Eloonjäämiskamppailuja

Taas on tovi vierähtänyt enemmän ja vähemmän tietoliikenneyhteyksien tavoittamattomissa. Viime tekstin jälkeen matkustimme Ubudiin, joka oli kyllä mielestämme aika tyhjä arpa. Monet ovat kehuneet paikkaa, mutta ainakaan ne nurkat, joita me kolusimme, eivät erityisesti säväyttäneet. Vähän sellainen hipsteripaikka. Alue taitaa olla tosin melko laaja. Kaikenlaista krääsäkauppaa ja ravintoloita, mutta mukavasti rauhallisempaa (= vähemmän aggressiivisia hihannykijöitä) ja edullisempaa Kutaan verrattuna. Viihtyisämpi majoitus olisi ollut poikaa. Majapaikkamme isäntä oli melkein liian ystävällinen, minusta sellainen nöyristely ei ole oikein kotoisaa. Muutenkin olen huono small talk -persoona. Se on big talk tai hiljaisuus. Isännällä oli myös tapana pitää jotkut hillittömät rukoussessiot aamuisin lähes ikkunamme alla niin, että saattoi huonolla tuurilla herätä pelottavaan manaukseen. Omat yöuneni eivät olleet mitään huippuluokkaa muutenkaan. Eläimistä voi lähteä uskomatoman paljon ääntä. Kissat, koirat, kukot, sammakot ja gekot yhdistivät voimansa yön tullen. Heh, suunnittelimme virittää isännän pieneen temppelirakennelmaan alttarin yli riippukeinut, hyvät kiinnitystolpat menivät ihan hukkaan. Pahinta majoituksessamme olivat kuitenkin terassilla vaeltaneet jättimuurahaiset. Aamiainen sen sijaan oli hyvä, mutta varsin hedelmällinen. Banaanijafflea, valtava hedelmäsalaatti ja hedelmämehua, joka muistutti koostumukseltaan enemmänkin smoothieta. Tarjolla olisi ollut munakastakin, mutta koska täällä tykätään laittaa joka ruokaan munia, ne ovat alkaneet vähän yököttää. Tuon jälkeen ovat hedelmätkin tökkineet.

Ubudin kohokohtia olivat kirjadivarit, joista saimme täydennettyä kirjavarastojamme jopa osittain suomenkielisin teoksin sekä purettua taakkaa myymällä heille jo lukemiamme opuksia. Toissapäivänä vuokrasimme polkupyörät ja ajelimme apinametsään. Ei silläkään retkellä koko päivää saanut tapetuksi, mutta aika kivaa oli kuitenkin. Apinat olivat onnistuneet nappaamaan jonkun onnettoman aurinkolasit, joten hoksasimme onneksi piilottaa omamme. J kun sai pleksit hankituksi vasta viime viikolla kovalla vaivalla. Melkein kuukauden sinnitteli ilman, jäipähän pahimmat naamiorusketukset saamatta. Apinat innostuivat J:n repun remmeistä sen verran, että kiipesivät niitä pitkin olalle. Ketkut yrittivät myös avata repun vetoketjuja ja napata sieltä löytöjä. Paluumatkalla oli helteeseen nähden todella pahoja ylämäkiä, joten oli pakko pysähtyä nettikahvilaan hetkeksi facebookkaamaan ja nauttimaan tuulettimista. 

Suunnitelmissamme oli lähteä Ubudin jälkeen käymään Gilin saarilla, mutta ne aikeet jäivät seuraavaan kertaan. Vaihtoehtona olisi ollut infernaalisen kallis speed boat tai yhtä hidas slow boat, jolla matka olisi kuulemma kestänyt noin kahdeksan tuntia. Koska meillä ei ole enää kuin muutama päivä jäljellä täällä, emme halunneet uhrata aikaa hitaalla veneellä matkustamiseen. Pikavene taas ei tuntunut rahanarvoiselta vaihtoehdolta, sillä mielikuvissamme Gili vastaa meille suurelta osin Lembongania, jossa kävimme jo. Ehkä tässä jäi taas joku elämän hienoin retki tekemättä, mutta onneksi voin aina kuvitella toisin.

Niinpä jouduimme käynnistämään jälleen kuumeisen pohdinnan seuraavasta matkakohteesta. Koska meillä on tässä vaiheessa hitosti seikkailunhalua ja mielikuvitusta, tulimme takaisin Kutalle. Aika nöyrää, mutta kun surffaamisesta jäi vähän hampaankoloon edellisellä kerralla. Täällä taas on mainio harjoitella surffaamista. Tulimme siis eilen aamulla (tilausmini)bussilla tänne. Bussi oli hyvää vaihtelua takseille ja lisäksi puolta halvempi. Bussi oli täynnä muita turisteja, joihin joku sosiaalisempi olisi voinut vaikka yrittää tutustua. Tyypillisinä suomalaisina istuimme ja jupisimme keskenämme takapenkillä.

