Kiiks. Tänä yönä Balille. Sinne pitää mennä lentokoneella. Se ei kuitenkaan pysy ilmassa, ajattelee matkustaja A. Että hyvästit tälle turvalliselle ja helposti lähestyttävälle Bangkokille (+ tod. näk. myös maailmalle).
Täällä on koettu jo jänniä juttuja. Juhon hiukset leikkasi ~60-vuotias thaimies, joka selvästikään ei kaivannut ohjeita työnsä tekemiseen. Juholla on nyt hauska viilto niskassa sekä päässään sama karvakypärä, mutta kooltaan pienempänä. Hän oli yksityiskohtien mies, hinkkasi partaveitsellä reunoja ties kuinka kauan, mutta ei halunnut ohentaa pääsiallista karvoitusta. Noin 1,5 euroa, joten ei voine valittaa.
Olemme myös päässeet näkemään auringon ensi säteet, ja jälki on sen mukaista. Tästä rapuvärityksestä eroon pääseminen olisi todellinen ihme. Ihan vähän vain ilman aurinkovoidetta oleilimme hotellin uima-altaalla, kokeilumielessä. Juho myös lähti soitellen sotaan ilman uimashortseja. Niinpä hänen oli pakko käydä ostamassa sellaiset kesken auringonoton. Tavoilleen uskollisena hän ei ollut tutkinut tavaraa sen paremmin, vaan hotellihuoneessa hänelle selvisi, että shortsien takapuolella oli upea Metallica-faniteksti, jota hän ei ollut huomannut edes käytyään vaihtamassa shortsit kertaalleen. Jos joku ei tiedä, Juho ei erityisesti fanita kyseistä yhtyettä. Lisäksi ko. valkeat shortsit paljastavat Juhon asscrackin erittäin sensuellilla tavalla, eli huippuostos! Juhon mielestä olen idiootti, kun mielestäni uimashortsien alla ei tule käyttää boksereita. Hänen mielestään oikeankokoiset housut eivät ole todellinen vaihtoehto.
Olemme yrittäneet virittäytyä hippitunnelmaan ostamalla mahdollisimman kyseenalaisia housuja. On muuten rumia, odottakaahan kuvamateriaalia! Jostain syystä paikalliset tuntuvat luulevan, että olemme kiinnostuneita lähinnä temppeleistä ja ping pong -show'sta. Eivät taida nähdä ristiriitaa. Joskus kaupungilla käveleminen on äärimmäisen innokkaiden räätälien ja tuktuk- sekä taksikuskien vuoksi melko hermoja koettelevaa. En tiennyt, että on tarpeen perustella sitä, miksi en tarvitse hääpukua. Koska en ole menossa naimisiin? Koska olen jo naimisissa? Hitostako se raatäli tietää, kauheaa mindfuckia!
On myös tarvottu päättymättömillä teillä tappavassa auringonpaahteessa ja otettu maailman törkeimpiä passikuvia epäilyttävässä puljussa. Kaksi taksiin astuvaa buddhalaismunkkia naurattivat lapsellisesti. Kadunylitykset täällä aiheuttavat aina sydämentykytyksiä. Mutta hei, banaanipannukakku pelastaa aina kaiken.
Nyt pari tuntia unta ennen lentokentälle matkustamista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti