Joku ehtikin jo kaivata blogiin hieman romantiikkaa, siitä kun blogin nimessäkin vihjaillaan. Ikävä tuottaa pettymys, mutta sitä ei ole luvassa nytkään. Että otsikko oli viitsivitsi.
Kaikki on mennyt aika pitkälti päin svidua sen jälkeen, kun saavuimme tänne Balanganille toissapäivänä. Ensinnäkin tämä hotellimme on keskellä ei mitään, toisin kuin olimme ymmärtäneet. Rannan piti olla myös aivan vieressä. 45 minuutin reipas hellekävely ei vastaa käsitystäni siitä, varsinkin kun paikalliset kaahailevat kapeilla ja mutkaisilla teillä niin, että välillä pitää hypätä ojaan alta pois. Päätimme, ettemme enää kävele kyseistä matkaa. Paluukyyti oli mielestämme melko kallis kovasta ja menestyksekkäästä tinkaamisesta huolimatta. Itse ranta oli ihan komea, mutta pohjan puolesta ei soveltunut kuulemma edes turistitervehdyksen jättämiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Rantaravintolassa oli hellyyttävä koirapesue, sääliksi kävi, kun emonkin turkki oli valtavilla reggae-pampuloilla. En sitten tiedä, olivatko kulkukoiria vai muuten huonolla hoidolla.
Sitten voisin avautua vähän lisää hotellista. Tämä on rakennettu viime vuonna, mitä on kyllä hyvin vaikea uskoa. Jäätävä betonibunkkeri tämä huoneemme. Kylpyhuoneen odöörikin on oudohko, ja netti toimii silloin, kun sitä huvittaa. Hotellissa on annettujen tietojen mukaan kaksi ravintolaa. Minusta ei yhtäkään. Kaksi ravintolaa tarkoittanee sitä, että hotellilla saa aamiaiseksi halutessaan pannukakkua, ja hotellin omistajilla on ravintola rannalla. Öisin on hankala saada nukutuksi, kun kukot ja koirat pitävät mahdotonta meteliä. Kukonlaulun aikaan voi muuten oikeasti tarkoittaa ihan mitä tahansa vuorokaudenaikaa. Tällaisen suuren huijauksen olen paljastanut.
Todellisuudessa tämäkin hotelli on kai itsessään ihan mukiinmenevä ja palvelu ystävällistä, mutta ympäristö ei ole paras mahdollinen.
Oikeat ongelmat alkoivat toissailtana, kun olimme palanneet rannalta. J oli onnistunut saalistamaan jonkun trooppisen pöpön, joka aiheutti kesän kuolemantautia muistuttaneen yleistilan. Ei nyt oikeasti onneksi ihan niin pahaa, mutta ainakin kuumetta oli selvästi. J:n oma teoria oli auringonpistos + nestehukka, tiedä häntä. Siispä tässä on nyt ankeuduttu pari päivää lähinnä neljän seinän sisällä kuolonkorinaa kuunnellen. Noutaja oli toissayönä lähellä, koska emme olleet varanneet juomavettä huoneeseemme läheskään tarpeeksi. Heräsin vaikerrukseen viideltä yöllä, ja sen jälkeen kurkin vähän väliä pienestä ikkunasta lähes kolmen tunnin ajan, milloin hotellipoika avaa puljun ja pääsen hakemaan vettä potilaalle. Olipa itsellänikin aika kova jano jo siinä vaiheessa. Riemu oli suunnaton, kun pihalla vihdoin näkyi liikettä.
J ei pystynyt poistumaan huoneesta ollenkaan eikä syömään mitään eilen. Olikin mielenkiintoista yrittää metsästää edes itselle tästä lähistöltä syötävää. Lähellä oli sentään pari kaupankaltaista, mutta myyntiartikkelit eivät olleet kaikilta osin tuttuja. Uskomattoman ryppyiset paikallismummot katselivat minua epäluuloisesti kaupalla. Viimeistään nyt uskon, että aurinko ei ole hyväksi iholle. Kaupasta tarttui mukaan monta pientä pussia erittäin herkullisen, kotitekoisen näköisiä snäksejä (silmämääräisesti arvioiden näyttivät vähän sipseiltä ja myslipatukoilta), banaanimössötäytteinen sämpylä sekä leivonnaisia, jotka muistuttivat makealla täytettyjä voileipäkeksejä. Kaksi jälkimmäistä, siis lähtökohtaisesti epäilyttävimmät artikkelit, olivat oikein mainioita. Kaksi ensimmäistä olivat puolestaan aivan uskomatonta kuraa. Yökh, miten ulkonäkö voikaan pettää niin pahasti? Voin kuvitella esimerkiksi puun juurien maistuvan samalta kuin ne "sipsit". Ns. myslipatukoita en ole edes pystynyt syömään siinä määrin, että olisin keksinyt mitään niihin verrattavaa makuelämystä. Luonnollisesti onnistuin pudottamaan keksilaatikon (niitä hyviä) lattialle niin, että joka-tun-ikinen jäljellä ollut yksilö kosketti lattiaa. Pettymystä on vaikea kuvailla.
Tänään elämä on alkanut näyttää jo hieman valoisammalta ja potilaskin terveemmältä. Vahingosta viisastuneina emme suunnanneet kauppaan, vaan pyysimme hotellipoikaa keittämään meille vettä kuppinuudeleitamme varten. J:kin pystyi jo hengailemaan terassilla, joten mökkihöperyys ei lisääntynyt yhtä nopeasti kuin eilen. Netin heikkouden vuoksi on myös käytetty perinteisempiä viihdykkeitä ja luettu kirjoja.
Tiivistettynä reissu tänne meni aivan vihkoon, ja surffaushaaveet jäivät myöhemmäksi. Huomenna pääsemme taas siirtymään toisaalle, mitä onkin jo odotettu. Tosin huomiseksi tänne oli kai suunnitteilla joku terrori-isku, eli eiköhän osuta sinnekin paikalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti