Idänmaan Toivoset: Facepalmeja toisensa perään

Tämä viikko on ollut jotain aivan uskomatonta. Kun ei suju niin ei. Onneksi huomenna poistumme Kutalta, koska myös rahanmeno on kasvanut eksponentiaalisesti täällä ollessamme. Miten täällä voi olla olevinaan niin paljon kalliimpaa kuin muissa paikoissa? Todellisuudessa kyse on kai siitä, että olemme käyneet syömässä aavistuksen fiinimmissä tai ainakin kalliimmissa paikoissa. Lähiympäristössämme ei tunnu edes olevan mitään huippuedukkaita ruokapaikkoja.

Hinta-avautuminen on niin hyvä aasinsilta tämän illan tapahtumiin, etten voi jättää sitä käyttämättä. Menimme siis syömään naapurin Bubba Gump -ravintolaan, ja ainakin minä nautin erittäin maistuvan päivällisen. Päärynä-mansikka-kanasalaatti oli all in -tyyppinen valinta, joka kannatti. Meille karu totuus valkeni, kun saimme laskun ja aloimme laittaa tonneja riviin. Niin, täällähän olemme helposti miljonäärejä, sillä yksi euro on suunnilleen 12 400 Indonesian rupiaa. Uupui sitten kuitenkin kirvelevä kymppitonni laskun maksamiseen tarvittavasta summasta. No hei, täällähän voi maksaa varmaan kortilla tai voimme käydä naapurissa automaatilla. Paitsi että kummankin kortit ovat hotellilla. Eihän kunnon ideanikkari tällaisesta lannistu, vaan maksoimme loppuosan laskusta lompakkoon jääneellä kahden euron kolikolla. Ja ei tietenkään hävettänyt. Meidät olisi armahdettukin siltä kymppitonnilta, ja ravintolapäällikkö tmv. oli huolissaan siitä, jääkö meille tarpeeksi rahaa hankkiutua hotellillemme (jos olisimme tarvinneet taksia), mutta kunnon kansalaisina emme halunneet jäädä velkaa. Melko hyvää asiakaspalvelua. Hah, mietimme jo jossain vaiheessa, että toinen juoksee rahanvaihtopisteelle vaihtamaan eurolanttimme rupioiksi. Olisi mahtanut olla vaihtajalla pokassa pitelemistä. Toki olimme käytännössä hotellimme naapurissa, joten kortit tai hotellilla olevat käteiset olisivat olleet koko ajan helposti haettavissa.

Maanantai oli sen sijaan tähän mennessä viikon kohokohta, ja ryhdyimme vihdoin surffaamisen suhteen tuumasta toimeen. Peloistani huolimatta se sujui kohtalaisen hyvin opettajan avustuksella. Luulin, että kyseessä on joku kovin vaikeakin laji. Mukavaa ajanvietettä, mutta en ehkä alun perin ymmärtänyt, että se on niin sporttista. Vihdoin formuloiden lisäksi laji, jossa vertikaalinen rajoittuneisuus on lähinnä eduksi. Tunnin session jälkeen olin kohtalaisen hapoilla. Yllättävää, täällä kun olemme satsanneet tuohon urheiluun niin kovasti. Päivän tähtihetki oli, kun surffasimme J:n kanssa vierekkäin samalla aallolla rantaan asti. Melkein olisi voinut yläfemmat heittää. Huonoa oli se, että polvet ja kämmenet hiertyivät erittäin epämiellyttävästi. Eivät silti vedä lainkaan vertoja mätäpolville á la Phuket 2010. En muuten ikinä vaivautuisi kanniskelemaan ainakaan tuollaista kookkaampaa aloittelijan surffilautaa mukanani jossain lomalla, katsokaahan vaikka kuvaa minusta ja laudasta!

Tämän päivän vietimme jälleen rannalla, ja J surffasi raivokkaasti. Alku ei taaskaan ollut ongelmaton, sillä valmiiksi katsomamme edullinen lautavuokraamo oli kiinni. Siis jouduimme rantavuokraajien armoille. Aurinkotuolien vuokrasta jouduimme käymään jäätävän tinkaustaistelun, taisimme kerrankin jäädä voiton puolelle. Vuokrasimme surffilaudan 3,5 tunniksi. Ei voi sanoa, että olisimme maksaneet tyhjästä. Itse kaavailin, että surffaan sitten lopuksi sen verran kuin koen tarpeelliseksi. Merivedessä ja hiekassa sementoitumisen jälkeen kun on mahdotonta levittää aurinkovoidetta ilman, että tulee itsetuhoisia ajatuksia. J ilmeisesti tulkitsi, että vartti on minulle sopiva aika, tai sitten hänen ajantajunsa pääsi hämärtymään vedessä piehtaroinnin vuoksi. Saattaa tietysti olla, että suunnitelmani jäi lausumatta ääneen. Vartti oli ihan sopiva aika ainakin siihen, että kaikki ajatukset surffauksen hienoudesta ehtivät muuttua raivovitutukseksi. En ymmärrä, miksi piti väkisin mennä. Sainpahan edes polviin uutta kolotusta.

