J sen sijaan on ollut käärmeissään majoituksen hinnasta (2 euroa enemmän/yö kuin edellisessä Kuta-hotellissamme). Olimme katsoneet tämän hotellin muutaman korttelin päässä ravintolassa valmiiksi, jonka jälkeen kävelimme paikan päälle kyselemään huoneita ja hintoja. Virkailija yskäisi todella suolaisen hinnan ja kertoi, että meidän kannattaisi varata hotelli Agodan (josta olimme hotellia katselleet) kautta, jotta saisimme majoituksen halvemmalla. Niinpä kiltisti kaivoimme hotellin aulassa läppärin ja teimme varauksen netissä sekä siten säästimme aika monta kymppiä jo kahdesta yöstä. Jännä juttu.

Tänään oli aika mennä jälleen surffaamaan. Tu mitä meren raivoa, hädin tuskin hengissä selvisimme. Parin ensimmäisen yrityksen jälkeen olin saanut sellaiset pohjapyöräytykset ja kerran laudasta pähkinään, joten oli pakko käydä rannassa keräämässä rohkeutta. Miten ihmeessä se oli ensimmäisellä kerralla niin helppoa? J:ltä repesi omien sanojensa mukaan perse ensimmäisessä hänen kiinni saamassaan aallossa. Pakara ja/tai takareisi siis ilmeisesti hieman venähti rautakangeltamme. Kun ontelot oli tyhjennetty ylimääräisestä merivedestä, piti kuolemaa uhmata uudelleen. Raivokkaat aallot nielaisivat minut yhä uudelleen niin, että piti palata rannalle hyperventiloimaan. Vannoin jo siinä vaiheessa, etten enää ikinä yritä surffata, ihan hullujen hommaa. Vala ei pitänyt, mutta vähän varovaisemmin yritin ottaa. Lauta toimi lähinnä kelluntavälineenä ulapalla, kun keräilin rohkeutta mennä rannempaan pyydystämään aaltoja. Hetkellinen hyvänolontunne oli jo lähellä kerran, mutta kauhukseni huomasin surffaavani kiihtyvää vauhtia toista surffitypyä päin. Jouduin jättämään uskollisen alukseni, mutta kukaan ei loukkaantunut. Ainakaan hän ei myöntänyt. J meinasi vetää kerran samaa naisihmistä päin, joten hänellä taisi olla taipumusta olla toisten tiellä. Lopuksi pysyttelimme melko rannassa napsimassa hyvin pieniä aaltoja. Ikävä kyllä J:n laudasta oli päässyt tyrskyissä yksi evä irtoamaan, ja niinpä meillä oli ilo tiukkojen neuvotteluiden jälkeen pulittaa irronneesta evästä korvausta laudan vuokranneelle hemmolle. Pah, olemme ihan varmoja, että kaveri ruuvasi evän tahallaan huonosti kiinni, jotta saa nyhdetyksi meiltä lisää rahaa. Evä kun oli rikkinäinen, ja se vaihdettiin ennen liikkeelle lähtöämme. Muutama euro sinne tai tänne, on meitä ennenkin ukotettu.

Katu-uskottavuutta on siis kartutettu lisäruhjeilla sekä palaneilla poskilla ja nenällä joitain mainitakseni. Taidan olla kuitenkin ihan lastenallaskamaa.

Koululaisturisti

Yritin hengellistyä majapaikkamme isännän esimerkkiä noudattaen

J eteentaivutustestissä koulun liikuntatunnilla

Hän ei kyllä näytä ensisijaisesti apinalta

Toista sukiessa löytyy välillä hyviä makupaloja

Lemmen kohde näyttää hieman yllättyneeltä

Apinakuiskaaja

Apinapatsastelua

Alla jättipuun

Tämä herttainen kaveri joutui taistelutilanteeseen heti kuvan ottamisen jälkeen

Kauhee rotko x2

Facepalmeja toisensa perään

Tämä viikko on ollut jotain aivan uskomatonta. Kun ei suju niin ei. Onneksi huomenna poistumme Kutalta, koska myös rahanmeno on kasvanut eksponentiaalisesti täällä ollessamme. Miten täällä voi olla olevinaan niin paljon kalliimpaa kuin muissa paikoissa? Todellisuudessa kyse on kai siitä, että olemme käyneet syömässä aavistuksen fiinimmissä tai ainakin kalliimmissa paikoissa. Lähiympäristössämme ei tunnu edes olevan mitään huippuedukkaita ruokapaikkoja.

Hinta-avautuminen on niin hyvä aasinsilta tämän illan tapahtumiin, etten voi jättää sitä käyttämättä. Menimme siis syömään naapurin Bubba Gump -ravintolaan, ja ainakin minä nautin erittäin maistuvan päivällisen. Päärynä-mansikka-kanasalaatti oli all in -tyyppinen valinta, joka kannatti. Meille karu totuus valkeni, kun saimme laskun ja aloimme laittaa tonneja riviin. Niin, täällähän olemme helposti miljonäärejä, sillä yksi euro on suunnilleen 12 400 Indonesian rupiaa. Uupui sitten kuitenkin kirvelevä kymppitonni laskun maksamiseen tarvittavasta summasta. No hei, täällähän voi maksaa varmaan kortilla tai voimme käydä naapurissa automaatilla. Paitsi että kummankin kortit ovat hotellilla. Eihän kunnon ideanikkari tällaisesta lannistu, vaan maksoimme loppuosan laskusta lompakkoon jääneellä kahden euron kolikolla. Ja ei tietenkään hävettänyt. Meidät olisi armahdettukin siltä kymppitonnilta, ja ravintolapäällikkö tmv. oli huolissaan siitä, jääkö meille tarpeeksi rahaa hankkiutua hotellillemme (jos olisimme tarvinneet taksia), mutta kunnon kansalaisina emme halunneet jäädä velkaa. Melko hyvää asiakaspalvelua. Hah, mietimme jo jossain vaiheessa, että toinen juoksee rahanvaihtopisteelle vaihtamaan eurolanttimme rupioiksi. Olisi mahtanut olla vaihtajalla pokassa pitelemistä. Toki olimme käytännössä hotellimme naapurissa, joten kortit tai hotellilla olevat käteiset olisivat olleet koko ajan helposti haettavissa.

Maanantai oli sen sijaan tähän mennessä viikon kohokohta, ja ryhdyimme vihdoin surffaamisen suhteen tuumasta toimeen. Peloistani huolimatta se sujui kohtalaisen hyvin opettajan avustuksella. Luulin, että kyseessä on joku kovin vaikeakin laji. Mukavaa ajanvietettä, mutta en ehkä alun perin ymmärtänyt, että se on niin sporttista. Vihdoin formuloiden lisäksi laji, jossa vertikaalinen rajoittuneisuus on lähinnä eduksi. Tunnin session jälkeen olin kohtalaisen hapoilla. Yllättävää, täällä kun olemme satsanneet tuohon urheiluun niin kovasti. Päivän tähtihetki oli, kun surffasimme J:n kanssa vierekkäin samalla aallolla rantaan asti. Melkein olisi voinut yläfemmat heittää. Huonoa oli se, että polvet ja kämmenet hiertyivät erittäin epämiellyttävästi. Eivät silti vedä lainkaan vertoja mätäpolville á la Phuket 2010. En muuten ikinä vaivautuisi kanniskelemaan ainakaan tuollaista kookkaampaa aloittelijan surffilautaa mukanani jossain lomalla, katsokaahan vaikka kuvaa minusta ja laudasta!

