Comeback yhteyksien ääreen

Ultraväsyneet terveiset tällä kertaa Kutalta. A ja J ovat siis viettäneet radiohiljaisuutta Lembonganin saarella oleilun ajan, koska muuten mainioon majoitusdiiliin ei kuulunut nettiyhteyttä. Tarkoituksenani oli kirjoitella tekstejä koneelle jemmaan ja julkaista ne keltaisen lehdistön tapaan vaikka halloween-ekstrana kerralla, mutta enpähän kirjoittanut. Saattoi tulla yllätyksenä. Olimme varanneet majoituksen kahdeksi yöksi, mutta koska kohde ja puitteet olivat kerrankin kunnossa, otimme suoraan kolme lisäyötä.

Menomatka Lembonganille oli puolikas seikkailu itsessään, sillä jo veneeseen kapuaminen arvaamattomassa ranta-aallokossa kantamusten kanssa oli taidetta. Eräs uhkarohkea matkaaja saikin aallon vauhdittamalta veneeltä oikein kivan pusun, jonka seurauksena kaveri otti hieman kokonaisvaltaisempaa kosketusta rantahietikkoon. Sen jälkeen jännitti hitosti nousta kyytiin. Onneksi minulle ei käynyt vastaavaa onnettomuutta, J olisi saanut jälleen hävetä silmät päästään merikarhuille tyypillisen sanavarastoni tyhjennystä asian tiimoilta. Veneeseen ehtiminenkin oli siinä ja siinä hotellimme hitaan palvelun (vai liian vähäisen varatun ajan?) takia. Myöhästyminen ja ajankäytön optimointi ovat niin lähellä toisiaan.

Seikkailijaelkein kieltäydyimme Lembonganilla kyytitarjouksista majapaikkaamme, ja tällä kertaa matkaan ei liittynyt harhailua. Lähes nappisuoritus! Vaikeuksia tuotti ainoastaan eräs hyvin pieni pätkä matkalla. Jouduimme nimittäin kahlaamaan pienen pätkän, koska vaihtoehtona olisi ollut pitkä kiertotie. Itse olisin ehkä kiertänytkin, mutta herra matkanjohtaja ei sellaista hyväksynyt. Harhaanjohtaja J kysyi vasta jälkikäteen, olinko huomannut valtavaa rapua kahluureitillämme. Viisaasti tehty. Olin lähellä saada ns. paskahalvauksen jo Sanurilla, kun havaitsin rantakivikon valtavan rapupopulaation. Jäi käyttämättä kivikon tarjoama oikoreitti silloin. Niitä rapuja oli kylläkin ihan mukava tarkkailla myöhemmin pienen välimatkan päästä.

Lembonganilla aikaa tapettiin pääasiassa seuraavin keinoin:

1. Levyttely
Tällä viittaan vatupassina aurinkotuolissa makaamiseen. Levy-yhtiöt eivät ole jostain syystä olleet niin aktiivisesti yhteydessä meihin viime aikoina.

2. Kirjojen lukeminen
Itse en älynnyt juuri kirjoja ottaa mukaan, joten lukaisin aimo nivaskan J:n sota-, rikos- sekä sotarikosaiheisia opuksia. Yöunet ovat olleet hieman tavallista vauhdikkaampia viime öinä. Näin kaukana kotoa ei tule myöskään syyllisyydentunnetta muiden kuin koulukirjojen lukemisesta, jes!

3. Tour de Lembongan & Ceningan
Toisena päivänä vuokrasimme skootterin ja teimme tutkimusretken saaren ympäri. Nusa Lembonganin ja vielä pienemmän Nusa Ceninganin välillä kulkee hieman arveluttava, kapea ja etenkin natiseva silta, jonka voi ylittää kaksipyöräisillä kulkuneuvoilla tai jalan. Auto siitä tuskin ainakaan mahtuu. Ceninganinkin ympäri siis hurautimme. Paikalliset osaavat selvästi opettaa lapsensa ruinaamaan rahaa turisteilta pienestä pitäen. Ceninganillakin eräällä tiepätkällä oli väijyssä 5-6-vuotiaiden tyttöjen kopla, jotka huutelivat ohi ajaville turreille small talkia. Samalla kohdalla on tienhaara, jossa mekin pysähdyimme miettimään, kumpaan suuntaan jatkaisimme. Hetken pysähdyksen seurauksena yksi tytöistä juoksi luoksemme kysymään, mistä maasta olemme kotoisin. Heti vastauksen saatuaan tyttö hoilasi läpi jonkun 10 sekunnin maalitanian ja pyysi hetken kuluttua oma-aloitteisesti rahaa laulamisesta. Jotain hiluja sitten annoin. Ei olisi kyllä ansainnut mitään, surkea esitys, jonka saimme pyytämättä. Arviolta muutaman vuoden vanhempi poikajoukko käveli samalla saarella meitä vastaan tovin myöhemmin. Eräs pojista oli omaksunut  suoraviivaisemman tyylin rahan pyytämiseen ja levitteli meille gangsta-tyyliin käsiään huutaen manimanimania.Välillä syö miestä, kun jatkuvasti ja kaikkialla yritetään rahastaa ja koijata, vaikka ymmärrän toki senkin, että paikalliset yrittävät vain saada kapean elantonsa jotenkin hankituksi. Nyyh, minut on esineellistetty pelkäksi lompakoksi. Tällaista raharössitunnetta harvemmin onkaan ollut.

Yllättävän mukavaa puuhaa oli ajella lähinnä kinttupoluiksi soveltuvilla teillä ilman kypäriä suomalaisen silmään aivan hullun liikenteen seassa. Noh, todellisuudessa niillä saarilla liikennettä oli todella vähän, joten suuremmilta sydämentykytyksiltä vältyttiin. Muistoksi päivästä J sai komeat ihoon tatuoidut pyöräilyshortsit (=rusketusrajat). Kovista mopoiluareenoiden näytöistäni huolimatta minut hyllytettiin kuljettajantehtävistä. Illalla, kun palautimme skootterin, sain ajaa koko matkan bungalowiltamme vuokraamoon. Matka noin sata metriä, J ei suostunut kyytiin.

4. Snorkkelointiretki
Hassasimme rahaa myös snorklausretkeen. Leppoisaa ajanvietettä, vaikka kuulostaa todella nössöltä puuhalta. Hintojen tulisi mielestäni olla hieman alhaisempia, jotta viitsisin käydä useammin.

Kyseessä ei siis ollut mikään varsinainen aktiiviloma, mutta palanen sitä mainostettua Balin paratiisisaaritunnelmaa tavoitettiin vihdoin. Ei siis Balilta, mutta kuitenkin. Suosittelemme!

Tänä aamuna majoitusliikkeemme omistaja Yogi vei meidät mopedillaan satamaan, josta laiva lähti klo 8. Ymmärrän kyllä, miksi käyttämämme public slow boatin lippu on niin paljon halvempi kuin lippu speed boatiin. Syy on se, että päästyään slow boatin luo on jo kävellyt puolet merimatkasta. Todella kauas rannasta oli paatti parkkeerattu, eli taas kahlattiin. Pelkäsimme pienimuotoista kassakriisiä alusta asti, koska emme olleet varautuneet kuin kahden yön visiittiin. Saarella kun ei asiallista automaattia vielä ole (ainakaan toiminnassa). Onneksi rahat riittivät aivan hyvin. Speed boatista tosin olisi ollut turha haaveilla.

Vuorovesi on muuten erittäin mielenkiintoinen ilmiö, olen todennut. Ei vesi vain voi nousta ja laskea yhtäkkiä niin vauhdilla. Kumma, ettei minusta tullut fyysikkoa tmv. luonnontieteilijää.

Aikainen lähtö ketutti aika tavalla, koska en ollut saanut nukutuksi paria tuntia enempää edellisyönä. Helvata, taisin kärsiä jostain nolosta lähtöstressistä.

Oli shokeeraavaa siirtyä rauhan tyyssijasta tänne turistyrysään jälleen kerran. Taksimatka Sanurilta Kutalle kesti todella kauan, koska ruuhkat täällä ovat edelleen suoraan helvetistä. Nuo katukojujen kauppamiehet ynnä muut riivaajat ovat täällä hieman turhan päällekäyviä makuuni. En tykkää, että joku yrittää väkisin raahata kädestä pitäen puljuunsa. Touhuun tympäännyttyämme otimme ilon irti paikallisista ostoskeskuksista ja muista asiallisista liikkeistä, pitkästä aikaa normaaleja kauppoja! Päiväni pelastui, kun löysin etsimäni auringonottobikinit. Lievä eksyminen ei harmittanut sen jälkeen läheskään niin paljon. Tänään kävelimme arviolta koko viikon edestä. Se oli siinä mielessä järkevää, että jos olisin istunut hetkeksikin alas, olisin nukahtanut siihen paikkaan. Riivaajista huolimatta on todella mukavaa olla vaihteeksi ihmisten keskellä.

Lisää tarinoita ja ehkä jopa kuvia ensi numerossa.