Keskeiset ranta-aktiviteettini sisälsivät siis kaupustelijoiden hätistelyä, laukun siistimistä sinne lorahtaneen aurinkorasvan jäljiltä sekä paikallaan makaamista. Aivan alkuvaiheessa kaupustelijoita oli kimpussa siihen malliin, että pelkäsin rauhallisen auringonoton olevan tuhoon tuomittu suunnitelma. Eräs korukauppiastäti istui hiekalla vieressäni yli tunnin tekemässä kauppaa. Jouduin toimimaan turistin käsikirjan neuvojen vastaisesti ja ostin pari ponnaria, koska en enää nähnyt mitään muuta ulospääsyä tilanteesta. Moneltakin kannalta, ei olisi pitänyt. Ensinnäkin ilman tätä sääliostosta rahamme olisivat riittäneet ravintolareissulla. Toiseksi, se oli kyllä lähempänä kerjäämistä kuin kaupantekoa. Luultavasti vetäisen ympäri korvia, jos joku vielä joskus yrittää saada minulta rahaa samalla tavalla vetoamalla hyväosaisuuteeni ja auttamisvelvollisuuteeni. Ei "auttamisesta" ainakaan hyvä mieli tullut. Koko ajan kauppias oli toitottanut minulle, että voin itse määritellä hinnan, jonka haluan maksaa. Mielestäni sopiva hinta kahdesta katukaupasta ostetusta hiuslenkistä oli noin euron verran. Yhtäkkiä olisikin pitänyt antaa paljon enemmän, ja täti aloitti jonkun opetellun itkuesityksen. Tästä suivaannuin aika tavalla, ja käskin pitää rahat ja ottaa ponnarit takaisin. Tädillä olikin sitten olevinaan niin paljon ylpeyttä, ettei vastikkeeton raha kelpaa. Lopulta annoin muutaman tonnin lisää, pidin tavarat ja lähetin tädin matkoihinsa.

Pitää harjoitella jonkinlainen verbaalinen torjunta-arsenaali vastaavien tapausten varalta. Tapaus ärsyttää jotenkin aivan kohtuuttoman paljon. Onko se uinuva omatunto? Kaupustelija on varmasti todellisuudessa köyhä ja tarvitsee rahaa. Euro tai pari ei merkittävästi vaikuta minun talouteeni. Periaatteessa voin ja haluan auttaa, mutta entä ne miljoonat muut hänen kaltaisensa. On huono perustelu olla auttamatta yhtä, jos ei voi auttaa kaikkia, mutta silti. Hitto, tällainen maailmantuska ei sovi kaltaiselleni hilpeälle veikkoselle. Ennen episodia olin miettinyt, halveksuukohan paikallinen perusköyhä turisteja, jotka tulevat tänne vain sikailemaan ja katselemaan säälivästi. Ei tarvitse enää miettiä niin kovasti. Toisaalta vastaus on itsestään selvä: aika moni asiakaspalvelija ympäri maailman joutuu työaikana mielistelemään asiakkaita kieli ruskeana, vaikka pitääkin näitä todellisuudessa aivan pelleinä. En silti tiedä, miten olisin välttynyt tuolta ikävältä tapaukselta, koska hän oli uskomattoman sinnikäs. Olemalla mahdollisimman töykeä?

Rannalla surffilaudan vuokraisäntä kävi myös aina välillä heittämässä läppää kanssani. Hän kysyi, olenko koskaan kokeillut paikallisia sieniä. Kerroin, että en ole. Sitten hän kysyi minulta, miksi. Aika hämmentävä kysymys. En tiennyt, että on tarpeen perustella, miksi ei käytä huumeita tai ainakin huumeenkaltaisia tuotteita. Toisaalta kyllähän Suomessakin mielellään tivataan, miksi joku ei käytä alkoholia. Vain uskovaisuus ja alkoholismi kelpaavat selitykseksi, muut syythän ovat vain peitetarinoita näille kahdelle.