Tämän päivän vietimme jälleen rannalla, ja J surffasi raivokkaasti. Alku ei taaskaan ollut ongelmaton, sillä valmiiksi katsomamme edullinen lautavuokraamo oli kiinni. Siis jouduimme rantavuokraajien armoille. Aurinkotuolien vuokrasta jouduimme käymään jäätävän tinkaustaistelun, taisimme kerrankin jäädä voiton puolelle. Vuokrasimme surffilaudan 3,5 tunniksi. Ei voi sanoa, että olisimme maksaneet tyhjästä. Itse kaavailin, että surffaan sitten lopuksi sen verran kuin koen tarpeelliseksi. Merivedessä ja hiekassa sementoitumisen jälkeen kun on mahdotonta levittää aurinkovoidetta ilman, että tulee itsetuhoisia ajatuksia. J ilmeisesti tulkitsi, että vartti on minulle sopiva aika, tai sitten hänen ajantajunsa pääsi hämärtymään vedessä piehtaroinnin vuoksi. Saattaa tietysti olla, että suunnitelmani jäi lausumatta ääneen. Vartti oli ihan sopiva aika ainakin siihen, että kaikki ajatukset surffauksen hienoudesta ehtivät muuttua raivovitutukseksi. En ymmärrä, miksi piti väkisin mennä. Sainpahan edes polviin uutta kolotusta.

Keskeiset ranta-aktiviteettini sisälsivät siis kaupustelijoiden hätistelyä, laukun siistimistä sinne lorahtaneen aurinkorasvan jäljiltä sekä paikallaan makaamista. Aivan alkuvaiheessa kaupustelijoita oli kimpussa siihen malliin, että pelkäsin rauhallisen auringonoton olevan tuhoon tuomittu suunnitelma. Eräs korukauppiastäti istui hiekalla vieressäni yli tunnin tekemässä kauppaa. Jouduin toimimaan turistin käsikirjan neuvojen vastaisesti ja ostin pari ponnaria, koska en enää nähnyt mitään muuta ulospääsyä tilanteesta. Moneltakin kannalta, ei olisi pitänyt. Ensinnäkin ilman tätä sääliostosta rahamme olisivat riittäneet ravintolareissulla. Toiseksi, se oli kyllä lähempänä kerjäämistä kuin kaupantekoa. Luultavasti vetäisen ympäri korvia, jos joku vielä joskus yrittää saada minulta rahaa samalla tavalla vetoamalla hyväosaisuuteeni ja auttamisvelvollisuuteeni. Ei "auttamisesta" ainakaan hyvä mieli tullut. Koko ajan kauppias oli toitottanut minulle, että voin itse määritellä hinnan, jonka haluan maksaa. Mielestäni sopiva hinta kahdesta katukaupasta ostetusta hiuslenkistä oli noin euron verran. Yhtäkkiä olisikin pitänyt antaa paljon enemmän, ja täti aloitti jonkun opetellun itkuesityksen. Tästä suivaannuin aika tavalla, ja käskin pitää rahat ja ottaa ponnarit takaisin. Tädillä olikin sitten olevinaan niin paljon ylpeyttä, ettei vastikkeeton raha kelpaa. Lopulta annoin muutaman tonnin lisää, pidin tavarat ja lähetin tädin matkoihinsa.

Pitää harjoitella jonkinlainen verbaalinen torjunta-arsenaali vastaavien tapausten varalta. Tapaus ärsyttää jotenkin aivan kohtuuttoman paljon. Onko se uinuva omatunto? Kaupustelija on varmasti todellisuudessa köyhä ja tarvitsee rahaa. Euro tai pari ei merkittävästi vaikuta minun talouteeni. Periaatteessa voin ja haluan auttaa, mutta entä ne miljoonat muut hänen kaltaisensa. On huono perustelu olla auttamatta yhtä, jos ei voi auttaa kaikkia, mutta silti. Hitto, tällainen maailmantuska ei sovi kaltaiselleni hilpeälle veikkoselle. Ennen episodia olin miettinyt, halveksuukohan paikallinen perusköyhä turisteja, jotka tulevat tänne vain sikailemaan ja katselemaan säälivästi. Ei tarvitse enää miettiä niin kovasti. Toisaalta vastaus on itsestään selvä: aika moni asiakaspalvelija ympäri maailman joutuu työaikana mielistelemään asiakkaita kieli ruskeana, vaikka pitääkin näitä todellisuudessa aivan pelleinä. En silti tiedä, miten olisin välttynyt tuolta ikävältä tapaukselta, koska hän oli uskomattoman sinnikäs. Olemalla mahdollisimman töykeä?

Rannalla surffilaudan vuokraisäntä kävi myös aina välillä heittämässä läppää kanssani. Hän kysyi, olenko koskaan kokeillut paikallisia sieniä. Kerroin, että en ole. Sitten hän kysyi minulta, miksi. Aika hämmentävä kysymys. En tiennyt, että on tarpeen perustella, miksi ei käytä huumeita tai ainakin huumeenkaltaisia tuotteita. Toisaalta kyllähän Suomessakin mielellään tivataan, miksi joku ei käytä alkoholia. Vain uskovaisuus ja alkoholismi kelpaavat selitykseksi, muut syythän ovat vain peitetarinoita näille kahdelle.

Eilinenkään ei mennyt aivan putkeen. Päivätehtävä oli pesettää pyykkiä. Vähällä vaivalla löysimme kojun, jonne jättää pestävät vaatteet. Täällä sovelletaan monessa paikassa kappaleperusteista hinnoittelua pesulapalveluissa, mikä on mielestäni aivan älyvapaata. Minusta on ihan sama, laittaako koneeseen kolme isoa vai kymmenen pientä paitaa. On myös fantastista, kun kojupojat laskevat hihitellen likaisia pitsialushousuja kasaten ne kojun lattialle. Ensin meidät yritettiin toden teolla vapauttaa rahoistamme aivan jäätävällä hintapyynnöllä (noin 20 euroa). Emme tainneet olla oikein hereillä, sillä päädyimme maksamaan kunnon ylihinnan, vaikka se olikin alle puolet lähtöhinnasta. Hirveä emämunaus, joka harmittaa vieläkin, tosin lähinnä muista syistä. Menimme illalla hakemaan pyykit ja maksoimme suolaisen hinnan pitkin hampain. Joku meille vieras poika samalta kojulta kinusi vielä tippiä meiltä, mikä oli lähinnä hauskaa. Emme antaneet. Helvetti pääsi irti, kun huomasin hotellilla, että joku munapää on silittänyt ilmeisesti kaikki vaatteet täydellä teholla materiaalista riippumatta. Mustat bikinihousutkin näyttävät kivoilta, kun jotkut polyesterit tai mitkä lie muovit ovat sulaneet kiiltäviksi kohdiksi. Tämäkään ei vielä niin harmittaisi, mutta kun Bangkokista ostamani lempishortsit oli pilattu samalla tavalla. Joskus kaipaan suomalaista kuluttajansuojaa, täällä katsoin reklamoimisen turhaksi. Pesulaan vieminen on kai aina riski, mutta kaikkina muina kertoina olen ollut pelkästään tyytyväinen.