Otin kerrankin valintavastuun seuraavasta majapaikasta ja jouduin kyllä taputtelemaan itseäni olalle onnistuneen valinnan vuoksi. Tämähän on aivan kuin oikea hotelli, kunnon aamiainen ja kaikkea. Kiva uima-allaskin on. Netti alkoi toimia pienen alkukankeuden jälkeen. J sen sijaan on ollut käärmeissään majoituksen hinnasta (2 euroa enemmän/yö kuin edellisessä Kuta-hotellissamme). Olimme katsoneet tämän hotellin muutaman korttelin päässä ravintolassa valmiiksi, jonka jälkeen kävelimme paikan päälle kyselemään huoneita ja hintoja. Virkailija yskäisi todella suolaisen hinnan ja kertoi, että meidän kannattaisi varata hotelli Agodan (josta olimme hotellia katselleet) kautta, jotta saisimme majoituksen halvemmalla. Niinpä kiltisti kaivoimme hotellin aulassa läppärin ja teimme varauksen netissä sekä siten säästimme aika monta kymppiä jo kahdesta yöstä. Jännä juttu.

Tänään oli aika mennä jälleen surffaamaan. Tu mitä meren raivoa, hädin tuskin hengissä selvisimme. Parin ensimmäisen yrityksen jälkeen olin saanut sellaiset pohjapyöräytykset ja kerran laudasta pähkinään, joten oli pakko käydä rannassa keräämässä rohkeutta. Miten ihmeessä se oli ensimmäisellä kerralla niin helppoa? J:ltä repesi omien sanojensa mukaan perse ensimmäisessä hänen kiinni saamassaan aallossa. Pakara ja/tai takareisi siis ilmeisesti hieman venähti rautakangeltamme. Kun ontelot oli tyhjennetty ylimääräisestä merivedestä, piti kuolemaa uhmata uudelleen. Raivokkaat aallot nielaisivat minut yhä uudelleen niin, että piti palata rannalle hyperventiloimaan. Vannoin jo siinä vaiheessa, etten enää ikinä yritä surffata, ihan hullujen hommaa. Vala ei pitänyt, mutta vähän varovaisemmin yritin ottaa. Lauta toimi lähinnä kelluntavälineenä ulapalla, kun keräilin rohkeutta mennä rannempaan pyydystämään aaltoja. Hetkellinen hyvänolontunne oli jo lähellä kerran, mutta kauhukseni huomasin surffaavani kiihtyvää vauhtia toista surffitypyä päin. Jouduin jättämään uskollisen alukseni, mutta kukaan ei loukkaantunut. Ainakaan hän ei myöntänyt. J meinasi vetää kerran samaa naisihmistä päin, joten hänellä taisi olla taipumusta olla toisten tiellä. Lopuksi pysyttelimme melko rannassa napsimassa hyvin pieniä aaltoja. Ikävä kyllä J:n laudasta oli päässyt tyrskyissä yksi evä irtoamaan, ja niinpä meillä oli ilo tiukkojen neuvotteluiden jälkeen pulittaa irronneesta evästä korvausta laudan vuokranneelle hemmolle. Pah, olemme ihan varmoja, että kaveri ruuvasi evän tahallaan huonosti kiinni, jotta saa nyhdetyksi meiltä lisää rahaa. Evä kun oli rikkinäinen, ja se vaihdettiin ennen liikkeelle lähtöämme. Muutama euro sinne tai tänne, on meitä ennenkin ukotettu.

Katu-uskottavuutta on siis kartutettu lisäruhjeilla sekä palaneilla poskilla ja nenällä joitain mainitakseni. Taidan olla kuitenkin ihan lastenallaskamaa.

Koululaisturisti

Yritin hengellistyä majapaikkamme isännän esimerkkiä noudattaen

J eteentaivutustestissä koulun liikuntatunnilla

Hän ei kyllä näytä ensisijaisesti apinalta

Toista sukiessa löytyy välillä hyviä makupaloja

Lemmen kohde näyttää hieman yllättyneeltä

Apinakuiskaaja

Apinapatsastelua

Alla jättipuun

Tämä herttainen kaveri joutui taistelutilanteeseen heti kuvan ottamisen jälkeen

Kauhee rotko x2