Eilinenkään ei mennyt aivan putkeen. Päivätehtävä oli pesettää pyykkiä. Vähällä vaivalla löysimme kojun, jonne jättää pestävät vaatteet. Täällä sovelletaan monessa paikassa kappaleperusteista hinnoittelua pesulapalveluissa, mikä on mielestäni aivan älyvapaata. Minusta on ihan sama, laittaako koneeseen kolme isoa vai kymmenen pientä paitaa. On myös fantastista, kun kojupojat laskevat hihitellen likaisia pitsialushousuja kasaten ne kojun lattialle. Ensin meidät yritettiin toden teolla vapauttaa rahoistamme aivan jäätävällä hintapyynnöllä (noin 20 euroa). Emme tainneet olla oikein hereillä, sillä päädyimme maksamaan kunnon ylihinnan, vaikka se olikin alle puolet lähtöhinnasta. Hirveä emämunaus, joka harmittaa vieläkin, tosin lähinnä muista syistä. Menimme illalla hakemaan pyykit ja maksoimme suolaisen hinnan pitkin hampain. Joku meille vieras poika samalta kojulta kinusi vielä tippiä meiltä, mikä oli lähinnä hauskaa. Emme antaneet. Helvetti pääsi irti, kun huomasin hotellilla, että joku munapää on silittänyt ilmeisesti kaikki vaatteet täydellä teholla materiaalista riippumatta. Mustat bikinihousutkin näyttävät kivoilta, kun jotkut polyesterit tai mitkä lie muovit ovat sulaneet kiiltäviksi kohdiksi. Tämäkään ei vielä niin harmittaisi, mutta kun Bangkokista ostamani lempishortsit oli pilattu samalla tavalla. Joskus kaipaan suomalaista kuluttajansuojaa, täällä katsoin reklamoimisen turhaksi. Pesulaan vieminen on kai aina riski, mutta kaikkina muina kertoina olen ollut pelkästään tyytyväinen.

Eilen havaitsimme myös, että asiantunteva herra harhaanjohtaja oli varannut "epähuomiossa" seuraavan majoituksen vain yhdelle hengelle. Koska kieltäydyin ymmärtämästä vihjettä, jouduin siivoamaan sotkun. Varauksen peruminen samaa reittiä kuin sen teimme olisi maksanut 15 dollaria, joten soitin suoraan kohdehotelliimme asian selvittämiseksi. Jäsen J kannusti apinoimalla sanomisiani vieressä. Kaiken pitäisi olla nyt kunnossa, mutta en uskalla hirveästi laskea sen varaan ennen kuin näen. Varmaan maksamme tästäkin jonkun kiskuribonuksen, jonka rinnalla 15 dollaria olisi ollut pientä. Puheluunkin taisi upota yli vitonen. Erityisesti minua lämmitti hotellivirkailijan lopputervehdys: "Bye bye, miss Juho!"

Ai niin, lauantaina törmäsimme vanhaan ystäväämme, kielimuuriin. Ravintolassa molempien oli tarkoitus tilata vettä juomaksi. Ilmeisesti sekin voi epäonnistua, sillä J sai juomaksi kolan ja puolikkaan lasin vettä. Tai niin siis uskomattoman taukkeina luulimme, kunnes lasku saapui. Vesi suuressa lasissa olikin ollut vodkaa, joka oli tarkoitus nauttia kolan kera. J ei ollut maistanut koko juomaa, koska pieni määrä vettä jääpalakeon kera ei erityisesti houkutellut. Mahtoi siinä tarjoilijakin ihmetellä, kun eräs sankari tilaa ruokajuomaksi vodkaa. Niin J joutui nauttimaan ruuan päälle mojovat vodkat, kolakin kun oli jo mennyt. En kyllä tajua, miten emme hoksanneet ainetta vodkaksi. Water ja vodka lienevät äänneasultaan liian lähellä toisiaan.

Hämmentynyt juomaripoika

Pala omaa typeryyttä paljastui tänään myös siten, että äkkäsin, että läppärissänihän on muistikortinlukija aivan omasta takaa. Hyvä, että tuli erillinen palikka sitäkin varten hankituksi Bangkokista.

Voikohan jonkin trooppisen taudin oireena olla lisääntynyt tyhmyys? Luulen, että nämä kommellukset ovat kostoa siitä, että olen viime päivinä naureskellut niin paljon feissarimokille.

Tuli taas pitkät tarinat. Täytyisi kirjoitella tiheämmin.