Eilen havaitsimme myös, että asiantunteva herra harhaanjohtaja oli varannut "epähuomiossa" seuraavan majoituksen vain yhdelle hengelle. Koska kieltäydyin ymmärtämästä vihjettä, jouduin siivoamaan sotkun. Varauksen peruminen samaa reittiä kuin sen teimme olisi maksanut 15 dollaria, joten soitin suoraan kohdehotelliimme asian selvittämiseksi. Jäsen J kannusti apinoimalla sanomisiani vieressä. Kaiken pitäisi olla nyt kunnossa, mutta en uskalla hirveästi laskea sen varaan ennen kuin näen. Varmaan maksamme tästäkin jonkun kiskuribonuksen, jonka rinnalla 15 dollaria olisi ollut pientä. Puheluunkin taisi upota yli vitonen. Erityisesti minua lämmitti hotellivirkailijan lopputervehdys: "Bye bye, miss Juho!"

Ai niin, lauantaina törmäsimme vanhaan ystäväämme, kielimuuriin. Ravintolassa molempien oli tarkoitus tilata vettä juomaksi. Ilmeisesti sekin voi epäonnistua, sillä J sai juomaksi kolan ja puolikkaan lasin vettä. Tai niin siis uskomattoman taukkeina luulimme, kunnes lasku saapui. Vesi suuressa lasissa olikin ollut vodkaa, joka oli tarkoitus nauttia kolan kera. J ei ollut maistanut koko juomaa, koska pieni määrä vettä jääpalakeon kera ei erityisesti houkutellut. Mahtoi siinä tarjoilijakin ihmetellä, kun eräs sankari tilaa ruokajuomaksi vodkaa. Niin J joutui nauttimaan ruuan päälle mojovat vodkat, kolakin kun oli jo mennyt. En kyllä tajua, miten emme hoksanneet ainetta vodkaksi. Water ja vodka lienevät äänneasultaan liian lähellä toisiaan.

Hämmentynyt juomaripoika

Pala omaa typeryyttä paljastui tänään myös siten, että äkkäsin, että läppärissänihän on muistikortinlukija aivan omasta takaa. Hyvä, että tuli erillinen palikka sitäkin varten hankituksi Bangkokista.

Voikohan jonkin trooppisen taudin oireena olla lisääntynyt tyhmyys? Luulen, että nämä kommellukset ovat kostoa siitä, että olen viime päivinä naureskellut niin paljon feissarimokille.

Tuli taas pitkät tarinat. Täytyisi kirjoitella tiheämmin.

Hurja Lembonganin ja Ceninganin välinen silta

Kreisit baikkerit

Kannattaisi varmaan katsoa eteenpäin

Snorkkelointimatkalla, merihirviö!

Maisema bungalowimme ikkunasta laskuveden aikaan

Kuva ei tee täysin oikeutta bungalowillemme

J on napannut aallon

Pollea surffaaja

Kiukkuinen surffaaja

Comeback yhteyksien ääreen

Ultraväsyneet terveiset tällä kertaa Kutalta. A ja J ovat siis viettäneet radiohiljaisuutta Lembonganin saarella oleilun ajan, koska muuten mainioon majoitusdiiliin ei kuulunut nettiyhteyttä. Tarkoituksenani oli kirjoitella tekstejä koneelle jemmaan ja julkaista ne keltaisen lehdistön tapaan vaikka halloween-ekstrana kerralla, mutta enpähän kirjoittanut. Saattoi tulla yllätyksenä. Olimme varanneet majoituksen kahdeksi yöksi, mutta koska kohde ja puitteet olivat kerrankin kunnossa, otimme suoraan kolme lisäyötä.

Menomatka Lembonganille oli puolikas seikkailu itsessään, sillä jo veneeseen kapuaminen arvaamattomassa ranta-aallokossa kantamusten kanssa oli taidetta. Eräs uhkarohkea matkaaja saikin aallon vauhdittamalta veneeltä oikein kivan pusun, jonka seurauksena kaveri otti hieman kokonaisvaltaisempaa kosketusta rantahietikkoon. Sen jälkeen jännitti hitosti nousta kyytiin. Onneksi minulle ei käynyt vastaavaa onnettomuutta, J olisi saanut jälleen hävetä silmät päästään merikarhuille tyypillisen sanavarastoni tyhjennystä asian tiimoilta. Veneeseen ehtiminenkin oli siinä ja siinä hotellimme hitaan palvelun (vai liian vähäisen varatun ajan?) takia. Myöhästyminen ja ajankäytön optimointi ovat niin lähellä toisiaan.

Seikkailijaelkein kieltäydyimme Lembonganilla kyytitarjouksista majapaikkaamme, ja tällä kertaa matkaan ei liittynyt harhailua. Lähes nappisuoritus! Vaikeuksia tuotti ainoastaan eräs hyvin pieni pätkä matkalla. Jouduimme nimittäin kahlaamaan pienen pätkän, koska vaihtoehtona olisi ollut pitkä kiertotie. Itse olisin ehkä kiertänytkin, mutta herra matkanjohtaja ei sellaista hyväksynyt. Harhaanjohtaja J kysyi vasta jälkikäteen, olinko huomannut valtavaa rapua kahluureitillämme. Viisaasti tehty. Olin lähellä saada ns. paskahalvauksen jo Sanurilla, kun havaitsin rantakivikon valtavan rapupopulaation. Jäi käyttämättä kivikon tarjoama oikoreitti silloin. Niitä rapuja oli kylläkin ihan mukava tarkkailla myöhemmin pienen välimatkan päästä.

Lembonganilla aikaa tapettiin pääasiassa seuraavin keinoin:

1. Levyttely
Tällä viittaan vatupassina aurinkotuolissa makaamiseen. Levy-yhtiöt eivät ole jostain syystä olleet niin aktiivisesti yhteydessä meihin viime aikoina.

2. Kirjojen lukeminen
Itse en älynnyt juuri kirjoja ottaa mukaan, joten lukaisin aimo nivaskan J:n sota-, rikos- sekä sotarikosaiheisia opuksia. Yöunet ovat olleet hieman tavallista vauhdikkaampia viime öinä. Näin kaukana kotoa ei tule myöskään syyllisyydentunnetta muiden kuin koulukirjojen lukemisesta, jes!

3. Tour de Lembongan & Ceningan
Toisena päivänä vuokrasimme skootterin ja teimme tutkimusretken saaren ympäri. Nusa Lembonganin ja vielä pienemmän Nusa Ceninganin välillä kulkee hieman arveluttava, kapea ja etenkin natiseva silta, jonka voi ylittää kaksipyöräisillä kulkuneuvoilla tai jalan. Auto siitä tuskin ainakaan mahtuu. Ceninganinkin ympäri siis hurautimme. Paikalliset osaavat selvästi opettaa lapsensa ruinaamaan rahaa turisteilta pienestä pitäen. Ceninganillakin eräällä tiepätkällä oli väijyssä 5-6-vuotiaiden tyttöjen kopla, jotka huutelivat ohi ajaville turreille small talkia. Samalla kohdalla on tienhaara, jossa mekin pysähdyimme miettimään, kumpaan suuntaan jatkaisimme. Hetken pysähdyksen seurauksena yksi tytöistä juoksi luoksemme kysymään, mistä maasta olemme kotoisin. Heti vastauksen saatuaan tyttö hoilasi läpi jonkun 10 sekunnin maalitanian ja pyysi hetken kuluttua oma-aloitteisesti rahaa laulamisesta. Jotain hiluja sitten annoin. Ei olisi kyllä ansainnut mitään, surkea esitys, jonka saimme pyytämättä. Arviolta muutaman vuoden vanhempi poikajoukko käveli samalla saarella meitä vastaan tovin myöhemmin. Eräs pojista oli omaksunut  suoraviivaisemman tyylin rahan pyytämiseen ja levitteli meille gangsta-tyyliin käsiään huutaen manimanimania.Välillä syö miestä, kun jatkuvasti ja kaikkialla yritetään rahastaa ja koijata, vaikka ymmärrän toki senkin, että paikalliset yrittävät vain saada kapean elantonsa jotenkin hankituksi. Nyyh, minut on esineellistetty pelkäksi lompakoksi. Tällaista raharössitunnetta harvemmin onkaan ollut.

Yllättävän mukavaa puuhaa oli ajella lähinnä kinttupoluiksi soveltuvilla teillä ilman kypäriä suomalaisen silmään aivan hullun liikenteen seassa. Noh, todellisuudessa niillä saarilla liikennettä oli todella vähän, joten suuremmilta sydämentykytyksiltä vältyttiin. Muistoksi päivästä J sai komeat ihoon tatuoidut pyöräilyshortsit (=rusketusrajat). Kovista mopoiluareenoiden näytöistäni huolimatta minut hyllytettiin kuljettajantehtävistä. Illalla, kun palautimme skootterin, sain ajaa koko matkan bungalowiltamme vuokraamoon. Matka noin sata metriä, J ei suostunut kyytiin.

4. Snorkkelointiretki
Hassasimme rahaa myös snorklausretkeen. Leppoisaa ajanvietettä, vaikka kuulostaa todella nössöltä puuhalta. Hintojen tulisi mielestäni olla hieman alhaisempia, jotta viitsisin käydä useammin.

Kyseessä ei siis ollut mikään varsinainen aktiiviloma, mutta palanen sitä mainostettua Balin paratiisisaaritunnelmaa tavoitettiin vihdoin. Ei siis Balilta, mutta kuitenkin. Suosittelemme!

Tänä aamuna majoitusliikkeemme omistaja Yogi vei meidät mopedillaan satamaan, josta laiva lähti klo 8. Ymmärrän kyllä, miksi käyttämämme public slow boatin lippu on niin paljon halvempi kuin lippu speed boatiin. Syy on se, että päästyään slow boatin luo on jo kävellyt puolet merimatkasta. Todella kauas rannasta oli paatti parkkeerattu, eli taas kahlattiin. Pelkäsimme pienimuotoista kassakriisiä alusta asti, koska emme olleet varautuneet kuin kahden yön visiittiin. Saarella kun ei asiallista automaattia vielä ole (ainakaan toiminnassa). Onneksi rahat riittivät aivan hyvin. Speed boatista tosin olisi ollut turha haaveilla.

Vuorovesi on muuten erittäin mielenkiintoinen ilmiö, olen todennut. Ei vesi vain voi nousta ja laskea yhtäkkiä niin vauhdilla. Kumma, ettei minusta tullut fyysikkoa tmv. luonnontieteilijää.

Aikainen lähtö ketutti aika tavalla, koska en ollut saanut nukutuksi paria tuntia enempää edellisyönä. Helvata, taisin kärsiä jostain nolosta lähtöstressistä.

Oli shokeeraavaa siirtyä rauhan tyyssijasta tänne turistyrysään jälleen kerran. Taksimatka Sanurilta Kutalle kesti todella kauan, koska ruuhkat täällä ovat edelleen suoraan helvetistä. Nuo katukojujen kauppamiehet ynnä muut riivaajat ovat täällä hieman turhan päällekäyviä makuuni. En tykkää, että joku yrittää väkisin raahata kädestä pitäen puljuunsa. Touhuun tympäännyttyämme otimme ilon irti paikallisista ostoskeskuksista ja muista asiallisista liikkeistä, pitkästä aikaa normaaleja kauppoja! Päiväni pelastui, kun löysin etsimäni auringonottobikinit. Lievä eksyminen ei harmittanut sen jälkeen läheskään niin paljon. Tänään kävelimme arviolta koko viikon edestä. Se oli siinä mielessä järkevää, että jos olisin istunut hetkeksikin alas, olisin nukahtanut siihen paikkaan. Riivaajista huolimatta on todella mukavaa olla vaihteeksi ihmisten keskellä.

Lisää tarinoita ja ehkä jopa kuvia ensi numerossa.

Sanur, tuo geriatrinen lomakeidas

Saavuimme eilen tänne Sanuriin onnellisina siitä, että pääsimme jättämään edellisen paikan maalaismaisemat ja kurjan hotellin. Oli muuten uskomaton määrä poliiseja ja armeijahäiskiä kaikkialla, ilmeisesti terroriuhan takia. Kuten yleensä, ilo siirtymisestä oli osittain ennenaikaista. Nämä ohi- tai jopa rosvosektorit majoituksen suhteen tuskin loppuvat tähänkään. Huoneessamme leijuu voimakas urean tuoksu, ja se on täynnä hämähäkinseittejä, joissa hämpyt odottavat kärsivällisesti saalista. Paras vitsi on huoneen lukitus, joka on hoidettu ulkopuolelta perinteisellä järeällä munalukolla, joka tosin jättää pariovet kymmenisen senttiä raolleen. Sisäpuolella lukkona on pala puuta, jota kai salvaksi kutsutaan. Jossain välikatolla on ilmeisesti rotilla pesä tai muuten kokoontumisajot melko usein, mukavaa juoksumekkalaa ja piipitystä kuuluu katosta. Luultavasti tippuvat vielä läpi suoraan huoneeseen. Datailemaankin pitää tulla tänne yleisiin tiloihin, mikä ei toki em. seikat huomioon ottaen ole suurikaan harmi.

Tiedossamme oli, että tämä Sanur on hieman varttuneemman väen suosiossa. Mummot ei ilmeisesti jaksa bailata kovin myöhään, sillä kaikki mahdolliset puljut menee kiinni yhdeltätoista. Eilen päätimme purkaa meitä jälleen kohdannutta pettymystä ja tylsistymistä pienimuotoisen kaljoittelun merkeissä. Lisäksi esilääkitys on mielestäni perusteltua ennen huoneeseemme menemistä, etenkin jos tavoitteena on saada nukutuksi. Olisimme ehkä vetäneet kunnon protestinaamat, jos juotavaa olisi ollut paremmin saatavilla. Kolmannet ja viimeiset oluet jouduimme hankkimaan lähes pimeiltä markkinoilta, siis ostimme ne sulkeutumassa olevasta baarista muodossa take away. Voitonriemuisina tissuttelimme ne pois kotiterassilla.

Hotellimme on sentään tällä kertaa melkein rannassa. Huono puoli on se, että hehkutettu Sanurin ranta ei ole meidän mielestämme yhtään mistään kotoisin. Ei siis tarvitse jäädä tännekään pidemmäksi aikaa.

Tähän mennessä päällimmäinen tunne Balista on ollut lievä pettymys. Ehkä olemme onnistuneet valitsemaan vain vääriä kohteita. Toinen teoria on, että olemme juuri sellaisia sikaturisteja, joille ainoa järkevä sijoituspaikka on parjattu Kuta. Siellä kuitenkin ranta oli viihtyisä ja kaikenlaista tekemistä tuntui olevan enemmän. Seuraava kohteemme on kuitenkin Nusa Lembongan, läheinen paratiisisaareksi mainostettu pläntti. Balilla on vielä kolme viikkoa aikaa tehdä vaikutus, muuten en kyllä ikinä tule tänne takaisin.

Hihii, sain matkakumppaniltani eilen vihdoin uuden myöhästyneen syntymäpäivälahjan, itse hopeasta askarrellun nilkkakorun! Täällä se saattaa joskus näkyäkin, kun ei aina ole pakko käyttää pitkiä housuja. Olin jo varma, että olen ollut edellisvuonna sen verran jumppi, että jään ilman lahjoja. Aiemmin olin tosin saanut jo rahavyön, mutta rehellisyyden nimissä sanottakoon, etten saa sellaisesta mitään hulluja kiksejä. Lisääkin on kuulemma vielä tulossa, jes! Harmi, etten itse ole erityisen näppärä, ainakaan siinä määrin, että viitsisin antaa mitään itse tekemääni p*skaa kenenkään riesaksi. Juho kuvaili kädentaitojani näin, kun näki lakatut kynteni: "Eikö nyt olis ihan sama kastaa koko sormi sinne purkkiin, jos jälki on tollasta?" Hrmpfh.

Tänään sen teimme, alistuimme käymään paikallisella herra Makkosella. Lieventävä asianhaara on se, että otimme vain McFlurryt. Mikä länkkärisynti! Muuten olemme pitäytyneet tiukasti paikallisissa ruuissa, jotka ovatkin pääosin aivan erinomaisia ja edullisia. Ostimme muuten myös riippumatot, jotka pääsemme toivottavasti pian johonkin myös kiinnittämään ja ottamaan lungisti.

Olen etenkin viime aikoina avautunut ja valittanut yhdestä sun toisesta asiasta. Voin silti vakuuttaa, että ihan kauheasti ei ole vielä harmittanut matkalla olla! ;)

Lopuksi läväytän taas muutamat kuvat tiskiin:

Oi ihanainen Coco de Heaven, vasta nyt ymmärrän arvosi hotellina!

Vehreät maisemat matkalla Balangan beachille

Kotoisasti piikkilanka-aitojen vieressä

Balangan beach

Luotettavan näköinen toipilas

Yritän houkutella helikoptereita hakemaan meidät johonkin muualle/Sanur beach

Valtava merenelävä

Ilmeisesti nautin elämän eliksiiriä, ainakin ennen kuvaa

Eikö olekin jo uskottava hippityyli?

Kaksin vällyjen välissä

Joku ehtikin jo kaivata blogiin hieman romantiikkaa, siitä kun blogin nimessäkin vihjaillaan. Ikävä tuottaa pettymys, mutta sitä ei ole luvassa nytkään. Että otsikko oli viitsivitsi.

Kaikki on mennyt aika pitkälti päin svidua sen jälkeen, kun saavuimme tänne Balanganille toissapäivänä. Ensinnäkin tämä hotellimme on keskellä ei mitään, toisin kuin olimme ymmärtäneet. Rannan piti olla myös aivan vieressä. 45 minuutin reipas hellekävely ei vastaa käsitystäni siitä, varsinkin kun paikalliset kaahailevat kapeilla ja mutkaisilla teillä niin, että välillä pitää hypätä ojaan alta pois. Päätimme, ettemme enää kävele kyseistä matkaa. Paluukyyti oli mielestämme melko kallis kovasta ja menestyksekkäästä tinkaamisesta huolimatta. Itse ranta oli ihan komea, mutta pohjan puolesta ei soveltunut kuulemma edes turistitervehdyksen jättämiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Rantaravintolassa oli hellyyttävä koirapesue, sääliksi kävi, kun emonkin turkki oli valtavilla reggae-pampuloilla. En sitten tiedä, olivatko kulkukoiria vai muuten huonolla hoidolla.

Sitten voisin avautua vähän lisää hotellista. Tämä on rakennettu viime vuonna, mitä on kyllä hyvin vaikea uskoa. Jäätävä betonibunkkeri tämä huoneemme. Kylpyhuoneen odöörikin on oudohko, ja netti toimii silloin, kun sitä huvittaa. Hotellissa on annettujen tietojen mukaan kaksi ravintolaa. Minusta ei yhtäkään. Kaksi ravintolaa tarkoittanee sitä, että hotellilla saa aamiaiseksi halutessaan pannukakkua, ja hotellin omistajilla on ravintola rannalla. Öisin on hankala saada nukutuksi, kun kukot ja koirat pitävät mahdotonta meteliä. Kukonlaulun aikaan voi muuten oikeasti tarkoittaa ihan mitä tahansa vuorokaudenaikaa. Tällaisen suuren huijauksen olen paljastanut.

Todellisuudessa tämäkin hotelli on kai itsessään ihan mukiinmenevä ja palvelu ystävällistä, mutta ympäristö ei ole paras mahdollinen.

Oikeat ongelmat alkoivat toissailtana, kun olimme palanneet rannalta. J oli onnistunut saalistamaan jonkun trooppisen pöpön, joka aiheutti kesän kuolemantautia muistuttaneen yleistilan. Ei nyt oikeasti onneksi ihan niin pahaa, mutta ainakin kuumetta oli selvästi. J:n oma teoria oli auringonpistos + nestehukka, tiedä häntä. Siispä tässä on nyt ankeuduttu pari päivää lähinnä neljän seinän sisällä kuolonkorinaa kuunnellen. Noutaja oli toissayönä lähellä, koska emme olleet varanneet juomavettä huoneeseemme läheskään tarpeeksi. Heräsin vaikerrukseen viideltä yöllä, ja sen jälkeen kurkin vähän väliä pienestä ikkunasta lähes kolmen tunnin ajan, milloin hotellipoika avaa puljun ja pääsen hakemaan vettä potilaalle. Olipa itsellänikin aika kova jano jo siinä vaiheessa. Riemu oli suunnaton, kun pihalla vihdoin näkyi liikettä.

J ei pystynyt poistumaan huoneesta ollenkaan eikä syömään mitään eilen. Olikin mielenkiintoista yrittää metsästää edes itselle tästä lähistöltä syötävää. Lähellä oli sentään pari kaupankaltaista, mutta myyntiartikkelit eivät olleet kaikilta osin tuttuja. Uskomattoman ryppyiset paikallismummot katselivat minua epäluuloisesti kaupalla. Viimeistään nyt uskon, että aurinko ei ole hyväksi iholle. Kaupasta tarttui mukaan monta pientä pussia erittäin herkullisen, kotitekoisen näköisiä snäksejä (silmämääräisesti arvioiden näyttivät vähän sipseiltä ja myslipatukoilta), banaanimössötäytteinen sämpylä sekä leivonnaisia, jotka muistuttivat makealla täytettyjä voileipäkeksejä. Kaksi jälkimmäistä, siis lähtökohtaisesti epäilyttävimmät artikkelit, olivat oikein mainioita. Kaksi ensimmäistä olivat puolestaan aivan uskomatonta kuraa. Yökh, miten ulkonäkö voikaan pettää niin pahasti? Voin kuvitella esimerkiksi puun juurien maistuvan samalta kuin ne "sipsit". Ns. myslipatukoita en ole edes pystynyt syömään siinä määrin, että olisin keksinyt mitään niihin verrattavaa makuelämystä. Luonnollisesti onnistuin pudottamaan keksilaatikon (niitä hyviä) lattialle niin, että joka-tun-ikinen jäljellä ollut yksilö kosketti lattiaa. Pettymystä on vaikea kuvailla.

Tänään elämä on alkanut näyttää jo hieman valoisammalta ja potilaskin terveemmältä. Vahingosta viisastuneina emme suunnanneet kauppaan, vaan pyysimme hotellipoikaa keittämään meille vettä kuppinuudeleitamme varten. J:kin pystyi jo hengailemaan terassilla, joten mökkihöperyys ei lisääntynyt yhtä nopeasti kuin eilen. Netin heikkouden vuoksi on myös käytetty perinteisempiä viihdykkeitä ja luettu kirjoja.

Tiivistettynä reissu tänne meni aivan vihkoon, ja surffaushaaveet jäivät myöhemmäksi. Huomenna pääsemme taas siirtymään toisaalle, mitä onkin jo odotettu. Tosin huomiseksi tänne oli kai suunnitteilla joku terrori-isku, eli eiköhän osuta sinnekin paikalle.

Surffikärpäsen puremaa odotellessa

Muutama yö on vierähtänyt nykyisessä piilopaikassa, mikä merkitsee maisemanvaihdosta huomenna aamulla. Vähän sääli sinänsä, että nykyinen hotellimme on muuten kaikin puolin vallan mainio, mutta ympäristöstä on yhtä sun toista sanomista. Ensinnäkin uskomaton lentomelu saa elämään jatkuvissa WTC-tunnelmissa. Kuulostaa aivan siltä kuin jokainen kone olisi tulossa suoraan seinästä läpi. Toinenkin kiusa liittyy liikenteeseen. Vieressä kulkee erittäin vilkkaasti liikennöity tie, jonka aiheuttamaa melua suurempi haitta on se, että olemme aina sen väärällä puolella. Tien ylittäminen puolestaan vaatii Rambon ja McGyverin taitojen hallitsemista yhdistettynä peikkomaiseen flaksiin. Suurin ongelma lienee kuitenkin se, ettei majapaikkamme välittömässä läheisyydessä ole juuri mitään (tekemistä ainakaan). Muutama paikallisten suosima ruokapaikka sekä minimarketti, jossa ei myydä muuta kuin hyllyittäin sipsejä ja muita snäksejä. Eipä jouduttu mihinkään turrerysään ainakaan heti. Indonesialainen/balilainen ruoka on muuten älyttömän hyvää, mielestäni jopa maukkaampaa kuin thaimaalainen.

Koska emme tavoittaneet kaivattua sikaturistitunnelmaa täällä, matkasimme eilen pahamaineiselle Kutalle löytöretkelle. Siinä sivussa pääsimme ensimmäisen kerran edes kastelemaan varpaat meressä. Eipä paikka muuten niin erityisesti säväyttänyt, todella huonot liikennejärjestelyt sielläkin. Ja tietysti kojuja kojujen perään, mutta myös yllättävän runsaasti aitoja puljuja. Yllätyin vähän siitä, että hiusten letitystä eri tavoin tarjottiin todella monessa paikassa. Eikö se ole vähän ysäriä? Paluumatka tuotti taksinkuljettajalle hieman päänvaivaa, sillä hotellimme sijainti ei valjennut hänelle täysin edes osoitteen perusteella. Mehän osasimme tietysti antaa hyviä reittineuvoja, höhö. Jostain taksikeskuksesta hän sitä sitten varmisteli. Taksin käyttäminen on täällä päin mukavan edullista, kunhan jumpitteleva taksari saadaan käyttämään mittaria. Olemme ainakin toistaiseksi niin valkoisia, että kaikki yrittävät höynäyttää meiltä vähän ekstraa.

Ainoa shoppailumahdollisuus nurkillamme on melko suuri surffauspulju Surfer's Paradise. Sen perusteella taksikin osasi perille. Siksipä panimme tänään elämän risaiseksi siellä, olemmehan tunnettuja välineurheilijoita (eritoten jäsen J). Nyt on fiinit surffipaidat ja -shortsit hankittu kovalla rahalla, vaikka hädin tuskin on vettä nähty. Mahtaako koko surffaus olla yhtään oma juttuni. Epäilyksistään huolimatta myös jäsen J sai vihdoin sopivat uimashortsit, joten rekkamiehen hymy on enää ikävä mutta luullakseni pysyvä muisto.

Koska tuhannet sanani eivät yleensä kerro paljon mitään, lopuksi muutama kuva, niitä kun ei ole mitenkään järjettömästi siunaantunut. Muutama ensimmäinen siis kuranttia tavaraa, loput Bangkokista.

Kuta Beach & turisti

Kaukaa otetut kuvat ovat parhaaksi meille molemmille

"Puolen" kilometrin kävelymatka hotellille

Ravintolasta ei viihdykettä puuttunut Bangkokissa

Hotellimme uima-altaalla /Bangkok

Fantastinen Singapore sling + J. Urpilaiselta tuttu pallinaamahymy

Aamiainen ällöjoen idyllisissä maisemissa

Suuri MBK

On muuten sen verran onneton netti, että kuvien latailu todella hiekoittaa kirjoitustyön sujumista. Lakanatkin tuntuvat hiekoitetuilta, sillä onnistun jatkuvasti hankkimaan toinen toistaan typerämpiä "rusketus"rajoja.

Seuraavaan kertaan.

Unirytmihäiriöitä

Öinen taksimatka hotellilta lentokentälle oli ns. mielenkiintoinen. Tuntui vahvasti siltä, ettei kuljettaja ihan ajanut suorinta tietä perille, sellaisia mainiosti aseelliseen ryöstöön tai muuhun lynkkaamiseen soveltuvia sivukujia matkalla oli. Kuljettaja pysähtyi myös tankkaamaan epäilyttävän pitkäksi ajaksi sekä esitteli rautatieasemaa, jonka luona oli hullun lailla porukkaa nukkumassa. Kiertoajelujen tarkoitus jäi onneksi hämärän peittoon, ja kuljettaja ajoi kiltisti mittari päällä lentokentälle asti.

Vastoin maalailemiani kauhukuvia pääsimme ehjinä perille myös Balille. Kyllä tuollainen neljän tunnin lento jännästi on mukavampi kuin kymmenen tunnin, varsinkin jos nauttii lentämisestä yhtä paljon kuin minä. Lentoaikataulujen laatijan mielestä lienee hyvä, että lento lähtee jo klo 6.15, jotta perillä Balilla ollaan klo 11.30 paikallista aikaa, minkä seurauksena matkustaja saa käytännössä kokonaisen päivän kohteessa. Aivan scheissea. Sen sijaan matkustaja joutuu lähtemään lentokentälle keskellä yötä nukkumatta silmäystäkään, ja sen vuoksi sekä lentomatka että päivä ovat aikamoista Via Dolorosaa. Niinpä, nyt soi Tommi Läntinen päässä ties kuinka pitkään.

Väsyneinä mutta eloonjäämisestä onnellisina saavuimme siis seuraavaan kohteeseemme. Lentokenttämuodollisuudet sujuivat täälläkin yllättävän rivakasti leimasinta heilutellen. Kun pääsimme ulko-oville, pahamaineinen taksimiesjoukkio oli jälleen vaanimassa meitä. Uskomattoman ärsyttävää ja sinnikästä kansaa. Periaatteessa olisimme voineet ottaa taksin hotellille, mutta koska olemme näin seikkailunjanoisia emmekä aivan tarpeeksi väsyneitä, päätimme kävellä. Asiaan vaikutti myös se, että meillä ei ollut aavistustakaan paikallisen rupian kurssista, minkä vuoksi totaaliukotuksen riski oli normaaliakin ilmeisempi. Ja ne oli taas niin ärsyttäviä, jos en muistanut mainita. Lisäksi hotellimme piti sijaita vain puolen kilometrin päässä lentokentästä. Mistähän kulmasta mitattuna? Puoli kilometriä voi olla yllättävän pitkä matka, jos ei yhtään tiedä, mihin suuntaan lähteä.

Olimme perillä noin kolmen tunnin lähes yhtäjaksoisen pakokaasussa talsimisen jälkeen, todella hiessä ja uudelleen palaneina. Voi riemun määrää, kun oikea hotelli ei ollutkaan kangastus! Oikeasti, ette usko tätä, mutta minusta kävelyretki kantamusten kanssa oli aika kiva. Hyvät kengät jalassa ja sopiva pasaatituuli hiuksia hulmutellen aina välillä, ei valittamista.

Hotellikin on aika mukavan oloinen, ainakin niin kauan kunnes täältä löytyy kutsumattomia öpököitä. Öpököistä puheen ollen, päivän eläinkohtaamiset sisälsivät muun muassa liiskaantuneita rotanraatoja tienposkessa, jotain tappelukukkoja sekä valtavan torakan. Pikkugekkojakin on näkynyt jonkin verran. Kaikki on jokseenkin hyvin siihen saakka, kunnes joudun tekemisiin hämähäkkien tai käärmeiden kanssa.

Hotellilla tarkoituksemme oli ottaa tunnin torkut. Jepjep, suunnitelma ja toteuma kohtaavat näissä hommissa aina tosi kivasti. Siis torkut venyivät viisituntisiksi, ja päivähän siinä meni aivan ketuilleen. Nytkin kello on melkein puoli kolme yöllä paikallista aikaa, ja yöunta saanemme odotella vielä aimo tovin.

Liikenne täällä on mielestäni huomattavasti pahempaa kuin Bangkokissa. Kävelytietkin ovat pimeällä hengenvaarallisia, koska epämääräisiä kuoppia on siellä täällä. Ajoradallakaan ei oikein uskaltaisi olla. Säätä kuvailisin tähän mennessä täydellisyyttä hipovaksi. On sopivan (ei liian) lämmintä ja vähän tuuleekin välillä. Illalla hyttysten pelossa puetut pitkät housut ja pitkähihainen paitakaan eivät aiheuttaneet lämpöhalvausta.

Joo, too much information.

Kokka kohti Balia

Kiiks. Tänä yönä Balille. Sinne pitää mennä lentokoneella. Se ei kuitenkaan pysy ilmassa, ajattelee matkustaja A. Että hyvästit tälle turvalliselle ja helposti lähestyttävälle Bangkokille (+ tod. näk. myös maailmalle).

Täällä on koettu jo jänniä juttuja. Juhon hiukset leikkasi ~60-vuotias thaimies, joka selvästikään ei kaivannut ohjeita työnsä tekemiseen. Juholla on nyt hauska viilto niskassa sekä päässään sama karvakypärä, mutta kooltaan pienempänä. Hän oli yksityiskohtien mies, hinkkasi partaveitsellä reunoja ties kuinka kauan, mutta ei halunnut ohentaa pääsiallista karvoitusta. Noin 1,5 euroa, joten ei voine valittaa.

Olemme myös päässeet näkemään auringon ensi säteet, ja jälki on sen mukaista. Tästä rapuvärityksestä eroon pääseminen olisi todellinen ihme. Ihan vähän vain ilman aurinkovoidetta oleilimme hotellin uima-altaalla, kokeilumielessä. Juho myös lähti soitellen sotaan ilman uimashortseja. Niinpä hänen oli pakko käydä ostamassa sellaiset kesken auringonoton. Tavoilleen uskollisena hän ei ollut tutkinut tavaraa sen paremmin, vaan hotellihuoneessa hänelle selvisi, että shortsien takapuolella oli upea Metallica-faniteksti, jota hän ei ollut huomannut edes käytyään vaihtamassa shortsit kertaalleen. Jos joku ei tiedä, Juho ei erityisesti fanita kyseistä yhtyettä. Lisäksi ko. valkeat shortsit paljastavat Juhon asscrackin erittäin sensuellilla tavalla, eli huippuostos! Juhon mielestä olen idiootti, kun mielestäni uimashortsien alla ei tule käyttää boksereita. Hänen mielestään oikeankokoiset housut eivät ole todellinen vaihtoehto.

Olemme yrittäneet virittäytyä hippitunnelmaan ostamalla mahdollisimman kyseenalaisia housuja. On muuten rumia, odottakaahan kuvamateriaalia!  Jostain syystä paikalliset tuntuvat luulevan, että olemme kiinnostuneita lähinnä temppeleistä ja ping pong -show'sta. Eivät taida nähdä ristiriitaa. Joskus kaupungilla käveleminen on äärimmäisen innokkaiden räätälien ja tuktuk- sekä taksikuskien vuoksi melko hermoja koettelevaa. En tiennyt, että on tarpeen perustella sitä, miksi en tarvitse hääpukua. Koska en ole menossa naimisiin? Koska olen jo naimisissa? Hitostako se raatäli tietää, kauheaa mindfuckia!

On myös tarvottu päättymättömillä teillä tappavassa auringonpaahteessa ja otettu maailman törkeimpiä passikuvia epäilyttävässä puljussa. Kaksi taksiin astuvaa buddhalaismunkkia naurattivat lapsellisesti. Kadunylitykset täällä aiheuttavat aina sydämentykytyksiä. Mutta hei, banaanipannukakku pelastaa aina kaiken.

Nyt pari tuntia unta ennen lentokentälle matkustamista!

Merkintöjä, osa kaksi

Ilmoja pidelly. Loppuviikoksi tänne on ennustettu sellaista 34-35 astetta lämmintä sekä sateita ja ukkosta. Koska ennusteet eivät ole tähänkään mennessä pitäneet aivan kutiaan, luotan, että melko hyvät säät jatkuvat.

Sääosiosta voisimme periaatteessa siirtyä asiaan, mutta kun nyt tuli mieleen (toim. huom. ei näin http://www.hs.fi/fingerpori/1135261378225), ehdimme saada jo Suomestakin terveisiä. Juho oli saanut Helsingin poliisilta postia huiman 3 km/h ylinopeuden vuoksi sekä nettilaskun. Itse olin saanut vain mainoksia Iittalalta, joten taisin vetää pidemmän korren.

Tänään pääasiallinen päiväohjelma koostui vierailusta MBK-kauppakeskukseen. Sinne pääseminen ei ollutkaan aivan yksinkertaista, sillä taksikuskit eivät olisi suostuneet millään ajamaan kohteeseen mittari päällä. Oli kuulemma niin paljon ruuhkaa. Ne kuskit, jotka olisivat vieneet perille todella halvalla, olisivat matkalla ihan nopeasti halunneet viedä katsomaan myös räätälifrendiään ja joitain koruja (=kusetus, jos jollekin ei muuten auennut). Koska kaltaisemme aikaansa seuraavat oikeat travellerit eivät tällaiseen alistu, menimme nauttimaan aamiaispirtelöt ja odottamaan taksisään tyyntymistä. Sitten matkustimme pelipaikalle reippaan ylihintaisella kyydillä.

En oikein ymmärrä täällä vallitsevaa logiikkaa vaatteiden sovittamisesta: jos vaatteesta on vain yksi koko, sitä ei voi sovittaa. Just. Todennäköisesti se onkin tehty lihavien, lyhyiden poikien mittojen mukaan, eli voin hyvillä mielin ostaa sen. Lisäksi puukotin itseäni henkarilla, kun ilahtuneena kerrankin pääsin sovittamaan vaatekandidaattia. Jonkun insinöörin mielestä on kai ok, että sovituskopin ovi aukeaa sisäänpäin niin, että ihmisen mentävä rako koppiin pujahtamiseksi on tässä tapauksessa noin 15 senttimetriä ja ovi antaa takaisinpäin kimmotessaan kunnon iskun vastapalloon.

Shoppailusaalis jäi vaatimattomaksi, mikä tietysti särki sydämeni. Tässä vaiheessa kun ei ole erityisen järkevää hankkia kauheita kantamuksia loppureissuksi. Mukaan tarttui ainoastaan muistikortinlukija, innokkaina valokuvausharrastajina kun unohdimme kameran usb-piuhan Suomeen. Olin saanut päähäni pakkomielteen lomailuun soveltuvasta maksimekosta, ja sitä sitten etsittiinkin kissojen ja koirien kanssa pari päivää. Illalla sellainen löytyikin täältä kotinurkiltamme. Kun pääsin vihdoin sovittamaan tuotetta, se luonnollisesti paljastui liian pitkäksi ja huonosti tehdyksi huolellisesta kuivamallailusta huolimatta. Nyt yritän keksiä sille luovia käyttötapoja, ehkä meistä vielä tulee ystävät.

Paluumatka MBK:lta ei myöskään mennyt aivan napistolaan, sillä kuljettaja vei meidät reilusti ohi määränpään välittämättä pyynnöistä pysähtyä. Kielimuuri, veikkaan. Epäilyistäni huolimatta meitä ei ko. sivukujalla ryöstetty tai raiskattu, mutta ylimääräinen kävelymatka vähän ketutti. Jätimme silti tippiä - tiedättehän, suomalainen kiittää silloinkin, kun saa sakon.

Tässä muutama anekdootti tältä päivältä. Koska ketään ei kuitenkaan kiinnosta, yritän olla tekemättä tästä mitään päiväkirjaa. Kiitti hei, kyllä tämä aina kotiolot voittaa!

Ensimmäiset tunnelmoinnit

No niin, ensikertalaisella bloggaajalla alku aina hankala. Niin ajattelin ainakin perustella kyvyttömyyttäni. Nyt on blogi saatu pystyyn, kun matkaajat A ja J ovat ehtineet Bangkokiin muutaman mutkan kautta. Joillekin jo värittelin, että blogin pystyttäminen on viivästynyt siksi, että en ole keksinyt hyvää nimeä sille. Niin kuin näkyy, en ole vieläkään. Sen sijaan pyrin jakamaan kaikki järkyttävät puujalkasanaleikit, joita miettimisen yhteydessä syntyi, aina epäsopivissa väleissä.

Tämä on siis puoliasiallinen matkablogi Kaakkois-Aasiaan suuntautuvasta reilun neljän kuukauden reissusta. Blogin funktio on lähinnä pitää kiinnostuneet ajan tasalla matkan etenemisestä sekä ennen kaikkea dokumentoida tämä odotusarvoltaan kuolematon matka paremmin kuin pelkät muistikuvat sallivat. Matkaajat sattuvat olemaan myös äärimmäisen laiskoja valokuvaajia, joten toivomme blogin motivoivan edes johonkin. Kirjoittaja on tunnetusti monisanainen ja kertoo varmuudella enemmän kuin kukaan tahtoisi kuulla. Tyyli on enemmän tai vähemmän tajunnanvirtaa riippuen kuun asennosta yms. relevanteista muuttujista. Siltä varalta, että tätä eksyy lukemaan muutkin kuin äiti, esittelen matkustelijat jossain jaksossa paremmin.

A(a)siasta jalkapalloon, elämä täällä on alkanut maistua melko makoisalta jo nyt väsymyksestä sekä nähdyistä rotista ja torakoista huolimatta. Vielä lentomatkalla minulle ei ollut aivan selvää, tuleeko tästä hittojakaan. Oman osansa asian eteen teki valtava möhömahamies, joka vei koneessa puolet minunkin istumapaikastani. Muutenkin koneessa oli infernaalisen kuuma ja - mikä pahinta - aivan helvetin tylsää. Finnairin peruspenseästä henkilokunnasta ja viivästyneestä lähdöstä vielä lisäpisteet. Juhon lentomatka sen sijaan pelastui, kun Finskin viihdetarjonnasta löytyi Staminan albumi.

Kort och gott, valtakunnassa kaikki hyvin. Mahtava kaupunki!